A M A L I A

Kiitos 44 ja 45!

Minusta tuntuu että tämä syömisten kanssa pelleily on suureksi osaksi sitä kun saan siitä ajateltavaa, tekemistä sekä tavoitteiden havittelua jolloin minulle ei jää sitä tyhjää aikaa mitä vihaan. Nyt minulla kuitenkin on hyvä kausi ja pyrin syömään tarvittavan kalorimäärän mitä minun tulee jotta painoni ei alkaisi laskea. En tosin käy vaa'alla, mutta vaatteeni kertovat kyllä jos senttejä alkaa lähtemään. Silloin tiedän etten yritä tarpeeksi. Kiitos kaikille huolenpidosta.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 11:20"]

Kyllä ne viittaavat ihan suoraan aspergeriin. Viiltely, masennus ja mm. syömishäiriöt ovat melko tavanomaisia (myös) aspergereilla. Eikä se pakonomainen toiminta ole ocd:n kaltaista. Ongelmat ihmissuhteissa sitten taas on ihan sitä aspergerin ydintä.

[/quote]

Kiitos kun luit!

Ihmissuhdeongelmia minulla ei ole ollut pelkästään koulukavereideni kanssa tai näin normaaleissa suhteissa vaan myös seurustelusuhteissa. Ala-asteella kun kaikki aina tykkäsivät toisesta ja ''alettiin oleen'' eli läheteltiin tekstiviestejä mutta naamatusten ei sitten uskallettu vilkaistakaan toisen suuntaan niin minua ahdisti jo pelkkä tämä. Eräs poika oli ihastunut minuun 3-luokalla ja aloimme viestitellä aivan tavanomaisista aiheista kuten kesälomasuunnitelmat, kaverit ja vaikka lempi tv-ohjelmat. Tämä viestittely oli aina aika yksipuolista että hän lähetti minulle jotakin johon vastasin, mutta en kysynyt oikeastaan koskaan häneltä mitään tai jatkanut mitään puheenaihetta pidemmälle. Ahdistuin tästä (vaikka hän oli todella kiltti ja nytkin hyvä ihminen eikä tehnyt mitään väärää) ja sanoin, että saldoni on lopussa enkä halua enää viestitellä hänen kanssaan. Kuulostaa säälittävältä mutta en vain pystynyt.

Vuoden 2011 kesällä seurustelin 2kk erään mukavan minua vuotta vanhemman pojan kanssa, jonka kanssa olin netissä jutellut jo puoli vuotta tätä ennen ja vilkutellut hänelle koulussa kun hän moikkasi. Jos näin hänet niin käännyin aina selkä häneen päin ettei tarvitsisi vilkuttaa koska en tiennyt pitäisikö minun moikata ensin vai hänen. Vilkuttaisinko kaksin käsin vai yksin, korkealta vai nopea kädenheilautus. Hymyilenkö vai olenko naama peruslukemilla. Tuotti minulle kamalat paineet ja stressiä. Ja tuottavat vieläkin kaikki tälläiset.

Seurustelusuhteemme päättyi oikeastaan siihen, että meillä ei kemiat klikanneet. En koskaan osannut tehdä aloitetta esim pussata, halata tai puhua kauniita ensin, vaan hän sen teki aina. Tiesin kyllä että tämä ehkä kävi hänen itsetunnolleen koska ehkä hän luulee ettei ole haluttava koska en osoita kiinnostuksen merkkejä. Ja jos satuimmekin suutelemaan, minua aina nauratti jostakin syystä, ehkä kun hermostutti. Hän myös kerran loukkaantui koska luuli että nauroin hänelle vaikka näin ei asia ollut yhtään. Kaikenkaikkiaan hän oli todella hieno ihminen ja kohteli minua hyvin, oli kärsivällinen ja antoi pikkumokat anteeksi.

Ensisuudelmamme aikana toivoin vain että se loppuisi koska tunsin hänen sänkensä kutittavan leukaani ja en pitänyt siitä yhtään että siinä tohinassa tulee kuuma jne. Ihan kuin olisin tarkkaillut tilannetta aivan sivustakatsojan silmin.

