Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttaa mieheni masennus
17.05.2015 |
Tiedän että se on sairaus, mutta en itse jaksa enää. Vie kaikki voimat toiselta tommonen puolison masentuneisuus.
Mitään ei jaksa tehdä, mikään ei huvita. Aina mun pitää erikseen mainita jos haluan että edes sukan vie pyykkikoriin. Nukkuu puolet päivästä ja sen jälkeen menee sohvalle tuijottamaan telkkaria tai koneelle pelailemaan. Hän on työkyvyttömyyseläkkeellä nyt kolmatta vuotta.
Onko mun pakko kestää tällasta? Sairaan ihmisen jättäminen pelkän sairauden takia on väärin, mutta kohta mä masennun itsekin. Ollaan oltu 6v yhdessä, ei lapsia.
Kommentit (17)
Mitä miehesi syö?
Ravinto vaikuttaa todella paljon mielialaan.
Tutun koira oli masentunut. Sille alettiin syöttää parempaa ruokaa ja vitamiineja. Nyt koira on kuin eri koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei sun tietenkään ole pakko kestää tuota, mutta kannattaisiko asiasta puhua suoraan miehen kanssa ja kertoa miltä susta tuntuu ja ettet enää oikeastaan jaksa. Tiedän tunteen koska mieheni oli myös pitkään masentunut, siis monta vuotta. Menin sitten itsekin lääkärin vastaanotolle miehen kanssa ja purin tunteitani ja kerroin miten kotona asiata sujuu/ei suju. Sain sitten myös itse keskusteluapua psykiatr sh:lta tilanteeseen. Lääkäri alkoi myös määrittelemään uusia lääkkeitä miehelleni ja vähitellen tilanne hiukan parani ja mieskin jaksoi alkaa itse myös yrittämään...
Masennus varmasti harmittaa, mutta harmittaako sinua eniten se, että miehellä ei ole kunnollista hoitoa?
Kannattaa pelastaa itsensä, toista ei voi! Suhteita loppuu koko ajan, ei pidä tuntea syyllisyyttä. Sairaseläke ei kuulosta hyvältä.
Hyi helvetti että olette kylmiä. Jos tilanne olisi toisinpäin niin voin vaan kuvitella miten miestä haukuttaisiin kaikkea siasta ties mihin. Jos et ole kumppanisi kanssa myötä ja vastoinkäymisissä niin älä ota kumppania. Et ansaitse moista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:36"]
Mitä miehesi syö?
Ravinto vaikuttaa todella paljon mielialaan.
Tutun koira oli masentunut. Sille alettiin syöttää parempaa ruokaa ja vitamiineja. Nyt koira on kuin eri koira.
[/quote]
Niin ja juoko mies alkoa? Alkoholi syö hyvän olon hormoneja, paljon käytettynä se alkaa masentaa.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:50"]
Hyi helvetti että olette kylmiä. Jos tilanne olisi toisinpäin niin voin vaan kuvitella miten miestä haukuttaisiin kaikkea siasta ties mihin. Jos et ole kumppanisi kanssa myötä ja vastoinkäymisissä niin älä ota kumppania. Et ansaitse moista
[/quote]
Et sinä ole mikään päättämään siitä mitä kukin ansaitsee. Ikävä kyllä ap:n mies vaikuttaa tässä olevan se, joka ei ansaitse aloittajaa. Kyllä parisuhteeseen tarvitaan ne kaksi osapuolta, jotta se toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:54"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:50"]
Hyi helvetti että olette kylmiä. Jos tilanne olisi toisinpäin niin voin vaan kuvitella miten miestä haukuttaisiin kaikkea siasta ties mihin. Jos et ole kumppanisi kanssa myötä ja vastoinkäymisissä niin älä ota kumppania. Et ansaitse moista
[/quote]
Et sinä ole mikään päättämään siitä mitä kukin ansaitsee. Ikävä kyllä ap:n mies vaikuttaa tässä olevan se, joka ei ansaitse aloittajaa. Kyllä parisuhteeseen tarvitaan ne kaksi osapuolta, jotta se toimii.
