Odd 45

Tuota tuota, kun selkävammanjälkeen muutama vuosi pystyin viimein lenkkeilemään, oikeasti itkin/nauroin ja hölkkäsin, olin varma että sitä liikunnan iloa en enään ikinä kokisi ja tavallaan silloin hetkessä olin onnellinen, olen monessakin mielessä etu oikeutettu, tai ainkin miellän itseni melko hyvä onniseksi.



Tokikin ihminen osaa masentua monestakin syystä tai vaipua epätoivoon.

Kun  omat tekemiset ovat niin merkityksettömiä mailmankaikkeudessa, niin tekemäni virheet ovat sitä myös.



Se että ihmisten tapaaminen kulutaa voimavarojani, eikä tuo niitä, Tykkään rakennella asioita, mutta siitä tulee onnistumisen tunne, en kamalasti välitä maallisesta materiaalista, mutta se helpottaa olemaan sen mitä olen.



Se mitä olen, olen eksyksissä mailmassa, tietämättä paikkaani. Kaipa se on  pikkuhiljaa uskottava että Joku ihmisellä olisi oltava, eläimiä ei ole,  syy oikeastaan on se että milestäni mun pitää voida koska tahansa lähteä ja olla vaikka 2 viikkoa käymättä kotona.  Ja toisaalta mielestäni kissa koira  oletettua ei voi jättää taloon 9.5h  työpäiväksi. ja pihallekkaan ei oiken viitsi paiskata.



No aikaa on  ollut ajatella kun kuitenkin valtaosan ajastani olen viettänyt itsekseni.

tykkään juu lukea, tehdä palapeleja ja kokeilla eri urheilulajeja kroppa kertoo nopeasti mikä ei sovi, en käy kuin ulkomailla syömässä ja  olen täysin päihteetön,  no kahvi on päihde ja tossa kupissa vieressäni jäähtyy.

Käyn hiihtämässä ja pyöräilemässä, ja olen onnellinen siitä että näin pystyn tekemään ( 2018 lääkäri totesi että selkärankani on vastaavasssa kunnossa kuin normaalisti 70v ihmisillä,  kolme pullistumaa ja liukuma, välillä ei jalkoja saannut alle)

En siedä baareja enkä kansantanhuja, ja vaikka selviän väen paljoudesta, ei se ole mielestäni miellyttävää.

Suurin murhe varmaankin on se että kun tarpeeksi moni ihminen on pettänyt luottamuksen, olen  välillä jo epäillyt että vihaan ihmisiä, mutta se kuitenkin on itse vihaa, no luulisin ainakin.

No tämäkin on tälläistä terapia kirjottelua, samalla kun  yritän tämänvuoden aikana saada sen elämän takaisin, mitä olen määrätietoisesti  vuosia yrittänyt hävittää, tokikin muuttuneena ja erilaisena. Vanhaan en palaisi. Vanhassa elettiin toisille ja tehtiin asioita toisten säännöin, kun ajatus oli että kun voin niin miksikä ei , vaikka en sitten itse tykännytkään.

 

Komentoinpa nyt kuitenkin, itsellä vain duunarin vartalo, mutta on kuitenkin saunareissulta exän kanssa minusta nakukuva otettu , nojaan kuvassa suureen n:2.5M korkeaan kiven möllikkään joka oli juuri kammettu tuvan kohdalta pellolle tavallaan hauska, mutta kyllä se hävettää, se mikä siinnä hävettää on se duunarin vartalo, jolle olisi voinnut tehdä joskus jotain muutakin kun antaa rupsahtaa... Sitten sekin että kuvassa on mies oletettu, mikä ei omaansilmään niin kauheasti miellytä.



Toisaalta kaukausempi eksä lähetteli eroottisia kuvia veljensä avokille ja muillekkin  frendeille, itse en ymmärtänyt, mutta osani sain niistä. Toisille se on kai ihan luonnollista, ja mitäpä se oman vartalon häpeäminen sitten auttaa?



Se vaan että on sinut asian kanssa, kerran otettu kuva on mahdollisesti olemassa hyvin pitkään ja sen saattaa nähdä hyvinkin moni.

Sitten se tosiasia että siinnä kuvassa ei vaan kertakaikkiaan voi olla mitään mitä ei olisi jo  kuvattu tai nähty, eli ihmiset esimerkiksi hyvin samanlaisia keskenään, pieniä eroja on mutta samankaltaisia kehon osasia on  ollut miljardettain,  ja ehkä ihan samanlaisia kokonaisuuksiakin on saattanut evoluution arpapelissä osumaan, todella pieni todennäköisyys, mutta äärettömyys on aika laaja käsitys.

Jos kyse aivan ensimmäisestä kerrasta, niin olisiko ollut jotain kuukausi ehkä? oli muuten nolo kokemus sekin, mutta jostain se on aloitettava.



Muutoin mennyt melkeen  toisellakerralla jo  jonkinlaista suutelua,  no kerran  meni kyllä niin että kun neidinluokse menin käymään , otti kädestä kiinni ja ohjasi sänkyyn alle 5min näkemisestä ... seurustelua ei tainnut jatkua kuukautta pidempään...



Mutta toisaalta sekin välttely sinäänsä olisi viisasta, siinnä voisi ihastua ihmiseen itseensä, eikä niinkään siihen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mutta minkäs ihminen evoluutiolle voi, silleen se vaan toimii.