Faith

Harmittelen sitä vähän aikaa, mutta ajattelen myös, että virheitä sattuu ja että tärkeintä on, ettei ole tehnyt tahallisesti väärin, siis mitään pahaa ja ilkeää.

Minua auttaa epäonnistumisten käsittelyssä ehkä eniten se, kun ajattelen asiaa laajemmassa kuvassa ja tajuan, ettei se niin suuri asia ole, että tapahtui sellainen moka. Joskus moka ärsyttää niin paljon, ettei heti pysty tällaiseen viisaaseen ajattelutapaan, vaan vasta myöhemmin.

Ehdottomasti uskon, että tällaisessa voi kehittyä, voi oppia hillitsemään välittömiä ärsytysreaktioitaan, pehmentämään niitä. 

Olen nelikymppinen. En vielä ole huomannut selkeitä ruumiillisia / ulkonäön ikääntymismuutoksia, mutta ymmärrän niiden olevan lähellä. Yritän asennoitua hyväksyvästi ja nöyrästi, koska en jaksa mitään kriisiä tulevaisuudessa. Huolehdin terveydestäni.

Kuolemaa ajattelen yhä useammin. On vaikeaa käsittää kuolemaa, mikä ehkä johtuu osittain siitä, että meidän kulttuurissamme ei näe kuolemaa ja vainajia melkein ollenkaan. Yritän demystifioida kuolemaa, jotta voisin nähdä sen vain sellaisena kuin se on: maallisen, ruumillisen elämän päättymisenä. 

Mitä tulee omien vanhempien poisnukkumiseen, luotan siihen, että ihmiseen on rakennettu mekanismi, että sen kestää ja siihen sopeutuu.

Scottie raahaa Judyn kellotorniin lopussa siksi, että hän on voimakkaiden tunteiden vallassa sekä trauman uudelleen elämisen tilassa.

Scottie mm. tuntee raivoa siitä, että häntä on huijattu sekä siitä, että hän on huijauksen takia turhaan tuntenut traumaattista syyllisyyttä, ettei kyennyt pelastamaan Madeleinea korkean paikan kammostaan johtuen – turhaan, koska oikea Madeleinehan (Elsterin vaimo) oli jo kuollut ennen tarinan tapahtumien alkua.

Loppukohtauksessa Scottie ajattelee: "Tällä kertaa voitan korkean paikan kammoni!"

Ap. kirjoitti: "Sitä oikeaa Madeleinea hän ei koskaan edes tavannut, vaan se oli juuri tämä nainen jota hän rakasti."

Sehän on juuri tarinan keskeistä sanomaa: Scottie oli rakastunut Madeleine-hahmoon, jota Judy oli esittänyt.

Scottie on mielestäni epäkypsä, sellainen "kauniin ihannekuvan" perässä juoksija, mitä tulee naisiin; mielestäni hän ei ollut rakastunut Judyyn. Myöskään Judy ei ollut rakastunut Scottieen, vaan kaipasi vain tulla hyväksytyksi; Judyhan mainitsee parissa kohtauksessa menneisyydestään asioita, joista on pääteltävissä, ettei häntä ole rakastettu nuorena, vaan vain hyväksikäytetty.

En koskaan ole nähnyt Scottieta ja Judya rakastavaisena parina, vaan parina, jossa molemmilla on omat psyykkiset ongelmansa, joihin he hakevat lohtua toisiltaan. 

Jos haluaa käyttää aikansa hyödyllisemmin, niin ei kannata vain ajatella, että lopettaa puhelimella olemisen, vaan kannattaa suunnitella selkeästi, mitä tekee sen sijaan. 

Eli ei näin: "En koske puhelimeen", vaan näin: "Siirryn lukemaan kirjaa".

En nyt muista omalla kohdallani ja omaan sukuuni liittyen tuollaista herkistymistä, varmaan sellaisiakin hetkiä on ollut joskus.

Viimeksi herkistyin tähän aiheeseen liittyen viime huhtikuussa katsellessani joltain iltapäivälehden nettisivuilta videokoostetta juuri kuolleen prinssi Philipin elämästä. Kooste alkoi mustavalkopätkästä, jossa vietettiin nuoren Philipin ja Elisabetin häitä, ja kansa oli kaduilla juhlimassa. Lopussa oli pätkiä lähes satavuotiaan Philipin julkisista esiintymisistä. Herkistyin ajatellessani, miten paljon maailma on muuttunut hänen elämänsä aikana.

Eihän tuo tarkemmin ajatellen vastaa ap:n kysymykseen, mutta jostain syystä se tuli mieleeni :D