koulutus ja palkka eivät koskaan vastaa toisiaan
Kun mieitin opiskelualaani, mietin, myös mistä työstä maksetaan kunnon palkkaa. Kaikissa ammatista kertovissa artikkeleissa oli, että suositus on joku tietty määrä. No, mikä on reaalielämä: palkkani ei todellakaan ole lähelläkään suosituksia ja on todella paljon matalampi.
Nyt kyllä harmittaa jonkin veraran, kun olen korkeakoulutukinnon aikanani hankkinut 6 vuotta opiskelemalla ja sitten jollain saattaa palkka on moninkertaisesti korkeampi vaikka ei ole käynyt edes mitään tutkintoa.
Ei olisi näköjään kannattanut vaan mennä myös tehtaalle töihin....
En ymmärrä yhtää tätä, että miksi korkeakoulutukinto itsessään ei ole peruste siihen, että esimerkiksi henkilökohtainen osuus olisi suurempi. Siihen on kuitenkin nähty vaivaa, niin mikä järki siinä on, että vaikka 2 henkilö samasta työstä saa samaa palkkaa ja toisella ei ole tutkintoa.
Tästä tietysti pääsee kysymykseen, tuleeko samoista tehtävistä maksaa sama palkka.
Mutta sitten ei olis kannattanut kuutta vuotta opiskella vain siksi, että saa tutkinnon kun työtä voi tehdä ilman tutkintoakin.
Kommentit (2)
Lisään vielä, että en halua halveksia muiden työtä, jotka tekevät eri koutuksella samaa työtä , mutta pointtini oli lähinnä se, että miksi korkeakoulutukintoa ei huomioida mitenkään palkkauksessa etenkään julkisella sektorilla.
Ja myös se, että miksi palkkataso tosiaan voi olla rutkasti vähempi kuin vaikka perusduunarin, joka ei ole mitään tutkintoa hankkinut vaan mennyt vain töihin.
Koulutuksia voi olla paljon erilaisia,jotka käyvät samaan tehtävään , mutta kyllä yliopistoopiskelukin vei aikaa ja jos samoihin tehtäviin olisi päässyt esim. neljän vuoden koulutuksella samalla palkalla niin eihän siinä ole mitään järkeä opsikella ylioistossa. Ei tätä kyllä tullut itse ajatelleeksi aiemmin vaan se kävi ilmi vasta työelämässä. Itselleni aina painotettiin, että korkeakoutukinto enemmin kuin vaikka ammattikorkea. Nyt sitten katson, kun AMK:N käyneet tienaavat tuplasti enemmän kuin itse. Ja kyllä tietysti voi sen käyneenäkin ansaita hyvin, mutta jälleen mietin, oliko virhe suorittaa yliopistotutkinto, koska ainakaan en ole saavuttanut alan keskimääräistäkään palkkatasoa.
En tiedä, huomioidaanko missään työssä palkassa koulutus vai onko sillä väliä vain siinä, että olet soveltuva kyseiseen tehtävään, palkka olkoon sitten mitä on.
No ei olis kannattanut! Perustele tässä sitten koulutuksen kannattavuutta nuorisolle, vaikka oma kokemus todistaa muuta.
Työ tuottavuus on tietenkin yksi hyvä palkkausperuste. Onnistuu varsinkin sellaisessa suorittavassa työssä, jossa on selkeä ansio tyyliin €/ kpl, vaikka puuntaimien istutus, jota tähän aikaan moni opiskelijakin tekee. Hinta on täsmälleen sama, istuttaako niitä Metsolta irtisanottu DI vai juuri peruskoulun erityisluokalta päässyt nuori.
Kun työssä on joku tietty kelpoisuusehto, kuten monissa töissä on, epäpätevälle on joku alennus palkassa. Näin esim. opettajilla.
Sitten on näitä, joissa palkka on sitä mitä on ja vain palveluvuodet tuovat lisiä. Jospa työkaverisi on tehnyt sitä työtä jo sen 6 vuotta, jonka sinä opiskelit ja voi olla, että osaa ainakin tietyt käytännön työt jopa paremmin kuin sinä, jolla on alan akateemisia opintoja.
On se niin väärin, että henkilökohtaiset palkanlisät tulevat vaikka ammattiyhdistysaktiivisuuden perusteella eikä esim. erikoistumiskoulutuksen perusteella. Noin on mm. hoitoalalla.