[/quote]
Mies on masentunut! Toivottavasti te joskus masennusta ja joudutte jätetyksi. Vielä parempi jos sairastutte synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja mies jättää ja saa lapsen huoltajuuden
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:55"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:54"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:50"] Hyi helvetti että olette kylmiä. Jos tilanne olisi toisinpäin niin voin vaan kuvitella miten miestä haukuttaisiin kaikkea siasta ties mihin. Jos et ole kumppanisi kanssa myötä ja vastoinkäymisissä niin älä ota kumppania. Et ansaitse moista [/quote] Et sinä ole mikään päättämään siitä mitä kukin ansaitsee. Ikävä kyllä ap:n mies vaikuttaa tässä olevan se, joka ei ansaitse aloittajaa. Kyllä parisuhteeseen tarvitaan ne kaksi osapuolta, jotta se toimii. [/quote] Mies on masentunut! Toivottavasti te joskus masennusta ja joudutte jätetyksi. Vielä parempi jos sairastutte synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja mies jättää ja saa lapsen huoltajuuden
[/quote]
Olen aiempi kirjoittaja ja ollut vuosikausia masentunut: en ole missään vaiheessa ollut kelpoinen täysipainoiseen suhteeseen. En ole edes yrittänyt saada suhdetta, koska tiedän ettei tällaisessa tilassa ole kelpoinen hyvän suhteen osapuoleksi millään mittapuulla.
Ap ei ole kertonut onko miehellä lääkitystä tai käykö terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap varmaan valittais, jos mies ois ollu onnettomuudessa. "Vittu mua raivostuttaa, kun toi mies on invali ja joudun tekemään enemmän juttuja!!!" Sairasta
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:59"]
Ap varmaan valittais, jos mies ois ollu onnettomuudessa. "Vittu mua raivostuttaa, kun toi mies on invali ja joudun tekemään enemmän juttuja!!!" Sairasta
[/quote]
Entäpä jos kyseessä olisi alkoholismi? Missä menee rajat jolloin on "oikeus" valittaa ja jättää, missä kohtaa taas ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitoon täytyy panostaa enemmän. Ei se masennus itsestään katoa.
Anteeks vaan mutta monet miehet ovat laiskimuksia jotka vaan pelaa ja katsoo tv:tä eivätkä jaksa mitään yhteisen hyvän eteen, mutta voihan sitä masennustakin syyttää...
Itse olen nainen ja minulla on vakava masennus ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä toista vuotta. Mutta, elän henkilön kanssa joka on minua fyysisesti vielä huonokuntoisempi eikä esim. raha-asiatkaan enää hoidu. Minä joudun siis tekemään todella paljon taloudessamme ja kantamaan huolta. Mm. ruoat, ostokset, siivoukset, pyykinpesut ym. asioiden hoito. Mulla vaan ei ole mahdollisuutta jäädä makaamaan. Aluksi oli vielä pahemmin, mutta olen tehnyt pieniä asioita pätkissä ja sitten levännyt. Esim. eilen vaihdoin kissanhiekat, tänään tiskasin ja pesin koneellisen pyykkiä, huomenna imuroin ja pyyhin lattiat, seuraavana päivänä laitan ruokaa(teen isomman määrän kerralla jotta ei tarvi joka päivä kokata). Välillä lepään sängyssä. Vaikka joinakin päivinä vaatteet tosiaan jää lojumaan, niin heti parempana päivänä korjaan ne.
Hoidan myös itseäni, käyn terapiassa ja harrastan liikuntaa ja yritän syödä terveellisesti. Yritän pitää päivärytmin normaalina(melatoniini pimeällä) enkä nuku päivään vaikka paha uniongelma onkin. Parempaan päin tässä ollaan menossa. Vaikka sängynpohjalla olenkin maannut välilllä niin ei ole tullut mieleenkään esim. jättää omia sukkia toisen siivottavaksi tms. kaataa tehtävia ja asioita toisen harteille. Jos jaksaa pelata niin jaksaa yhdet sukatkin laittaa pyykkikoriin.
En jaksais itse katsella tuollaista miestä. Siksi varmaan sairastuinkin aikoinaan kun elin miehen kanssa pitkään jota ei jaksanut kiinnostaa mikään yhteinen hyvä tai paha, kaljan kittaus ja omat kuviot vaan kiinnosti.
Minusta parisuhteen pitää olla parisuhde, ei potilas-hoivaajasuhde tai äiti-lapsi-suhde. Vaikka toinen osapuoli sairastuisikin vakavasti, niin silti pitää olla muutakin yhteistä kuin hoivasuhde eli ilmentää jollain tavalla toisesta välittämistä ja arvostamista. Jos on oikeasti fyysisesti liikkumakyvytön niin vaikka ilmentää välittämistä katseessa tai kiitoksena, mutta ei orjuuttamisena.
