ei-kukaan
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
En rakastunut ensi silmäyksellä. En edes muista ensi kohtaamistamme kunnolla. Tai ehkä rakastuin, mutten vain muista sitä. Silloin olin piinallisen ihastunut eri ihmiseen ihan turhaan ja yksipuolisesti. Aika nopeasti kuitenkin huomasin sut ja ihmettelin, kuinka olet kuin vanha tuttu tai ikiaikainen ystävä. Tai enemmän, jonkinlainen sielunsisar. Koska mitään todellisia mahdollisuuksia lähentyä ei ollut, niin siihen se jäi pitkäksi aikaa. Kytemään kuin suopalo, hautumaan kuin palapaisti aromipesässä. Kuten on tapana, kytö leimahtaa ja paisti kypsyy. Sen jälkeen kaikki on selvää. Nyt itse kärsin sian lailla, haudun ja kyden. Olet enemmän kuin osasin toivoa ja odottaa maailmalta, ja samalla kuin kuu taivaalla. Näkyvissä vaan ei oikein ulottuvissa. Röh.
🌲?
Vierailija kirjoitti:
Kuka haluaa terveisiä perseestä?
Se on kylläkin: "Kaiva(t)kaa perseitänne". Tai jotenkin noin.
Vierailija kirjoitti:
Joo olihan täällä joskus tosi paljon ja pääasiassa rakastuneiden ihmisten romanttisia kirjoituksia. Varmaan se vaan vaikeutuu ja jää sitä myötä kun se rakastuneen toivo tai joku unelma yhteydestä vaan kuihtuu hiljalleen kun aikaa kuluu ja realiteetit lipuu tilalle?
Presiis tämä kävi minulle. Toivo virui hiljalleen sammuksiin siitä täydestä luotosta ja uskosta, siitä että tiesi ja täysin, täysin, vilpittömästi uskoi. Koska kaikelle sille oli perusteet. Oltiin puhuttu. No, se siitä sitten. Ei puheet pitäneet ja nykyään epäilen jopa aivan kaiken välisemme kommunikaation olleen hänen puoleltaan ehkä valhetta tai esitystä tai jotain. En enää tiedä mikä siinä oli totta ja mikä ei. En voi varmentaa sitä mitenkään, sillä hän voi mennä todella pitkälle miellyttääkseen muita, välttääkseen konfliktin tai mm. pettymyksen aiheuttamisen. Ilo, toiveikkuus ja ilkamointi katosi ketjuviesteistäkin. Mitä sitä itseään kiusaamaan hekumoimalla rakastuneena rakastuneen juttuja, haaveilla ja hyvällä mielellä ilo ja onni sydämessä unelmoida kun asiat ovat miten ovat.
Vierailija kirjoitti:
Ootko yli jo tunteinesi minusta? Voidaanko nykyään kaveerata ja hässiä ilman pelkoa satuttamisesta?
En. Ei.
Silloin ei puhutakaan rakkaudesta. Pettäjä ei rakasta, siis todella rakasta, sitä jota pettää. Se mitä luulee rakkaudeksi, on jotain muuta.
Rakkaus ei kysy sääntöjä, mutta kunnioitusta ja vaalimista kyllä - niin itsensä kuin rakkaansa. Tämän takia rakkauden vapaa luonto ei koidu pettämisen kaltaiseksi ongelmaksi. Kun rakastaa, ei käy mielessäkään pettää. Oikea, kunnioittava, vaaliva käytös tulee luonnostaan ja yrittämättä. Tai jos joku muu kiinnostaa, eiväthän kaikki ole luonnostaan monogamisia, ei käy mielessäkään vehdata salassa tai tehdä muuta epäkunnioittavaa. Kun se rakkauden tunne vaan yksinkertaisesti jyrää sellaiset ja sattuu ajatuskin siitä, että turhaan tai salaa satuttaisi toista, toimisi luottamusta syövyttävästi tai epäkunnioittavasti. Kun rakastaa, keskustelee etukäteen. Kun rakastaa, kuuntelee herkällä korvalla sekä itseään että toista.
Loppuen viimein, riittävän ison asian ollessa kyseessä, tunnistaa mitä tarvitsee rakastaakseen myös itseään oikein ja terveesti sekä päästää kumppanin menemään mikäli näkemyksiä isoissa asioissa ei voi yhteensovittaa. Joskus rakastaminen ja välittäminen tarkoittaa sitä, että lähdetään eri teille. Joutuu satuttamaan. Silläkin itseä on joskus rakastettava tarpeeksi, että voi rakastaa myös muita oikein ja oikeasta paikasta (autenttisuus, totuus). Ei tuo itsensä riittävästi rakastaminen ja vaikka nyt erolla "satuttaminen" tarkoita kunnioituksen hylkäämistä (on btw iso ero satuttaako turhaan, koska voi, huvittaa eikä kumppanin hyvä kohtelu kiinnosta vai onko itsensä takia pakko laittaa itsensä etusijalle ja aiheuttaa tarpeiden ja intressien sovittamattomasta erosta johtuvaa ns. välttämätöntä kipua kuten ero). Tuossakaan prosessissa ei tarvitse missään vaiheessa esim. pettää, jos kunnioitus on kunnossa. Sekin on eräänlaista rakastamista, lähimmäisenrakkautta kai, vaikka romanttista rakkautta ei olisikaan.