Epävakaassa parisuhteessa elävä

Jos tarkoitat minua ap:na, niin en tiedä olenko 😂. Mistä sen tunnistaa? Osaan kyllä olla yksin ja nautin yksinolosta, mutta toisaalta en ole koskaan varsinaisesti ollut sinkku, kun nykyistä ennen takana on 15 vuoden suhde. Me asumme mieheni kanssa erillään ja toisinaan on yli viikkokin taukoa, kunnes nähdään. Mutta voihan toki olla, että olenkin läheisriippuvainen, enkä siksi tahdo luovuttaa?

Hyvä pointti, voi olla, että tuon kysymyksen kysyminen oli enemmänkin semmoinen oman epätoivon uloshuuto. Ehkä koin itse olevani voimaton ja en osannut kuvitella, miltä kysymys toisen korviin kuulostaa, kun kaipasin vain jotain pientä merkkiä siitä onko meillä tulevaisuutta yhdessä. Hankalia tilanteita, joita on helpompi analysoida vasta jälkikäteen, kun aikaakin on kulunut.

Saa nähdä, menen tänään taas mieheni luokse viettämään (toivottavasti) mukavaa päivää grillaten ja saunoten 😊. Takaraivossa on aina pieni pelko siitä, että kuinka päivä sujuu ja tuleeko tällä kertaa riitoja, mutta olen oppinut lähtemään tilanteisiin niitä pelkäämättä, sillä se jo itsessään osittain provosoi riitoja, kun toinen huomaa olevani varpaillani koko ajan. Ja, kuten psy:n kuvauksessakin oli, positiivisuudella on iso merkitys. Tähän mieheni sanoi minussa ihastuneen. Ja se on hyvä juttu, jonka voimasta tästäkin päivästä tulee loistava. En vaan vielä tiedä, olisiko hän koskaan valmis hyväksymään sitä, että en välttämättä joka päivä ole positiivinen ja iloinen, toisinaan kaipaan hänen tukea, jota en välttämättä saa, ja jota minulla ei ole ehkä myöskään oikeutta vaatia vielä tässä vaiheessa 🤷‍♀️.

En ole taatusti yhtä fiksu ja määrätietoinen ihminen kuin miehesi, mutta kerronpa oman ratkaisuni tilanteessa, kun olin saanut jo hieman työntövoimaa ja ilmaa siipieni alle. Minä siis olen se epävakaa.

Minä innostuin uudesta, löydetystä ”kyvykkyydestäni" ja lähdin toteuttamaan itseäni,

ja haaveitani, jotka aiemmin oli täytynyt työntää pois mielestä kun ei ollut kanttia hankkia omaa elämää. Eli mieheni ansiosta voimaannuin niin, etten enää tarvinnut hänen tukeaan ja rakkauttaan. En pystynyt näkemään meitä enää parisuhteeseen, jossa minä olisin ressukka ja mieheni tukipylväs. Totta kai miehelle olisin kelvannut versiona 2.0, mutta minä en enää kokenut häntä riittäväksi elämänsisällöksi. Kaipasin kovasti uusia tuulia ja päästä vihdoin nousemaan siivilleni.[/quote]

Kuulostaa siltä, että minun kannattaa jatkaa keskustelua mieheni kanssa ja jos hän kokee samoin, niin olla sitten vastustamatta eroa ja luottaa hänen arvostelukykyynsä 🤔. Koska voi olla, että hänkin kokee asiat samalla tavalla kuin sinä. Tähän asti keskustelunaloitukset siitä, että "olisitko onnellisempi ilman minua" aiheuttaa riidan, jossa selkeästi on esillä hänen pelkonsa siitä, että hylkään hänet ja sehän on (kaikkien lukemieni oppien mukaan) pahinta, mitä voin tehdä. Näissä riidoissa en edes ota sitä yhteistä sovittua aikaa itselleni, vaan jään paikalle kuuntelemaan raivot ja odotan, että rauhoittuu. Ne päättyvät hyvin.

Kiva kuulla toisen osapuolen kokemuksia tästä parisuhdeaiheesta. Jos nyt jotain oppia yrittäisin tästä saada, niin ehkäpä odotan, että mieheni itse tekee ratkaisun? Ehkä yritän vielä silloin tällöin muistuttaa, että minullakin on oikeus tunteisiini ja jos ne käyvät hänelle liian raskaaksi, niin olen aina luvannut olla tukena tapahtui mitä tahansa 🤔.

