Naurattaa tuo valkoisten kotien lyttääjä Facessa
Minulle tulee Facebookin etusivulle suositeltuina julkaisuina Oikotien/Etuoven asuntoja sen takia, että käyn välillä huvikseni vilkuilemassa niitä kyseisillä sivuilla.
Melkein jokaiseen kommentoi sama nainen, joka sanoo aina hieman eri sanoin muotoiltuna vaalealla sisustetuista asunnoista "hyi, taas on valkoisella pilattu kämppä", tai jos on värejä, niin "hyvä kun kerrankin värejä eikä aina sitä valkoista". Osa viesteistä on kovin aggressiivisen oloisia ja monilla huutomerkeillä varustettuja. Näitä kommentteja on tullut vastaan jo ainakin kymmenen asunnon kohdalla. En käsitä, miten jonkun toisen sisustus (jolla ei pitäisi edes olla asunnon myymisen kannalta merkitystä) on noin ylitsepääsemätön asia hänelle...
Itselläni on ollut sekä erittäin värikäs koti, jossa ei juuri valkoista näkynyt ja seinätkin oli maalattu, että pelkästään vaalealla sisustettu koti. Olenpa asunut sellaisissakin asunnoissa, jotka olen sisustanut siltä väliltä. En siis kallistu puoleen tai toiseen, vaan tajuan että makuja on monia. Siksi on vaikea ymmärtää, mistä tuollainen haukkumisenhalu kumpuaa kerta toisensa jälkeen.
Tästä oli muistaakseni aikaisemminkin ketju täällä, olisiko ollut sama tyyppi.
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:43"]Ihme maalarinvalkoisen puolustelijoita täällä tuntuu olevan melkein kaikki
[/quote]
Mitä puolusteltavaa missään sisustuksessa on? Jokainen sisustaa oman makunsa mukaisesti, värikkäästi ja vaaleasti tai jotain siltä väliltä. Joku ei sisusta ollenkaan. Mutta noloa on haukkua toisen sisustus kerta toisensa jälkeen.
AP
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:43"]Ihme maalarinvalkoisen puolustelijoita täällä tuntuu olevan melkein kaikki [/quote] Mitä puolusteltavaa missään sisustuksessa on? Jokainen sisustaa oman makunsa mukaisesti, värikkäästi ja vaaleasti tai jotain siltä väliltä. Joku ei sisusta ollenkaan. Mutta noloa on haukkua toisen sisustus kerta toisensa jälkeen. AP
[/quote]
Juu seliseli. Maalaa sinä vaikka kämppäsi mustaksi, mut älä kutsu minua sinne. Raivostuttaa vaan nämä television sisustusexpertit, jotka on valkoisten maaliensa kanssa sutimassa joka paikkaan kun tulee niin helkkarin raikasta ja avaraa, että oikein oksettaa. Hyi hitto!
Vähän tylsiä ovat miunkin makuun, varsinkin jos on vaan koitettu sisustuslehtien sivuilta tyyli suoraan kopioida kotiin, niinkuin usein näkee. Persoonallinen, siisti ja kotoisa sisustus toimii sensijaan aina!
Pienet on piirit jos jaksaa herneen vetää nenään jonkun toisen sisustuksesta. Itse tykkään vaaleasta :) pelkästään jo siksi että se on niin turvallinen valinta. Siihen on helppo yhdistää kaikkea eikä siihen kyllästy juurikin muunneltavuuden vuoksi.
Valkoinen sisustus on paskin sisustus mitä voi olla. Se on kuin jossain saakelin lasaretissa asuisi. En tajua mikä sairas muotivillitys on vetää kaikki vaan valkoisella ja vaalealla ja hailakalla sillä sun tällä mitäänsanomattomalla värillä. Se on näiden Marko Paanasien ja muiden sisustusnatsien aikaansaannosta että suomalaisten maku on mennyt pilalle. Joutaisi muuttaa ruotsiin sekin hohottaja mun puolestani. Kuvottavaa etten paremmin sanois
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:02"]Valkoinen sisustus on paskin sisustus mitä voi olla. Se on kuin jossain saakelin lasaretissa asuisi. En tajua mikä sairas muotivillitys on vetää kaikki vaan valkoisella ja vaalealla ja hailakalla sillä sun tällä mitäänsanomattomalla värillä. Se on näiden Marko Paanasien ja muiden sisustusnatsien aikaansaannosta että suomalaisten maku on mennyt pilalle. Joutaisi muuttaa ruotsiin sekin hohottaja mun puolestani. Kuvottavaa etten paremmin sanois
[/quote]
Taidat olla kyseinen nainen?
