Emohekuma
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olen saanut kaksi keskenmenoa juuri 8-viikolla. Ei ole fyysisesti erityisen kivuliasta. Masennus on sitävastoin yllättänyt. Raskaushormoni tulee tonttiin jne. On siinä pitkään riepu olo.Vaikka kuinka järkeilee että parempi niin jos ei ollut eväitä jatkoon.
Samoin voisi kysyä pitäisikö olla terveys-raja ja sosiaalinen raja ym. rajoja. Vaikeaksi menee:)
Sain kaksi keskenmenoa viime vuonna ja lääkäri totesi että mahkuja tulla raskaaksi monesti on vielä hyvin iäkkäämpänäkin. Keskenmenojen määrä tosin kasvaa hurjasti mitä vanhemmaksi tulee. Totesi tämän tilastona suurperheistä, että lastensaanti hiipuu noin 46 ikävuoteen mennessä. Tietenkin asiaa kannattaa melko pian tutkia jos vuosikin kulunut. Tai viimeistään kolmannen keskenmenon jälkeen. Minulla jo useampi lapsi, ei aiempia keskenmenoja.
Eikös se vuoden jälkeen jo kannata tutkailla oman hyvinvoinninkin kannalta, ettei ole mistään vakavammasta kyse. Itselle soivat kahden keskenmenon jälkeen yliopistosairaalatasoiset tutkimukset ihan työterveyden nimissä. Katsottiin mitä munasarjoille kuuluu jne. Ja sitten on mahdollisuus esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä myös mikä tarkeää. Itsekin hätäilin ovatko keskenmenot tehneet vahinkoa jne. Minusta ylipaino vaikuttaa vain jos sitä on kovasti paljon.