Yöllä joku valokuvasi taloamme
Jo aikaisemmin olen löytänyt pihaltamme tupakantumppeja (kukaan perheessämme ei polta, ja vaistoni on sanonut jonkin olevan vialla. Aivan kuin joku olisi jo pidemmän aikaa tarkkaillut meitä.
Viime yönä en saanut unta ja katsoin ikkunasta ulos. Ja juuri silloin näin sellaisen kirkkaan salaman, kameran salaman. Ahdistaa todella paljon. En uskalla olla rauhassa omassa kodissani. Sanoin miehelle ja hänestä vain kuvittelen. Aivan selvästi näin salaman, joku otti kuvia yöllä meistä! Mitä teen? Asumme omakotitalossa eikä naapureita lähellä joten heiltäkään en voi kysyä..
Kommentit (14)
Halvalla saa kameroita valvomaan pihaa. Tosin sitten pitää olla kyltti "nauhoittava kameravalvonta". Mutta voishan sen kyltin laittaa vähän niinkuin piiloon ettei sitä heti huomaa. tai että se on "tippunut" maahan tekstipuoli maahan päin. Tai jotain.
Pitää harkita. . Mutta emme kerkeä asentaa sitä tänään. Entä jos yöllä taas tulee joku hiippari? :( miksi joku on kuvannut minua/taloamme.. Ahdistaa kun en tiedä jos jollakulla on jotain pahoja aikeita.
Suunnittelevat ryöstöä. Hankkikaa pihalamput ja mieluiten pari kameraakin.
Joku kulkija on ottanut selfien. Ei niitä duckfaceja tarvitse pelätä, paitsi myötähäpeän takia.
No olisit menny edes kattomaan, kuka siellä kuvailee. Nyt ootte satavarmasti ryöstölistalla, ku ei teistä oo mitään vaaraa.
Suosittelen riistakameraa ja koirulia.
Itä-Euroopan murtokoplat tulee näin keväisin ryöstöretkilleen tänne Suomeen. Kuvaavat kohteita ennenkuin urakka käynnistyy.
Liiketunnistimella lamppu etupihalle. Lisäksi jätätte yöksi sisälle valoja päälle niin tietävät että olette kotona. Varoituskyltti koirasta (esim saksanpaimenkoira) oven läheisyyteen. Ja se riistakamera niin pian kuin mahdollista. Lisäturvaksi pesäpallomaila sängyn viereen.
Ai että yöllä joku kyttäisi kameran kanssa.Toki yöhän on parasta aikaa kytätä toisten tekemisiä.
onko sulla kauan ollut olo että sua seurataan?onko muita juttuja esim ääniä jne?
Jos on niin menepä käymään lääkärin juttusilla.
Jättäkää pihavalot ja myös sisälle valoja päälle öiksi siihen saakka, että saatte tunnistimet ja/tai kamerat asennnettua. Ja kyltti kamerasta näkyville, ei piiloon, koska jo se saattaa karkottaa hiiviskelijät. Kertoohan sellaisen ilmestyminen jo siitä, että tarkkailijat on huomattu.
Pois kotoa lähtiessä kannattaa piilottaa arvokorut ja käteinen sekä muut pienemmät arvotavarat. Jos kerran asutte syrjässä, voivat käydä päivällä kun ette ole kotona. Yleensä nuo balttiliigat etsii pienikokoista, helposti rahaksi muutettavaa tavaraa. Ja rahaa.
Noin se alko isänikin mielisairaus.. ensin joku kyttäsi pihalla,lopulta oli oven takana ja nykyään saattaa päästä jo sisälle.
Asentakaa liiketunnistimellinen lamppu pihatielle ja talon edustalle niin, että sinne ei pääse ilman, että lamppu syttyy. Myös ilmoitus kameravalvonnasta voi säikäyttää kulkijan.