Menettekö seiskaluokan kevätjuhlaan?
Siis tiedän ajankohdan, milloin juhla on, mutta mitään erillistä kutsua ei ole tullut. Vain open tiedotus koko ensi viikosta, missä myös tuo juhla näkyi..
.
Yläkoululla on eri paikassa kuin saman koulun alakoululla. Lapsemme oli eri koulussa alakoulussa, joten en tunne muita vanhempia enkä tiedä tapoja.
Kommentit (9)
Ahaa, suus osa seiskojen ja kasien vanhemmista soluttautuu mukaan. Tekisi mieleni kyllä mennä.
.
Harmittaa, kun nyt yläkoulussa ei ole enää mitään suoraa kontaktia kouluun. Vain vanhempainilta ja vanhempain vartti oli, mutta olisi mukava nähdä ne luokkakaveritkin livenä.
Joo. Ärsyttää, kun yläkoulussa ei enää ole kunnollisia kevätjuhlia, joihin vanhemmatkin olisivat tervetulleita. Yläluokkalaisetkin tarvitsisivat esiintymisharjoitusta ja se lisäisi yhteisöllisyyttä
En todellakaan. Olisi lasten mielestä noloa.
Lapsen luokkakaverit eivät tunnistaisi minua, kun ei olla alakoulusta tuttuja.
Ap
ei käyty pojan 7. ja 8. luokan kevätjuhlissa. Nyt pääsee ysiltä ja mennään.
Tokaluokkalaisemme kevätjuhlat olivat jo ja niissä kyllä oltiin. Todistuksen jakoon emme pääse, mummo menee sinne, koska isoveljensä päättäjäiset samaan aikaan.
Mitä niissä yläkoulun kevätjuhlissa ylipäätään tapahtuu? (Lapsemme on käsketty ensin kokoontua luokkaan ja sieltä lähteä liikuntasalille.)
Ap
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:23"]Mitä niissä yläkoulun kevätjuhlissa ylipäätään tapahtuu? (Lapsemme on käsketty ensin kokoontua luokkaan ja sieltä lähteä liikuntasalille.)
Ap
[/quote]
Saattaa olla jousikvartetti yms esiintymässä, koulun ulkopuolisia esityksiä. Oppilaat lähinnä istuvat ja katsovat. Et mene sinne perkele.
Meidän lasten koulun käytäntö oli, että vain 9lk vanhemmat osallistuvat. Joidenkin nuorempien vanhemmat olivat myös paikalla.