AsuMasukki

Kun on päättänyt pysyä parisuhteessa ja uskoa parempaan, niin kaikki vaikeudet tulevat muodossa "kyllä tästäkin vielä selvitään". Ja kurjuuden vastakohdaksi ja onnellisuudeksi kelpaa silkka tavallisuuskin.

Ja sit kun ei ole enää sitä päätöstä pysyä yhdessä, on parisuhdekin finaalissa, ja kurjuus on vaan kurjaa.

En itse oikein osannut näitä sääntöjä, ja kun kerroin avoimesti suhteeni tilasta ystävälle hän suorasanaisesti kehotti eroamaan, koska asiat joita kerroin ovat niitä jotka yleensä paljastuvat eron jälkeen.

Ystävyyssuhteeni siitä hiukan viileni sillä juuri silloin en ollut vielä kypsynyt eropäätökseen, mutta pakko suhtautua ymmärtäväisesti koska ystävällä itsellään on alistava persläpi miehenä, joka sattumoisin ei ole edes kauhean älykäs.

Jopas jotakin, luulen että ymmärrän näkökulmasi.

Olen joskus funtsinut että jos mielisairauksissa on kaikenlaisia fakkiutumia ja jumiutuneita ajatusratoja, niin äärimmäinen mielenterveys olisi sitä että aina tilanteessa kuin tilanteessa pystyisi optimaalisesti vastaanottamaan saatavilla olevan tiedon, ja tekemään päätöksensä ilman aiempia ennakko-oletuksia.

Tässä mielessä ideologiaan sitoutunut ihminen muistuttaisi mielisairasta.

Jolloin tulemme sitten siihen että vaikka näen asian nyt ehkä lähemmin siitä kulmasta josta sinäkin, en silti hievahda.

Ihminen ei ole pelkästään kalloluiden sisällä kelluva liharobottia käskyttävä homunculus. Suhteet muihin ihmisiin tekevät persoonan, ja suhteet määrittyvät kaikenlaisten viitekehyksien (feministiys, purjelentäjyys, kristittyys, parturi-kampaajuus jne ) mukaan. Minusta näitä ei siis pidä väheksyä pelkiksi fakkiutumiksi, vaan se minkä joukon itselleen valitsee on olennainen osa ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse epävakaa ja sanoisin ap:lle joitakin aiempia kommentoijia kompaten, että juokse ja lujaa. Meikäläisten kanssa ei ole mitään tulevaisuutta. Epävakaa persoonallisuus on yksi narsismikirjon häiriö ja lähes täysin mahdoton korjattava. Oireet vähenevät - tai oikeammin niiden hallinta kehittyy vuosien myötä mutta koskaan ne eivät täysin häviä. Suurin ongelma narsismikirjon häiriöissä on kyseisen henkilön henkinen tyhjyys. Ei ole ketään, kenen kanssa keskustelet, pelkästään kaikuva tyhjyys. Kuulostaa kummalliselta mutta huomaat ja ymmärrät, mitä tarkoitan, jos tällaisen ihmisen kanssa pitempään olet tekemisissä.

Joten, edelleen, juokse ja lujaa.

Aika jännä.

Olen terapiassa ihan diagnosoituna tapauksena, ja yksi diagnoosi oli epävakaa.

Tuntuu että terapia toimii, ja tuntuu että yksi olennainen osa on ne omat rajat jotka alkavat pikkuhiljaa löytyä.

Mites sulla, ei ole apu toiminut vai et ole saanut oikeaa apua?

Ei heiluta mua suuntaan tai toiseen.

Huvittais kyllä kuulla vielä kulmasi siihen kun joku tuolla ylälangassa pointtasi että ideologia se on se individualismikin.

Ja harhaa myös sinun käsityksesi tietoisuudesta mikäli luulet että aivoissasi asuu jokin pysyvä itse, muuten.

Mulla mm. epävakaa -diagnoosi, ja silti minusta tuo on ihan järkyttävää kuraa ton säätösi käytös.

Mulla homma toimii suunnilleen niin että kuormitun muuten, ja sit loppuu sietokyky pieniin ärsyttäviin asioihin joista alan ruipata, jolloin puoliso on helisemässä kun nihin ihmeeseen hävisi se mukava rento tyyppi joka olen kun on paremmin jaksamista ja kestokykyä.

Pakene vuorille, mutta jos haluat tehdä ukolle palveluksen, niin ennen kuin menet, kirjoita tyypille kirje minä-muodossa siitä miltä hänen käytöksensä sinusta tuntuu.

Sit sillä on edes joku osviitta paremmin toimimiseen jos joskus siltä alkaa tuntua. Veikkaan että viimeistään n. 35-40-vuotiaana jos koskaan.