En jaksa saako luovuttaa
Olen akateemisesti koulutettu,mutta jouduin olemaan kotona vuosikausia.En osaa enää mitään enkä pysty olemaan riittämättömyyden tunteiden kanssa.5kymppinen esinaiseni on todella kamala ja viittaa jatkuvasti yksinhuoltajuuteeni.Olen määräaikaisessa työssä. Sillat olen polttanut jatkolle jo sillä,että jatkuvan pahan olon ja toivottomuuden vuoksi oli jäätävä sairaslomalle. Lapsia minulla on kolme. Asuntolainaa ei ole Asumiskulut noin 350e/kk. Säästöjä olen kerännyt koko elämäni ajan,koska en ole ikinä tuhlannut itseeni. Niitä on 150 000e. Elatusmaksuja en saa,enkä hoitoapua. Psykiterapiassa käyn. Jos luovuttaisin ja yrittäisin elää lapsille/heidät hoitaen.Rahojen loputtua lapset lienevät jo pian omillaan,eikä minulla sitten olisi enää yhtään mitään väliä...
Kommentit (5)
En uskalla sijoittaa mihinkään. Jotakin yritin, kun ylipuhuivat pankissa. Ei siitä hyvää seurannut. Taloa voisi rempata koko rahalla, mutta en uskalla sitäkään, koska tarvitsemme rahat elämiseen.
Mitä pankissa niitä rahojasi makuutat. Tehdää niillä jotain ennen kuin kuolo korjaa. Jos et itse keksi niille käyttöä, anna vaikka lahjaksi.
Kuolo korjaakin kohta, koska olen niin rikki eikä minusta ole mihinkään...
Niin mikä sulla on nyt oikeasti huonosti nainen? Vmäinen esimies ja mitä? Liikaa rahaa? Ei saakeli, yleensä kestän aika paljonkin turhan itkijöitä mutta nyt pomppas. Niistä nenäs inisijä.
No elä lapsille sitten, mikään ei pakota mihinkään muuhun.
mut MIKSI ihmeessä sulla on noin helvetisti säästöjä sijoittamatta mihinkään? Ja miksi et saa elatusmaksuja? Ainahan nyt vähintään se kelan maksama minimi täytyy olla - se kun ei ole kiinni sun eikä miehen tuloista tai haluista.