Etsivä löytää

Vierailija kirjoitti:

Mystikko, mitä mieltä olet kehitysvammaisista ihmisistä? Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä niin töissä kuin kotonakin ja minusta heissä loistaa henkinen valo ja kauneus ja heidän kanssaan oleminen on minulle suorastaan hoitavaa. Suurin osa ihmisistä taitaa ajatella kehitysvammaisista aivan päinvastoin. Laajemmin ajateltuna, olen huomannut että kaikki mikä on epätäydellistä ja haavoittuvaa herättää minussa samantapaisen reaktion, jonkinlaisen henkisen ihmetyksen ja nöyrtymisen heikkojen ja "rujojen" asioiden edessä, oli se sitten luonnossa tai ihmisissä ja heidän tekemisissään. Minä vain näen miten sieltä takaa paistaa jotain ihmeellistä ja saan tunteen kuin minua hoidettaisiin. 

Minulla on vähän samantyylinen suhde pieniin lapsiin, kehitysvammaisiin ja autistisiin ihmisiin. Ihan noin "puhtaasti" en heitä koe, mutta tietynlainen olemisen helppous sävyttää vuorovaikutustani heidän kanssaan. Eräs "ei-spirituaalinen" ystäväni epäili, että kyse on näiden henkilöiden kohdalla jonkinlaisesta egon pienuudesta/ vilpittömästä olemuksesta, minkä heissä aistin. Tämä kuulosti minun korvaani järkevältä selitykseltä.

Ystävästäni puheenollen: on mielenkiintoista, että Mystikko on jo pariin otteeseen maininnut, ettei henkisyys välttämättä liity millään tavalla tietoiseen spirituaaliseen etsimiseen. Tämä ystäväni on henkisin ihminen, jonka tunnen, vaikka hän on pesunkestävä ateisti. :D Minulta itseltäni meni kauan edes huomata tämä asia, kun olin itse niin jumiutunut tietynlaisiin henkisiin määritelmiin ja käsitteisiin.

Minulla olisi Mystikolle kysymys liittyen syyn ja seurauksen lakiin ja aikaan. Olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, että tietoisuuteni tason vaihtelut ilmentyvät myös ulkoisina kokemuksina huomattavasti aiempaa nopeammin. Pystyn nykyään näkemään helposti syyn (eli oman tietoisuuteni, ajatteluni, tunteideni ja tekojeni) ja seurauksen (eli ulkoisina ilmenevät tapahtumat) suhteet elämässäni, sillä niiden välinen aika on lyhentynyt niin pieneksi, että yhteyden näkee ja tuntee selvästi. Esimerkiksi nyt joulun aikaan koin hyvin elävästi seurauksia siitä, kun syksyllä erään tietoisuuden tason laskemisen johdosta ajattelin ja toimin vahingollisesti muita kohtaan. "What you do to others, you do to yourself", taisi Eckhart Tolle sanoa, ja tämän olen saanut huomata pitävän kirjaimellisesti paikkansa. Olen pitänyt syyn ja seurauksen välisen ajan lyhentymistä erittäin hyvänä asiana, sillä se on auttanut minua kovasti itsetuntemuksen lisääntymisessä ja tämän tason "lakien" oppimisessa.

Kysymys kuuluukin: mistä tämä syyn ja seurauksen välisen ajan lyhentyminen johtuu? Oletan, että se liittyy jotenkin tähän henkisen tien kulkemiseen ja itsetuntemuksen lisääntymiseen. Miten tämä toimii valaistuneella ihmisellä? Muistelen lukeneeni jostain, että tällainen henkilö on näiden lakien ulkopuolella. Johtuuko tämä "egoitsen kuolemasta": kun oivaltaa täysin, että maallisen tason identiteetti on harhaa, ei enää toimi lainkaan tältä tasolta käsin eikä ole enää näiden lakien alainen? Tapahtuuko sinulle enää lainkaan näitä tietoisuuden tason vaihteluja vai pystytkö toimimaan täysin Todellisesta olemuksestasi käsin, myös kaikenlaisten ulkoisten häiriötekijöiden keskellä?

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Mutta melko pian tulee päivä jolloin ihminen huomaa, että vaikka tosiaan hänellä nyt on inhimillisesti kaikki ja hän pystyy auttamaan tätä maailmaa ja ihmisiäkin, hänessä edelleen on jonkinlaista eksistentiaalista tyytymättömyyttä aiheuttava tyhjiö. Tämä tyhjiön kokemus lopulta ajaa ihmisen takaisin hengelliseen etsintään, ja johtaa hänessä Kristuksen ylösnousemukseen kuolleista. Hän tietää, ettei tämän maailman parantelu ei enää riitä: ihmeiden näkeminen ja tekeminen ei riitä. On hylättävä henkisesti kokonaan tämä maailma ja käännyttävä Taivasten valtakuntaan joka on sisäisesti meissä.

Henkilökohtainen kysymys. Aloin miettiä tätä kohtaa puheessasi. Itse olen havahtunut suurten vaikeuksien kautta ja kykenen auttamaan myös muita psyykkisen tason ongelmissa. Näen ikään kuin syvemmälle, ihmisen viattomuuden ja rakkauden kaiken takana ja moni minun ympäristössäni on alkanut myös havahtua. 

