eikkuli80

meilläkin oli neuvolassa sijainen, nuori th, jolla ei itsellä edes ole lapsia. Sellaisia ei minun mielestä saisi edes päästää sinne... Tulin pois tosi nyreissäni, olo oli koko ajan sellainen että tässä muna opettaa kanaa. Meillä oli lääkärineuvola ja käytiin puntarissa paria päivää ennen, jolloin samalla oli ns. tavallinen th:lla käynti. Tämä sijais-th valitteli minulle itku silmässä, että miksi en ole aloittanut d-vitamiiinitippoja vaikka ne on niiiiiiiiiiiiin tärkeitä. Eikä ottanut yhtään onkeensa kun selitin, että on aloitettu jo monta kertaa ja lopetettu parin päivän päästä kun on tullut mahavaivoja. Valisti sitten puutostaudeista ja kasvuhäiriöistä ja monisti vielä jonkun esitteen mukaan. Jos eka lapsen kohdalla olisi samanlainen tullut vastaan, niin olisin varmasti ollut hysteerinen. No kokeilin kuitenkin tädin mieliksi ja lopetin taas parin päivän päästä, kun yöt alkoi mennä rikkonaisiksi ja pierua riitti. Ja nyt en kyllä edes hetkeen kokeile.



Toinen homma sitten, jossain sivulauseessa mainitsin että Martan kanssa ei niin paljon ehdi viihdyttää kun on tuo esikoinenkin. Siitä alkoi vuorisaarna aiheesta vuorovaikutus, joka on niiiiiiiiiiiiiin tärkeää! Mulle tuli aivan selväksi, että th ajatteli että tässä on jätetty lapsi heitteille ja me ollaan aivan vastuuttomia eikä yhtään seurustella sen kans. Voi että tulin puhkuen kotiin! Martta nyt ei varsinaisesti kaipaa huomiota niin paljon kuin esikoinen aikanaan ja hänet voi jättää hetkeksi lattiallekin hutkimaan leikkitelinettä ilman että huutoa tulee heti kurkku suorana. Mutta se on vissiin sitten heitteillejättöä ja hylkäämistä vastaava kokemus lapselle, vai...?



Mutta tosiaan eipä siellä muuten mitään erikoista tehty. Mitattiin pituus ja py, punnittiin ja th kokeili seuraako katseella, kokeili aukileet, nosti käsistä ja sen sellaista. Lääkäri teki oikeastaan samat jutut parin päivän päästä ja sitten th rokotti.



Toiselle pikku-Martalle toivottelen minäkin sydän syrjällään kaikkea hyvää. Ette ole yksin, täällä monta äitiä teitä ajattelee...



eikkuli + tenavat

Meidän neiti 3kk on muutaman päivän ajan selkeästi siirtynyt esineiden nyrkillä huitomisesta kiinniottamiseen. ÄP:n helistin on ykkössuosikki. Huomasin joku aika sitten, että rytistelee nyrkkeihinsä peittoa ja vaunun hyttysverkkoa ja siitä aloin kokeilemaan. Nyt tosiaan alkaa tarttua jo helistimeen ihan tosissaan, tosin vain vasemmalla kädellä toistaiseksi. Esikoisella meni sinne 4-5kk paikkeille mutta näköjään pikkukakkonen on aikaisempi.

Minulla on lapset poika 2v5kk ja tyttö 3kk. Esikoinen oli tällainen ns. vaativa ja on sitä vieläkin, tyttö taas itse rauhallisuus. Yhdyn täysin jonkun äidin aikaisempaan kommenttiin, että en tiennyt mitä se vauva-ajasta " nauttiminen" tai vauvan itkun tulkitseminen jne. tarkoittaa, ennenkuin tämä kakkonen syntyi.



Molemmat lapset aloittivat rauhattomuuden jo synnärillä. Kakkosta ei haluttu enää edes ottaa hoitajien huoneeseen, kun joutuivat koko ajan kantamaan ja hyssyttelemään - lähdinkin 2vrk iässä kotiin huutavan vauvan kanssa. esikoinen aloitti pahimman huutonsa 4vrk iässä laitoksella calmette-rokotuksen jläkeen. Siksi toinen lapsi ei sitä saanutkaan. Tyttö rauhoittui kuitenkin kuukauden jälkeen, käytiin vyöhyketerapeutilla 5kertaa viikon välein, sen jälkeen valvoi vielä viikon ja sitten helpotti huomattavasti ja nyt yöt on jo kokonaisia! Esikoiselle ei auttanut edes vyöhyketerapia. Hän ei nukkunut, eikä ollut koskaan tyytyväinen. Nukkui korkeintaan tunnin, puolentoista pätkiä ja useimmiten vain vartin pätkiä. Vasta 5kk iässä alkoi mennä yksi 5h pätkä yössä ja pian sitten jo 7h. Olo oli kuin olisi taivaaseen päässyt!



Mutta siis minäkin odotin näitä " maagisia" ikärajoja kuin kuuta nousevaa. Vieläkin muistan, kuinka kaverini, jolla on kaksi kilttiä aurinkoista helppoa lasta, muistutteli että " 3 kuukauden päästä helpottaa paljon, puolen vuoden päästä tosi paljon ja vuoden vanhana lasta ei juuri kotona edes huomaa!" Hah. JOuduin väsyneenä pettymään karvaasti joka kohdalla. Asuimme isossa kaupungissa, ei äitejä tai mummoja eikä muitakaan tukijoukkoja lähimaillakaan, olin niin väsynyt että välillä mietin parvekkeelta hyppäämistä. Vauva vaati kaiken ja enemmän ja lapsettomat kaverit ihmettelivät, että mikä on kun ei edes kutsuta kylään tai soitella koskaan... Eipä sitä ymmärrä ennenkuin kohdalle kolahtaa.



