ei-kukaan
Seuratut keskustelut
Kommentit
unia💖 Nuuhku JA Natiainen^-^
ei-kukaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei-kukaan kirjoitti:
Kysyin eilen metsältä mitä teille kuuluu, miten sinä voit ja mitä ajatuksia sinulla on kaikesta. Rungot seisoivat hiljaa. Ei vastausta.
Tämä on tosi raskasta.
Tänään rinta luhistuu kasaan heti aamusta. Kaivo yrittää puskea vettä silmistä. En suostu ajattelemaan. Aamuisin se onnistuu hyvin, koska olen opetellut sen vuosien varrella, jotta luonnollista rytmiäni vastaan herääminen ei sattuisi niin paljon. Mieli on hiljaa ja paikallaan, lähes tyhjä ajatusten seilaamisesta. Tunteet silti tuntuvat olevan piiloutuneina lihaksiin, luihin, onteloihin. Hiusten päätkin hohtavat kuin valokuidut. En voi välttyä tuntemasta, edes aamulla tai myöhään illalla rättipoikki kun en toimi ja aivoni muistuttavat vastasyntynyttä linnunpoikasta. Silloin kaipaisin eniten suojausta ja lempeyttä. Sellaista luksusta nämä tunteet eivät tunne. Vasta päivän säteet, kesäinen viherrys, harakat ja sellaiset lievittävät.
Ikävä sinua, ikävä teitä. Tiedät etten ole varsinaisesti ikävöivää sorttia. Sun kohdalla se kuitenkin on kroonistunut, koska se ei oikeastaan ole päässyt katkeamaan ja lepäämään juuri koskaan sen jälkeen kun lähdit sieltä. Niistä toukokuisista halauksista on tullut viisi vuotta. Sen jälkeen olemme nähneet kaksi kertaa ja kaikki on muuttunut.
Viettäkää hyvä päivä, kumpainenkin💛. Kesä on kauniina meille kaikille.
Tällein sivusta kun näitä sun tekstejä lueskelee, niin selvästi huomaa että oot syvästi ja kauniisti tunteva ihminen, jonka sydän on nyt murtunut. Toipumista siihen! Mutta oikeasti, tuo että "omit" toisen naisen, tuon miehen valitun, lasta, on jotenkin tosi, tosi vääristynyttä. Varmaan toivoit teille perhettä, mutta tuo ei ole oikea tapa käsitellä haaveiden kaatumista. Jätä lapsi rauhaan, hän on isänsä ja äitinsä rakkaus, ei sinun.
Toivottavasti kesä hoivaa sinut kuntoon.
En omi vaan haluan toivottaa hyvää päivää hänen lapselleen yhtä lailla. Outoa se olisi jos hän ei tuntuisi tärkeältä. Olen valmis ottamaan kummatkin elämääni kuten kuka tahansa lapsekkaan kaivattunsa, mutta vain jos kaivattu ei olisi onnellinen ydinperheessään. Jos on tai haluaa siinä pysyä kuten ymmärrettävää on, pysyn täällä omalla paikallani ja elen ilman näitä ihmisiä elämässäni. En ole toistaiseksi vielä haluamassa äidiksi, mutta pidän eläimistä ja lapsista paljon. Totta kai kiinnostaa mitä tälle lapselle kuuluu ja totta kai, jos hänen isänsä minun kanssani enemmän haluaisi, tahtoisin hänelle olla turvallinen aikuinen ja rakastaisin kuin omaani. Tätä enempää tuskin on ikinä tapahtumassa, joten ei ketjun tarvitse huolehtia asiasta.
Lisään, totta kai tunnen kipua siitä että en pääse OMASTA päätöksestäni koskaan tutustumaan hänelle niin oleelliseen elämän ja sydämen osaan kuten lapseen. Jos olisimme vielä tekemisissä niin lähettäisin nämä "omivat" terveiseni hänelle suoraan irl ongelmitta ja mitenkään häpeämättä. Kyselisin mitä kuuluu, tahtoisin nähdä kuvia ja lähettäisin haleja ym. Suhtaudun yhtä lailla lempeästi ja tärkeänä pitäen kaikkiin ihmisiin, eläimiin ja asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Totta kai niitä asioita kohtaan syntyy vietti suojella ja ylläpitää myös niitä. Olisi hassua ja huolestuttavaa jos suhtautuisin viileästi tähän uuteen elämään. Miten voisin? Miten hän olisi eri asia kuin isänsä? Lähinnä pitäisin sitä itseltäni jonain välttelevänä puolustusreaktiona ja being in denial, jos en ajatuksissani huomioisi myös pilkuihmistä.
Rauhallista päivää ketjuun🌻
Vierailija kirjoitti:
ei-kukaan kirjoitti:
Kysyin eilen metsältä mitä teille kuuluu, miten sinä voit ja mitä ajatuksia sinulla on kaikesta. Rungot seisoivat hiljaa. Ei vastausta.
Tämä on tosi raskasta.