Mutta siunaukset eivät näytä koskevan juuri ikinä omaa, aineellisen tason elämääni.  En ole huomannut kuinka asioita parannellaan tämän unen tasolla. Olen edelleen fyysisesti sairas, rahapulassa, jne. ja minulla on muutenkin ollut helvetin vaikea uni/elämä. Heilun kahden horisontin välillä: toisinaan näen ykseyden jossa minää ei ole ollenkaan, välillä taas palaan puuteajatteluun. Inhimillisellä tasolla olen hieman katkeroitunutkin ja vihainen siitä että siunaus ei koskaan kosketa minua enkä osaa manifestoida runsautta elämääni. 

Olen sitten skipannut tämän koko manifestoinnin/parantelun, tyyliin pitäkää tunkkinne, ja yrittänyt vaan suoraan päästä perimmäiseen todellisuuteen. Mutta onko taustalla sitten kumminkin vaan syvä pettymys maailmankaikkeutta kohtaan, kun sen hedelmät eivät ikinä näy olevan minulle tarkoitettuja, ja siksi tämä inhottava välitila on kestänyt jo vuosia.  Näetkö sinä missä olen menossa ja miten pääsisin eteenpäin? Alan oikeasti kaivata myös unitason vahvitusta siitä että olen oikealla tiellä. Voitko rukoilla minulle kykyä oppia manifestointia ja runsautta? 

Et voi palata enää manifestointiin etkä ajallisen tavoitteluun. Se on selvästi otettu sinulta pois, olet kasvanut sen ohi. Oikea tie on se "yrittää suoraan päästä perimmäiseen todellisuuteen". Mitä enemmän pystyt heittämään mielestäsi pois huolen noista ajallisista, sitä vapaammin se mitä annat itsestäsi ulospäin muille heidän siunauksekseen, voi myös palata siunauksena itsellesi.

Minä haluaisin myös antaa yhden vinkin ihan yleiseksi neuvoksi, vaikka en perimmäistä Todellisuutta ole vielä oivaltanutkaan. Olen maininnut aiemmin, että minun on täytynyt lakata kontrolloimasta elämääni ja antautua täysin sisäiselle opastukselle kuluneen syksyn aikana. Koin myös itse hyvin vahvasti niin, että ainoa mahdollisuus on koettaa päästää perille asti, ja siksi minun "ei sallita" pysähtyä mihinkään matkan välivaiheeseen liian pitkäksi aikaa. Heittomerkit siksi, että prosessiin ei varsinaisesti liity mitään ulkoisia voimia vaan se on itseni, sieluni, ohjaama.

Tähän prosessiin on liittynyt monia sisäisiä oivalluksia, ja yksi niistä on ollut itsearvostuksen puutteen tunnistaminen. Huomasin, että alitajuisesti sabotoin virtauksen sallimista takaisinpäin sillä, että koin olevani jotenkin arvoton ja että minun pitäisi olla parempi ihminen, jotta voisin vastaanottaa siunauksia myös itselleni. "Isällä ei ole suosikkeja", sain sisimmästäni vastaukseksi kun tätä asiaa pohdiskelin. Tämän oivalluksen myötä pystyin luopumaan monista rajoitteista niin itseni kuin muidenkin suhteen, kuten ylemmyydentuntoisesta auttamisen halusta ja vastaanottamisen vaikeudesta. Nykyään pyrin antamaan, kun tuntuu siltä ja ottamaan myös vastaan kun sen aika on, ilman että annan omien mieleni luomien luokittelujen vaikuttaa toimintaani. Joskus se voi tarkoittaa esim. sellaisen ihmisen auttamista, josta en ihmistasolla niin välitä, tai sellaisen ihmisen "jättämistä omilleen", joka on minulle rakas ja tärkeä. Saattaa kuulostaa sydämettömältä jättää ketään ilman apua, mutta joskus on vain parempi antaa toiselle tilaa käydä itse läpi ne asiat, jotka hän on elämäänsä luonut. Henki tietää kyllä, mikä on missäkin tilanteessa parasta, ja sen ohjauksen kuuntelu on vapauttanut minut kaikista yrityksistä muuttaa itseäni tai maailmaa mitenkään. Asiat ovat miten ovat, koska erilaiset tietoisuuden tasot ovat luoneet ne sellaisiksi, ja kaikki ulkoiset paranteluyritykset ovat yhtä tehottomia kuin yrittäisi kantaa vettä kaivoon.

Kiitos Mystikko! Joulutervehdys oli mahtava, kyyneleet silmissä täällä sitä luin. Joulurauhaa toivottelen minäkin vielä kaikille. :)

Kristitty Mystikko, olisiko sinulta mahdollista saada taas joulutervehdys? Luin jonkun sellaisen aiemmin, ja se tuntui ihan ytimessä asti. Olisi mahtavaa lukea jotain vastaavaa tänäkin vuonna.

Rauhallista joulun aikaa kaikille etsijöille! :)