Itse en perusta sisustusta väreillä tai ilman, joten koti on kaunis väreistä huolimatta tai ilman niitä. Siskoni antoi parhaan vinkin: se mikä itseä miellyttää on paras, huonekalujen ei tarvitse olla samaa sarjaa tai samaa väriä, kun itse rakastaa jokaista kaluansa ja tekstiiliänsä niin koti näyttää omalta ja rakkaalta.
Älä osta mitään kun se sopii ton toisenkaa, tai kun se on samaa väriä, tai kun se nyt vaan mahtuu siihen eikä sillä ole tarkoitusta. Osta vain asioita joihin ihastut esineen itsensä takia.
Ihme maalarinvalkoisen puolustelijoita täällä tuntuu olevan melkein kaikki
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 15:01"][quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:43"]Ihme maalarinvalkoisen puolustelijoita täällä tuntuu olevan melkein kaikki [/quote] Mitä puolusteltavaa missään sisustuksessa on? Jokainen sisustaa oman makunsa mukaisesti, värikkäästi ja vaaleasti tai jotain siltä väliltä. Joku ei sisusta ollenkaan. Mutta noloa on haukkua toisen sisustus kerta toisensa jälkeen. AP
[/quote]
Juu seliseli. Maalaa sinä vaikka kämppäsi mustaksi, mut älä kutsu minua sinne. Raivostuttaa vaan nämä television sisustusexpertit, jotka on valkoisten maaliensa kanssa sutimassa joka paikkaan kun tulee niin helkkarin raikasta ja avaraa, että oikein oksettaa. Hyi hitto!
[/quote]
Toivottavasti sinua ei kukaan muukaan kutsu kylään (tuskin kutsuukaan tuolla asenteella), kun et voi ymmärtää ihmisten eri makuja. Mikä henkilökohtainen ongelma sinulla on sitä kohtaan? Ei ketään tervettä ihmistä häiritse noin paljon yksi väri.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 15:01"][quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:43"]Ihme maalarinvalkoisen puolustelijoita täällä tuntuu olevan melkein kaikki [/quote] Mitä puolusteltavaa missään sisustuksessa on? Jokainen sisustaa oman makunsa mukaisesti, värikkäästi ja vaaleasti tai jotain siltä väliltä. Joku ei sisusta ollenkaan. Mutta noloa on haukkua toisen sisustus kerta toisensa jälkeen. AP
[/quote]
Juu seliseli. Maalaa sinä vaikka kämppäsi mustaksi, mut älä kutsu minua sinne. Raivostuttaa vaan nämä television sisustusexpertit, jotka on valkoisten maaliensa kanssa sutimassa joka paikkaan kun tulee niin helkkarin raikasta ja avaraa, että oikein oksettaa. Hyi hitto!
[/quote]
Mun mielestä vaalea sisustus on raikas, avara ja rauhoittava. En voisi kuvitellakaan viihtyväni huoneessa jossa olisi esim oranssi seinä, sininen lipasto, musta sohva, värikästä taidetta seinällä, pinkki matto, vihreä sohvapöytä... Yksinkertaisesti haluan olla minimalistiaesti sisustetussa ja vaaleassa tilassa että pystyn rentoutumaan.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 13:02"]
Valkoinen sisustus on paskin sisustus mitä voi olla. Se on kuin jossain saakelin lasaretissa asuisi. En tajua mikä sairas muotivillitys on vetää kaikki vaan valkoisella ja vaalealla ja hailakalla sillä sun tällä mitäänsanomattomalla värillä. Se on näiden Marko Paanasien ja muiden sisustusnatsien aikaansaannosta että suomalaisten maku on mennyt pilalle. Joutaisi muuttaa ruotsiin sekin hohottaja mun puolestani. Kuvottavaa etten paremmin sanois
[/quote]Jos olet ikinä sairaalassa käynyt, tietäisit, että ei siellä valkoista ole. Typerys.