Tänään rinta luhistuu kasaan heti aamusta. Kaivo yrittää puskea vettä silmistä. En suostu ajattelemaan. Aamuisin se onnistuu hyvin, koska olen opetellut sen vuosien varrella, jotta luonnollista rytmiäni vastaan herääminen ei sattuisi niin paljon. Mieli on hiljaa ja paikallaan, lähes tyhjä ajatusten seilaamisesta. Tunteet silti tuntuvat olevan piiloutuneina lihaksiin, luihin, onteloihin. Hiusten päätkin hohtavat kuin valokuidut. En voi välttyä tuntemasta, edes aamulla tai myöhään illalla rättipoikki kun en toimi ja aivoni muistuttavat vastasyntynyttä linnunpoikasta. Silloin kaipaisin eniten suojausta ja lempeyttä. Sellaista luksusta nämä tunteet eivät tunne. Vasta päivän säteet, kesäinen viherrys, harakat ja sellaiset lievittävät.
Ikävä sinua, ikävä teitä. Tiedät etten ole varsinaisesti ikävöivää sorttia. Sun kohdalla se kuitenkin on kroonistunut, koska se ei oikeastaan ole päässyt katkeamaan ja lepäämään juuri koskaan sen jälkeen kun lähdit sieltä. Niistä toukokuisista halauksista on tullut viisi vuotta. Sen jälkeen olemme nähneet kaksi kertaa ja kaikki on muuttunut.
Viettäkää hyvä päivä, kumpainenkin💛. Kesä on kauniina meille kaikille.
Tällein sivusta kun näitä sun tekstejä lueskelee, niin selvästi huomaa että oot syvästi ja kauniisti tunteva ihminen, jonka sydän on nyt murtunut. Toipumista siihen! Mutta oikeasti, tuo että "omit" toisen naisen, tuon miehen valitun, lasta, on jotenkin tosi, tosi vääristynyttä. Varmaan toivoit teille perhettä, mutta tuo ei ole oikea tapa käsitellä haaveiden kaatumista. Jätä lapsi rauhaan, hän on isänsä ja äitinsä rakkaus, ei sinun.
Toivottavasti kesä hoivaa sinut kuntoon.
En omi vaan haluan toivottaa hyvää päivää hänen lapselleen yhtä lailla. Outoa se olisi jos hän ei tuntuisi tärkeältä. Olen valmis ottamaan kummatkin elämääni kuten kuka tahansa lapsekkaan kaivattunsa, mutta vain jos kaivattu ei olisi onnellinen ydinperheessään. Jos on tai haluaa siinä pysyä kuten ymmärrettävää on, pysyn täällä omalla paikallani ja elen ilman näitä ihmisiä elämässäni. En ole toistaiseksi vielä haluamassa äidiksi, mutta pidän eläimistä ja lapsista paljon. Totta kai kiinnostaa mitä tälle lapselle kuuluu ja totta kai, jos hänen isänsä minun kanssani enemmän haluaisi, tahtoisin hänelle olla turvallinen aikuinen ja rakastaisin kuin omaani. Tätä enempää tuskin on ikinä tapahtumassa, joten ei ketjun tarvitse huolehtia asiasta.
Kysyin eilen metsältä mitä teille kuuluu, miten sinä voit ja mitä ajatuksia sinulla on kaikesta. Rungot seisoivat hiljaa. Ei vastausta.
Tämä on tosi raskasta.
Tänään rinta luhistuu kasaan heti aamusta. Kaivo yrittää puskea vettä silmistä. En suostu ajattelemaan. Aamuisin se onnistuu hyvin, koska olen opetellut sen vuosien varrella, jotta luonnollista rytmiäni vastaan herääminen ei sattuisi niin paljon. Mieli on hiljaa ja paikallaan, lähes tyhjä ajatusten seilaamisesta. Tunteet silti tuntuvat olevan piiloutuneina lihaksiin, luihin, onteloihin. Hiusten päätkin hohtavat kuin valokuidut. En voi välttyä tuntemasta, edes aamulla tai myöhään illalla rättipoikki kun en toimi ja aivoni muistuttavat vastasyntynyttä linnunpoikasta. Silloin kaipaisin eniten suojausta ja lempeyttä. Sellaista luksusta nämä tunteet eivät tunne. Vasta päivän säteet, kesäinen viherrys, harakat ja sellaiset lievittävät.
Ikävä sinua, ikävä teitä. Tiedät etten ole varsinaisesti ikävöivää sorttia. Sun kohdalla se kuitenkin on kroonistunut, koska se ei oikeastaan ole päässyt katkeamaan ja lepäämään juuri koskaan sen jälkeen kun lähdit sieltä. Niistä toukokuisista halauksista on tullut viisi vuotta. Sen jälkeen olemme nähneet kaksi kertaa ja kaikki on muuttunut.
Viettäkää hyvä päivä, kumpainenkin💛. Kesä on kauniina meille kaikille.
Sama fiilis. Auringonkukka sulle, tiedän kyllä ettei se auta tuohon hallan tunteeseen sydämessä, mikä leikityksi tulemisesta tulee, mutta kumminkin🌻. Ainakin on kesä. Ainakin on vähän paisteisempi päivä kuin on ollut ja ainakin tuolla on hirmuisan vehreää.