Epävakaassa parisuhteessa elävä

Vierailija kirjoitti:

Epävakaassa parisuhteessa: sulla on messias-kompleksi

Messias-kompleksi on täysin totta :D. Viimeisten kuukausien aikana olen mielessäni taistellut sen asian kanssa, että onko minulla "velvollisuus" pelastaa ja pystynkö edes siihen. Tai haluanko edes sitä. Jos sinun oli raskasta lukea juttujani, niin ymmärrän hyvin, minun on hyvin raskasta edes toisinaan sietää omia ajatuksiani tästä aiheesta. Joka tapauksessa, päätin jättää "pelastajan" roolin, keskusteltiin miehen kanssa siitä, kuinka en ole hänen terapeuttinsa. Hän on onneksi fiksu ja keskustelutaitoinen. Keskityin enemmän itseeni ja asiat menivätkin omalla painollaan parempaan suuntaan. Minulta ei vaadita niin paljon, en edes itse sitä enää vaadi :). Mieheni voi paremmin kun en enää ole peili hänen epäonnistumisiin. Hyvää syksyn alkua kaikille!

Meillä mies on selittänyt lapsilleen, että hänellä on tällainen juttu, jossa harjoittelee paremmaksi ja toivoo onnistuvansa. Kuulostaa siltä, että melko lievänä ovat mieheni oireet, mutta on niitä kuitenkin. Valtava kehitys on silti tapahtunut viimeisen vuoden sisällä ja mieheni nauttii siitä tunteesta, että on oppinut nauttimaan lastensa seurasta enemmän. Valtavaa syyllisyyttä hän tästä aiemmin koki mutta voi luoja, miten kovasti hän yrittää. Tuskinpa jaksaisin ihan näin paljon ellei kehitystä tapahtuisi.

Käykö sinun puoliso näiden jälkeen juttelemassa lasten kanssa ja pyytämässä anteeksi?

Ei ole mitään yhtä yksiselitteisestä vastausta sille, miksi haluan jatkaa ja tukea, tuli vastaan mitä tahansa. Syy voi olla, että tiedän mieheni olevani hyvin hyvä ihminen, jolla on arvot kohdillaan ja koen parisuhteen olevan tiimityötä. Tai se voi olla sitä, että en yleensäkään tahdo luovuttaa vastoinkäymisistä, kunhan niistä jotain opitaan. Saattaa olla myös tämä meidän toisenlainen vuorovaikutus: hän opetti minulle aikanaan paljon asioita, esimerkiksi läheisyyden tärkeydestä. Olin aikanaan hyvin etäinen parisuhteessa, eikä hänkään minun kanssani siksi luovuttanut, näytti vain, että on ihan ok halata toisinaan vaikka kesken ruuan laiton ja pitää kädestä kiinni, kun kävelemme kadulla. Tällä hetkellä on varmaankin syynä nuo kaikki aiemmat sekä muutama lisätekijä, se miten suhde ei ole laimennut, se kuinka voimme avautua toisillemme, se kuinka tyttäreni ja miehen välille on kehittynyt hyvin tiivis kiintymyssuhde, ja tietenkin se, että tahdon antaa mahdollisuuden sille, että miten minun vaatimusten vastaanotto sujuu nyt, kun olen alkanut tekemään sitä paljon. En pelkää eroa, mutten myöskään tahdo nyt heti manata sen epäonnistuneen, kun vasta uusi lehti käännettiin. (onkohan sekin vain uusi projekti? 😂)

Kyllä meillä suurin osa 5 minuutin kiukuista ohitetaan täysin, osa on semmoisia, mitä minä jään hautomaan ja nekin sitten keskustellaan myöhemmin läpi. Yritetään tehdä se niin, ettei kummankaan olo pahene. Näitä kiukkuja on vain erilaisia, on niitäkin, joissa toinen loukkaa hyvin pahasti. Alkuaikoina ajattelin, että ei kukaan joka toisesta välittää, voi sanoa noin pahasti, vaikka olisi vihainen. Nykyään en enää ajattele niin mustavalkoisesti. Mutta, osan näistä laukeaa molemminpuoliseen nauramisen että "menikö taas hieman yli". Osaan ei edes reagoida, tuli ja meni 🤷‍♀️. Erikseen on sitten ne hyvin loukkaavat, jossa tulee tarve sanoa, että hei, tuo ei todella ollut ok, ymmärrätkö, että loukkasit. Toisinaan mieheni ymmärtää itsekin, että asian voisi ilmaista muulla tavalla ja ns. peruuttaa ja kokeilee toista tapaa. En itsekään ole täydellinen ja ylilyöntejä tapahtuu minullekin, joskus tulee sanottua asioita, joita ei tarkoita.