Faith

Se on hyvää. Ehkä vielä enemmän tykkään jauhelihakastikkeesta, johon lisätty sulatejuustoa.

Edellä mainittu palapaisti keitetyillä perunoilla on tosi hyvää, varsinkin jos kastikkeeseen /pataan laittaa paprikaa ja suolakurkkua.

Vierailija kirjoitti:

Hitto että pistää silmään tuo Vesan selitys kuinka satanisteilla nimellä on varmasti positiivinen merkitys kun yhdistetään s*atanaan. 

Ja yleisesti ottaen häiritsee se että edelleen Lucifer on synonyymi s*atanalle. Ei ole.

Luciferia voi pitää nimenä muiden joukossa, mutta kyllähän se myös on yksi Saatanan tunnetuista nimistä ihan Raamattuun perustuen.

Voi kuulua MS-tautiin. Oireiston nimi on pseudobulbaarinen affekti.

Minulla on MS-tauti, ja nauru on herkemmässä kuin suurimmalla osalla muista, samoin kyyneliin liikuttuminen. On mahdotonta sanoa varmuudella, missä määrin tämä on persoonallisuuteen kuuluvaa, missä määrin ehkä tautiin liittyvää. Minulla on ollut MS-tauti nuoresta lähtien, vaikka sain diagnoosin vasta aikuisena.

Kun vuosia sitten kotiuduin sairaalasta pahasta MS-taudin pahenemisvaiheesta toipuessani, sain yhtenä iltana ihan hysteerisen naurukohtauksen, joka kesti tunteja: purskahdin aina uudestaan nauruun. Tiesin itsekin kohtauksen aikana, ettei se ole normaalia eikä missään nimessä suhteessa siihen hauskaan asiaan, josta nauraminen alkoi. Tällainen kuulemma voi johtua traumasta selviytymisestäkin, mikä myös on mahdollista (pahenemisvaihe oli traumaattinen kokemus), mutta ehkä kuitenkin kyse oli pseudobulbaarisesta oireesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut elämässäni niin paljon hylkäämistä ja henkistä väkivaltaa että en luota enää yhteenkään ihmiseen ja se tuntuu pelkästään vapauttavalta. Voin olla ihmisten seurassa ja he voivat olla kivoja tai vähemmän kivoja, kumpikaan ei tee enää vaikutusta minuun. Ihmiset ovat omien traumojensa tuotteita ja tänään paras ystävä voi huomenna olla jotain aivan muuta kun päättää satuttaa sinua sisäisistä yllykkeistään käsin. Koettu on.

Ja tämä oivallukseni ei ole surullinen asia, päinvastoin. Se luo minulle vahvan ulkopuolisuudentunteen mutta koen sen vahvuutena. Tässä mielessä olen eri mieltä kuin länsimainen psykologia joka ei kykene ratkaisemaan ihmisyyden perustraumaa. Itämaisissa filosofioissa ja uskonnoissa näiden asioiden tutkimisella on pitkät perinteet. Kyse on eräänlaisesta valaistumisesta, näkee ikäänkuin kauempaa teatterin jota elämä on ja ihmisten roolit siinä.

Tietysti se ystävän yllyke voi olla sitä luokkaa, että päättää ettet sinä ansaitse perhettäsi, kotiasi, ystäviäsi etkä työtäsi, ja seuraavaksi alkaa myyräntyö noiden asioiden poistamiseksi elämästäsi. Mutta ehkei silloin ole ollut ystävyydestä kysymys alun perin? 

Minua taas ahdistaa tämä länsimaisen ihmiskuvan pysähtyminen ikuiseen ottajuuteen. Jossa ollaan itse edelleen lapsia ja saamapuolella. Muiden pitäisi olla täydellisiä tai muuten minut on petetty. Oikeasti aikuinen ihminen pystyy käsittelemään ystävän kanssa tämän yllykkeistä ja kysymään minkälaiset petetyksi tulemisen tulkinnat niiden tausta-aggression ovat herättäneet. Ja sitten otetaan etäisyyttä tai lähennytään syvemmin. 

Olemme liian mieltyneet uhrimielikuviin ja ihannoituihin mielikuviin ihmisyydestä. Todellisuus tekee silloin tosiaankin pahaa. Mustavalkoistumme. 

Ei kyse ole siitä että muiden pitäisi olla täydellisiä tai muuten koen olevani petetty vaan jostakin paljon syvemmästä. Kun on kokenut hylkäämisen ja henkisen väkivallan tuottamaa kärsimystä riittävästi, ikäänkuin valaistuu ja uskaltaa nähdä kuinka petollinen ja rakkaudeton ihminen on. Kun lahjus on riittävän suuri jokainen egon tasolla elävä ihminen on valmis myymään itsensä ja antamaan Juudaksen suudelman.

Juuri tässä länsimainen psykologia kompastuu. Se korostaa että pitää opetella uudelleen luottamaan ja olemaan haavoittuva vaikka asia on juuri päinvastoin. Ihmiseen ei voi eikä pidäkään luottaa. Todellinen rakkaus löytyy henkiseltä ja hengelliseltä tasolta. Kun sen löytää, löytää myös henkisen vapauden. Tätä perustraumaa ei länsimainen psykologia kykene ratkaisemaan koska se toimii puhtaasti egon tasolla.

Kristillinen ihmiskäsitys menee vielä syvemmälle: kaikki ihmiset tässä maailmassa ovat syntisiä ja siten petollisuuden mahdollisuus on aina olemassa.

Se näyttää pitävän paikkansa, että länsimainen sekulaari psykologia lähtee ajatuksesta, että ihminen on hyvä, ja siten esim. kaltoin kohdelluksi joutuminen on vain uhrin psyykessä oleva ongelma, joka johtuu lähinnä väärinkäsityksistä, minkä takia se voidaan ratkoa keskustelemalla ja asennetta muuttamalla.

Katson samoja YouTube-videoita joskus monta kertaa. Melkein joka kerta huomaan niissä jotain uutta. Joskus käy niin, että tulkitsen jonkun videolla esiintyvän henkilön kommentin tai ilmeen aluksi yhdellä tavalla, mutta myöhemmällä katselukerralla ymmärrän sen toisella tavalla. 

Nuorena katsoin samoja elokuvia monta kertaa. Sitä teen nykyään vähemmän. Tosin jotkut lempielokuvani katson yleensä vieläkin, kun huomaan niiden tulevan tv:stä, esim. viikonloppuna katsoin Vertigon, vaikka osaan sen melkein ulkoa.

Minulla ei ole autisminkirjon oireyhtymää, vaikka varmaan joitain piirteitä löytyy, keltäpä ei.