Sinuna muuttaisin ainakin pois, eiköhän tuo pärjää tv:nsä ja peliensä kanssa ilman sinuakin jos siinä on kaikki mitä arvostaa...ehkä jäämällä mahdollistat toisen passiivisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse opin narkkariexäni kanssa sen ettei mitään parannusta tule ellei se "sairastunut" itse päätä ja tee asioita sen eteen että parantuisi.
Opin että jos toinen ei osaa arvostaa asioita elämässään, jotka kuitenkin tahtoo pitää, niin hänen on itse opittava elämänsä arvo vaikka menemällä täysin pohjalle ensin. Ne jotka lähti siloittelemaan exäni elämää, tekivät hänelle pelkkää hallaa.
Ja tuo narkkaaminenkin lähti masennuksesta, siitä phjattomasta sairaalloisesta itsekkyydestä joka kumpusi jostain. Sitä lääkittiin monen moisella. Tehtiin asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja kaikki oli saatava anteeksi vain siksi että "paha olla". Olin vain päästä siitä mistä aita on matalin jne. ja muiden piti hyväksyä kaikki.
Tukena voi olla aina, mutta ei kannata hukkua uppoavan laivan kanssa, eikä antaa itsensä upota siksi, että se laiva pysyisi pinnalla.
Kyllä minä olen yrittänyt olla hänelle paras mahdollinen tuki. Tuntuu, että mitä enemmän teen sitä enemmän hän masentuu, ehkä en vaan osaa olla oikein tukena. Hänellä on lääkitys ja on käy kyllä terapiassa, mutta se ei oikeen tunnu auttavan. Mulla ei oikeastaan ole tukiverkostoa, kuten tossa yhdessä viestissä kysyttiin. Kaverit ja perhe on, mutta heiltä ei oikeen saa sitä tukea ja ymmärrystä kun ehkä tarvitsisin. Pitää ehkä sitten hakeutua itsekin lääkärin kautta jonnekin juttelemaan, kiitos ehdotuksesta.
Ja ettei jää epäselväksi, haluan olla mieheni tukena ja rakastan häntä kyllä. Mutta minusta ei ole enää kiva tulla töistä kotiin kun tiedän mitä siellä odottaa. Mies käy kaupassa ja minä teen ruuat kun tulen töistä. Teen miehelle listan mitä pitää ostaa ja samalla hakee itselleen mitä nyt haluaakaan. Juo paljon limua, mutta alkoholia ei käytä. Teen ihan hyvälaatuista ruokaa, hyvistä raaka-aineista ja paljon vitamiineja. Se on ollut mun "henkireikä" että saan tehdä meille edes hyvää ja terveellistä ruokaa. Olen muuten vaan niin loppu tähän tilanteeseen.
ap
Ap: olet ihan itse vastuussa elämästäsi ja onnellisuudestasi, joten päätät itse mitä teet tässäkin asiassa. Se on ihan sama onko mies masentunut vai ei, mutta jos et ole onnellinen niin sinun pitää muuttaa elämäsi niin, että olet onnellinen tai sitten lopettaa valitus. Miehesi on vastuussa omasta onnestaan ja tekemisistään.
Ymmärrän sinua, vaikka olenkin itse ollut se masentunut osapuoli parisuhteessa. Kannustin silloin miestäni hakemaan myös keskusteluapua vaikka sukulaisista tai ystävistä. Sanoin, ettei tätä ongelmaa tarvitse salailla, sillä se olisi puolisolle kohtuuttoman raskasta ja epäreilua häntä kohtaan. Pidimme huolen, että myös hän sai tukea masennukseni ja siitä toipumisen aikana. Suhde kestikin sen, vaikka helppoa ei ollut. En voi sanoin kuvata, kuinka kiitollinen miehelleni olen nyt. Mutta tukea siis tarvitsevat MOLEMMAT. Onko sinulla omaa tukiverkostoa? Saatko sinä purettua näitä ajatuksiasi jonkun kanssa? Entä mikä on miehesi hoitotilanne, käykö terapiassa? Voisitte mennä myös yhdessä jonkun kerran. Osasi ei ole helppo, olet urhea! Muista pitää huoli itsestäsikin! :)