Toisen lapsen kohdalla olen joka päivä kiitollinen, että lapsia voi tulla samaan perheeseen erilaisia. Ensimmäiset 2 viikkoa valvoin 20-22h/vrk ja itkin vähän väliä, että meille ei tule enempää lapsia, sillä minä kuolen tähän kidutukseen, muistin tasan mitä se oli esikoiselta ja alku oli molemmilla samanlainen. Esikoinen on nyt tosiaan reipas 2-vuotias ja edelleen vaatii huomiota joka välissä, pinna menee minulta sekä mieheltä monet monet kerrat päivässä ja huutaminen kaduttaa, poika on oma- ja kovapäinen kuin mikä. Vaatii tulemaan kesken vauvan syöttämisen leikkimään, lastaa vauvan naamalle lattialla vaatteita jne. Välillä tuntuu että kotona on pikku-hitler. Tuntuu että tällaisen lapsen kanssa saa jatkuvasti elää syyllisyydessä, kun lapsi torjuu hellyydenosoitukset ja sitten tulee kerjäämään niitä juuri silloin kun olisi pikkusiskon vuoro syödä tms. Joku taas varmaan sanoo, että ollaan liika kovia lapselle tai liika helposti annetaan periksi, mutta sopii tulla meille elämään...



Ehkä tämä joskus helpottaa. Ainakin joillakin. Ehkä. Tietysti vauva-ajan jutut on meillä jo helpottaneet kun poika nukkuu yleensä hyvin yönsä, mutta kaiketi luonteenpiirteet olivat jo silloin näkyvissä, lapsi on kärsimätön, kärttyinen, yliherkkä ja käy jatkuvasti täysillä kierroksilla. Ja tosiaan pikkusisko tasan toisesta ääripäästä.



eikkuli

Harvoin tänne enää ehtii, verrattuna raskausaikaan, pitää nuo lapset ja muut tapahtumat niin kiireisinä :)



Meillä siis se huhtikuisten toinen Martta, s. 18.4. ja koko nimi 28.5. Martta Akuliina. On hyvin ottanut nimen omakseen, muistaakseni esikoisen kanssa meni kuukausitolkulla ennenkuin osasi kunnolla sanoa muuksi kuin " vauvaksi!"



Martan 3kk mitat (tosin mitattiin jo 11.7. eli melkein viikkoa ennen) olivat 61cm ja 7140g. Eli aikas tuhti täti on tämä meidän Martta ja tissimaidolla kerännyt grammansa kasaan. Aion vielä täysimettää kunnes on " pakko" alkaa antaa muuta, saa sitten nähdä, se voi tulla eteen piankin tai sitten siellä puolen vuoden hujakoilla.



Martta ei vielä hirveästi liiku, mahalta selälle osasi viime viikolla mutta nyt se on kai " unohtunut." Selältään punnaa kyljelleen. Nyrkillä hutkii kovasti ja tarttuilee jo kaikenlaisiin juttuihin. Eilen nauroi eka hörähdykset ääneen, minä luin MeNaisista naisten automokia imettäessä ja hekotin täysillä, Martta alkoi myös nauramaan ja sitten aina pelästyi omaa ääntään ja alkoi itkeä! Oli siinä itkut ja naurut löyhässä molemmilla ja isukkikin ehti juuri todistamaan perheen pöljää naisväkeä.



Lalan Martta-kaimalle lähettelemme täältä kovasti terveisiä ja voimia tuleviin koitoksiin!!!!! Ikävää että joudutte uuteen operaatioon noin pian. Kaikki peukut ja varpaat on pystytetty että hyvin menisi tämäkin!



Meidän tulevaisuudesta sen verran, että syyskuun lopulla muutetaan omaan taloon! tasan 3 viikkoa sitten löysin netistä ilmoituksen omakotitalosta, jota piti päästä heti katsomaan. Ja nyt on kaupat sovittu... samalla vaihtuu taas paikkakunta, vähän huolettaa kun esikoinen on sitten muuttanut jokaisella elinvuodellaan eli jo 3 kertaan. Mutta jos enää ei tarvitsisi muutella?



Mutta nyt aamutisuille. Meillä yöt muuten pääsääntöisesti kokonaisia, jopa 9 tuntia voi mennä putkeen ilman syöntejä. uskomaton tenava! esikoinen pääsi samaan vasta joskus vuoden hujakoilla...



eikkuli, tenavat 2v5kk ja 3kk

Esikoiselta muistan, että 4kk iästä ei syönyt enää millään missään muussa asennossa kuin makuultaan imettäen. Ja mieluiten vain lempitissiä. Täysin rauhallista piti olla koko ajan, hiuksen katkeaminen aiheutti aina keskeytyksen. 6kk iästä alkoi sitten yhtäkkiä totaalikieltäytyjäksi ja kun pumppua ei ollut saatavilla, meni maidontuotanto alas ja imetys loppui sitten kun lapsi ei huolinut tissiä millään vaikka minä olisin halunnut vielä jaksaa.



Nyt kakkonen on ollut todella rauhallinen tapaus, nyt 3kk vanha, ei syö enää oikeastaan yöllä kuin poikkeuksellisesti. Mutta, kai sitä on hankaluudet taas vielä edessä... Puuhaa vaan riittää niin paljon jo esikoisenkin että jos tälle tulee vielä raivareita, niin saa nähdä, kun aina on joku häiritsemässä syöntiaikaan...