Minulle riittää ainakin aluksi vaikka pelkkä kädestä pitäminen, ei tarvitse sanoja, ei miettiä mitä vastata. Haluan katsoa toista silmiin ilman että minusta tuntuu oudolta. Haluan oppia osoittamaan kiintymystä ja rakkautta muille ilman että minun täytyy miettiä päivä etukäteen mitä sanon, millä äänenpainolla tai millä hetkellä. Oli kohde sitten seurustelukumppani tai omat vanhemmat, mutta haluan silti oppia ja sopeutua muiden lähelläoloon. Vaikka vaadinkin olla yksin 99% ajasta, tarvitsen silti muita joskus tueksi.

En halua olla tämä kylmä ihminen jonka kaikki unohtavat.

Nostan taas. Toivottavasti muutkin lukisivat.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 07:02"]

Miten on mahdollista, että sinulla on jo diagbnoosi, mutta ilmeisesti ei mitään hoitoa? Tuo vaikuttaa siltä, että saattaisit hyvinkin hyötyä jostain aivojen toimintaa tasaavasta lääkityksestä. Joka tapauksessa tarvitset apua, mutta sinun on ihan itse hankittava sitä.

[/quote]

Kiitos mielipiteestäsi!

Masennukseni hoidettiin tai niin ainakin tuntuu. En ole enää itsemurha-altis, vaikka minulla toisinaan onkin itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne johtuvat siitä jos minulla ei ole mitään mihin suunnata kaikki energia, esim. piirtämiseen tai vaikka koirien lenkittelyyn. Tekeminen ja aktiviteetit ovat parannus ainakin minun ''masennukseeni''.

Lääkkeitä en mielelläni haluaisi käyttää.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2014 klo 00:56"]Itketkö tai saatko helposti raivokohtauksia? Tunnetko välillä hirveää vihaa jota on hankala käistellä?[/quote]

Itken tosi helposti. Esim. kuukausi sitten veljeni ei jaksanut etsiä heti pattereitaan minulle lainattavaksi pelikonsolin ohjaimeen ja menin ihan tolaltani. Kuulostaa pieneltä mutta se tuntui paljon suuremmalle miltä kuulostaa. En sentään enää luö tai napauta niinkuin pienenä aine hermostuksissani tein sillä väkivalta on mielestäni väärin (en pienenä tätä ymmärtänyt) eikä sillä saavuteta mitään.

Minun on yleensä kaikkia tunteita vaikea käsitellä. Jos saan esim tietoon hyvän uutisen, naamani on peruslukemilla mutta ajattelen pääni sisällä että ''Hyvä juttu.'' (vaikea selittää). Jos taas hermostun jostakin, olen ihan poker face silloinkin vaikka sisälläni kiehuu ja voisin repiä vaatteenikin rikki. Yleensä tällöin poistun paikasta, tilanteesta tai henkilön luota jotka minua vihastuttaa koska jos en näin tee, saatan paiskoa ovia tai huutaa jotakin ilkeää mitä en oikeasti tarkoita. Usein tällöin käytän kirosanoja vaikka muulloin sanoisin vain ''saakeli'' tjsp. En siis halua antaa muille minusta huonoa kuvaa kun en minä tahallani ole ilkeä ja nimittele ketään.

Minulla oli joskus nuorempana sellainen mielialasormus, joka vaihtaa väriä vissiin lämpötilan mukaan. Pidin tätä yöt ja päivät koska oli ihanaa että tunteeni näkyivät sormuksesta eikä tarvinnut niitä alkaa elein ja sanoin muille kertomaan. Koulussakin kaikki ihasteli sormusta ja oli mukavaa kun minulle puhuttiin. Nykyään en enää usko mielialasormuksen todenperäisyyteen mutta käytän silti mielialakaulakorua jossa on väriä vaihtava delffiiniriipus koska siitä muistan hyviä muistoja ja värin vaihtumista on viihtyisää seurata.