Kauppalehti: ”Euroalueesta voi tulla Euroopan Yhdysvallat”
Juna kohti euroalueen liittovaltiota on jyskyttää eteenpäin, arvioi EuroThinkTank -asiantuntijaryhmä uudessa artikkelissaan.
Näin euroalueesta olisi tulossa liittovaltio, Euroopan Yhdysvallat. Käynnissä olevat suunnitelmat vievät kohti fiskaalista federalismia, Yhdysvaltain mallin mukaista budjettitaloutta.
”Suomalaisten veroista ja etuuksista päättäisivätkin jotkut tahot Brysselissä eivätkä valitut edustajamme Helsingissä”, EuroThinkTank puntaroi kehityksen lopputulosta.
Ryhmä kertoo, että Saksan talousministeri ja sosiaalidemokraattinen varakansleri Sigmaar Gabriel sekä Ranskan talousministeri Emmanuel Macron ovat ehdottaneet pitkälle menevää fiskaaliunionia rahaliiton jäsenmaiden kesken. Saksan ja Ranskan ministerien aloite tähtää euroalueeseen, josta tulisi vahva liittovaltio.
--
EuroThinkTankin mukaan uusi ehdotus on versio vuonna 2012 esitetystä suunnitelmasta. Sen ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston presidentti Herman Van Rompuy, Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, Euroryhmän presidentti Jean-Claude Juncker sekä EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.
--
Artikkelin mukaan Suomessa monet päättäjät ovat julkisuudessa vähätelleet liittovaltiokehityksen todennäköisyyttä.
Lue loput: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/euroalueesta-voi-tulla-euroopan-yhdysvallat/3qFC8p8s
Mitä mieltä olette EU:n/euroalueen kehityksestä Euroopan Yhdysvalloiksi?
Kommentit (9)
Tekeekö EU tämänkin tason päätökset määräenemmistöllä vai vaaditaanko siihen kaikkien euromaiden tuki?
Amerikan yhdysvalloilla on sama kulttuuri ja kieli.. Euroopassa on niin paljon eri kieliä, korruptoituneita valtioita, kulttuureita ettei siitä mitenkään saada yhtenäistä. Ainakaan Ranska ei ikinä luovu omasta ylivertaisesta kielestään.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 13:31"]

[/quote]
Usa:ssa puhutaan yli 300 kieltä... Ei sen puoleen että se mihinkään liittyisi.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 13:44"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 13:31"]
Amerikan yhdysvalloilla on sama kulttuuri ja kieli.. Euroopassa on niin paljon eri kieliä, korruptoituneita valtioita, kulttuureita ettei siitä mitenkään saada yhtenäistä. Ainakaan Ranska ei ikinä luovu omasta ylivertaisesta kielestään.
[/quote]
Usa:ssa puhutaan yli 300 kieltä... Ei sen puoleen että se mihinkään liittyisi.
[/quote]
Niin ja ei siellä todellakaan ole mitään yhtenäistä kulttuuria.
Kaikesta huolimatta koko USA:n "virallinen kieli" on englanti, ja eri osavaltioiden väliset erot on muutenkin pienempiä kuin Euroopassa. (Lainausmerkit siksi, ettei englannin asemaa ole virallistettu, mutta käytäntö on kuitenkin selvä.)
Tämähän on ollut koko EU/Euro-projektin tähtäin.
Sitten liitymme ameriikan yhdysvaltoihin ja USA:n hegemonia on taattu
Liittäisin Suomen ennemmin vaikka Venäjän vallan alle kuin menisin mukaan uuteen Eurostoliittoon.
Eu vain ei tule onnistumaan siinä. Kritiikki sitä kohtaan voimistuu osassa jäsenvaltioita eikä Suomi ole edes pahimmasta päästä. Ei meillä valmistella kansanäänestystä siitä eroamisesta eikä olla neuvottelemassa jäsentehtoja uusiksi kuten muualla tehdään.
EU on vienyt euroopan talouden syöksyyn eikä nostanut sitä kuten oli tarkoitus. Ja tämä siitä syystä että jo nyt liitto on liian EU-keskeinen, määrittelee liiaksi kunkin maan asioista sekä luo vain byrokratiaa. Sen vuoksi maksamme yhden jäsenmaan velkoja.
Paljon viisaampi ratkaisu olisi pelkkä talousliitto, jossa kauppa käy, mutta muutoin ei toisten asioihoin puututa eikä kaikkea tarvitse kysyä EU:ta että miten tehdään eikä sen virkamiehet käy mittailemassa peltojan pinta-aloja eikä tutkimassa mitä niissä kasvaa.
Jäsenmaiden halu on aivan muuhun kuin liittovaltioon.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:01"]
Eu vain ei tule onnistumaan siinä. Kritiikki sitä kohtaan voimistuu osassa jäsenvaltioita eikä Suomi ole edes pahimmasta päästä. Ei meillä valmistella kansanäänestystä siitä eroamisesta eikä olla neuvottelemassa jäsentehtoja uusiksi kuten muualla tehdään.
[/quote]
Tässä täytyy nyt huomata, että puhe on pelkän euroalueen liittovaltiokehityksestä. Suunnitelmat ei siis koske esim. Britanniaa, joka päätti viisaasti pitää oman valuuttansa.
Jäsenvaltiot sen päättää eikä mikään EU tai Saksa