Minusta oli todella herkistävää lukea

tämän anjun kertomus Eemelin hautajaisista. Kuinka monella meistä on käsitys siitä, miltä kuollut pienokainen näyttää ja miltä tuntuu laskea pieni arkku hautaan.



Sen päiväkirjaotteen lukeminen todella pysäytti ja muistutti jälleen kerran siitä, että pitäisi osata olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa lapsineen ja muine rakkaineen viettää. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.