Vierailija kirjoitti:

_Psy_ kirjoitti:

Epävakaan persoonallisuuden kehitys on lapsuus-nuoruusaikana vaurioitunut. Hän tuntee sisällään kroonista rakkaudettomuutta, tuskaa sekä tunnetta identiteetittömyydestä (tyhjyyden tunne). Tunteet tulevat yleensä ennakoimattomasti ja tuntuvat erittäin voimakkailta, ja tunneilmastoa värittävät yleensä erityisesti negatiiviset tunteet. Myös myönteiset tunteet tulevat usein voimakkaalla intensiteetillä. Erilaiset ärsykkeet saavat aikaan voimakkaita tunteita ja sitä myötä impulsiivisia tekoja ilman jopa minkäänlaista harkintaa, kun epävakaa arvelee impulssin tuoman innostuksen ja tunnekuohun perustella juuri tämän teon tuovan hänelle rauhaa ja onnea, joka häneltä jatkuvasti puuttuu. Tämän vuoksi hän voi olla holtiton ihmissuhteissaan, seksisuhteissa, raha-asioissa, asuinpaikan tai opinahjon vaihtamisen suhteen. 

Hänen kiinnittyminen ihmisiin jää vajaaksi, koska hän ei ole kosketuksissa itseensä eikä siten myöskään muihin ihmisiin. Tästä syystä hän ei yleensä kykene mentalisaatioon ja on sen vuoksi kyvytön tuntemaan empatiaa. Hän saattaa addiktoitua päihteisiin, koska sisäistä tuskaa on vaikea sietää 24/7. Päihde antaa rauhan edes hetkeksi. Näin myös vaihtuvien ihmissuhteiden kanssa. Kun hurmos häviää, epävakaa kokee itsensä surkeaksi, ja kumppania on vaihdettava. Kukaan ei saa nähdä epävakaan aitoa minää, koska sitä ei ikäänkuin ole. On vain rikkinäinen sielu, kenen haavoja kukaan ei hoida. 

Hän saattaa "varastaa" muiden identiteettejä, koska on itse sisältä tyhjä. Tällä tavoin hän pystyy hetken aikaa tuntemaan identiteetin tunnetta. Hän siis saattaa kopioida toisten valintoja, puhua toisten murteella tai matkia toisten elämää muuten vaan. Hän saattaa ottaa eriliaisia vahvoja mielipiteitä kokeakseen olevansa jonkinlainen. Tyhjyyden tunne kuitenkin aina seuraa perässä kuin varjo, jolloin on kokeilta jotain uutta. Epävakaa ei myöskään osaa toisten rajojen lisäksi kunnioittaa omia rajojaan, ja antaa usein itseään hyväksikäytettävän. Hän myös manipuloi muita, koska hän omassa tunteiden säätelyssään keinoton. Hänen on saatava hyvää oloa muiden ihmisten kautta manipuloimalla heitä, koska ei pysty tuottamaan itselleen (sisäistä) hyvää oloa. Epävakaa saattaa "hoitaa" tyhjyyden ja muun pahanolontunnettaan viiltelemällä itseään, ja viiltely on epävakaiden keskuudessa erittäin yleistä.

Epävakaa haluaisi vain tuntea olonsa hyväksi. Sen sijaan muilta ihmisiltä saa yleensä hyväksynnän tilalla vain halveksuntaa ja syrjimistä, koska epävakaa käyttäytyy niin kuten käyttäytyy. Muiden ihmisten suhtautuminen on ymmärrettävää, koska epävakaan käytös on antisosiaalista, mutta juuri kukaan ei näe erikoisen käytöksen takana vaikuttavaa epävakaan rikkinäistä minuutta ja surua. Täten se mitä epävakaa tarvitsisi, on pysyvien ihmisten positiivinen hyväksyvä vuorovaikutus, jonka suojassa saisi parantua rauhassa. Toki epävakaa tarvitsee rajat, ettei jatkuvasti satuta muita, koska epävakaa ei tunnekuohun tullessa muista, miten ihmisiä tulisi kohdella.

Epävakaana oleminen on erittäin raskasta, ja itsemurhakuolleisuus on suurta. Epävakauteen on kehitetty dialektinen käyttäytymisterapia, jolla on saatu melko hyviä tuloksia. Epävakaa persoonallisuus tulee erottaa traumaperäisestä stressihäiriöstä (complex PTSD) ja bipolaarihäiriöstä. Huomionarvoista kuitenkin on, että monilla epävakailla on PTSD-tausta, ja he ovat usen jollakin tapaa joutuneet lapsuudessa kaltoinkohdelluiksi.

JUURIKIN NÄIN! Tämä kuvaa 100%:sesti elämäni kulkua ja omaa subjektiivista kokemustani elämästä. Kiitän.

Samaten tuo on auttanut myös meidän omaisten ymmärrystä, joten kiitän myös 😊

Toisen pitkän romaanin saisi vielä tästä aiheesta, jos siihen liittäisi mukaan alkoholin, jätin nyt tarkoituksella pois, koska se ei enää ole mikään polttavin asia. Oli aikoja jolloin se oli. Onneksi kävimme rakentavat keskustelut siitäkin ja onneksi mieheni on hyvin määrätietoinen ja yrittää niin kovasti, etten voi olla muuta kuin ylpeä, mutta paljon olisi sanottavaa myös siitäkin aiheesta.