Neuvoisitko kaveriasi lastenkasvatuksessa?

Voisin neuvoa pienissä asioissa. Esim. että Ikeasta saa halvalla käteviä muoviessuja syömäänopettelevalle. En kuitenkaan neuvoisi isoissa asioissa kuten päiväaikatauluun, ruoan laatuun tai kurinpitoon liittyvissä asioissa.

Minusta näissä saa olla ihan supervarovainen eli monesti loukkaa, vaikka tarkoittaisi hyvää. Lisäksi perheissä tilanteet voi olla niin erilaisia, että se mikä toimii teillä ei toimi ystävälläsi ja toisin päin.

Itse olen keskustellut muutamista asioista ystävien kanssa tyyliin "miten teillä tehdään, meillä tehdään näin". Näistä olen saanut sitten kullanarvoisia vinkkejä ja vastaavasti niitä mikä ei ainakaan meillä toimi. Ja ymmärtääkseni toisetkin ovat napanneet taas meiltä ideoita (ainakin tutun oloisia käytäntöjä on ilmestynyt muillekkin käyttöön.

Meidän yhdellä lapsella on ongelma (ihan erikoissairaanhoidossa todettu ja heidän ohjeilla nyt hoidetaan), jonka vuoksi hänen kanssaan tietyissä tilanteissa toimitaan eri tavalla, kuin "yleisen lastenkasvatus normin mukaan". Välillä tästä tulee kommentteja ihan vierailtakin ja se loukkaa. Yleensä totean, että ehdotukset hoitolinjan muutokseen voi esittää lääkärille xx, sairaalaan xx tai terapeutille yy, sairaalaan xx. Siis vielä selvennykseksi lapsen erityisyys ja siitä johtuvat poikkeuksen on sellaisia, että hän ei aiheuta toimillaan vaaraa tai haittaa muille (ei siis ole väkivaltainen, äänekäs tms.)

usko pois.. se vain ärsyttää vaikka toinen yrittäiski näytellä kiitollista. plus siitä pätemisestä voi tulla tapa ni olisin vain hiljaa :) kaikki tavallaan

Riippuu vähän miten. Olen saanut osakseni esimerkiksi sellaista vähän ivalliseen sävyyn "miksi ihmeessä nukutat syliin, kannattaisi opettaa kuule omaan sänkyyn nukkumaan!!" ilman perusteluja ja huomioita siitä, miksi minä toimin kuten toimin. Jos esimerkiksi olisin valittanut, että on raskasta nukuttaa syliin, ymmärtäisin ja ottaisin vastaan neuvon, mutta päinvastoin minusta on aina ollut ihanaa nukuttaa syliin.

Erästä kaveriani olen neuvonut pyytämättäkin, tai hän on lähinnä valitellut jotain (esimerkiksi "koko ajan tää vauva kiukuttelee ja itkee enkä tiedä miksi"), johon olen ystävällisen varovaisesti yrittänyt kysellä, että ulkoileeko tarpeeksi/onko tarpeeksi virikkeitä ja aktivointia/miten syö jne, ja kaveri onkin aina ollut iloinen uusista näkökulmista.

Arvostan itsekin oikein kovasti neuvoja, jos ne osoitetaan pelkkää hyvyyttään ja omien kokemusten kautta hyviksi todettuina, mutta sellaisesta alentavasta, ivallisesta ja veemäisestä "minä olen paras mutsi"-asenteesta en pidä ollenkaan.

No minulle kerrottiin asioista kysymättäni ja olen kyllä tyytyväinen, sillä enhän olisi edes tajunnut kysyä helpotuksia tiettyihin asioihin, kun luulin vahvasti että niin ne tehdään. Se on ihan siitä kiinni, miten sen neuvon antaa. Toiset osaavat antaa sen ilman haukkumista, naljailua, moittimista ja tällöin neuvot ovat kullan arvoisia.

Kyllä olisi ihan toivottavaa, varsinkin siinä tapauksessa että miettii lastesuojeluilmoitusta. Ehkä kaverisi olisi iloinen että ajattelet heitä ja autat.

Olisin iloinen siitä, toki voisi miettiä, miten sanoo?

Siskoani olen joutunut paljonkin kaitsemaan ja opastamaan näissä asioissa ja hänen yksi kaveri teki lastensuojeluilmoituksen ihan aiheesta kun ei kerta kaikkiaan saanut sanaa suustaan ja kun kysyttiin jälkeenpäin, miksi et sanonut mitään, ei vaan osannut ja pystynyt... Vaikea asia varmaan mutta kannattaa ihmeessä puhua kasvotusten nyt ainakin.

Minustakin riippuu miten antaa neuvoja, ja toisaalta mihin antaa neuvoja. Esim uhmaikäisen käsittely on vähän sellaista tulenarkaa vanhemmille, mutta vauva-aikana monet neuvot ovat kullan arvoisia. Toisaalta sellaiset itsestäänselvät neuvot voivat ärsyttää kovasti, kun tulee tunne että toinen pitää ihan tyhmänä (*muistelee anopin imetysneuvoja). Kuulostat siltä, ettet tarkoita loukata ja osaat varmasti miettiä missä asioissa on järkevää vinkata toiselle jotain.

Ehkä yleisellä tasolla kertoisin, jos kasvatus on kokonaan pielessä, eikä se ole lapsenetu, silleen, oletko ajatellut, muuta vaihtoehtoa, mutta en tosiaan kertois omaa näkemystäni ainoana ja oikeana, sillä lapsen kasvatuksessa ja hoidossa jokainen lapsi on oma yksilönsä ja persoonansa, se mikä pätee yhteen, ei sitten pädekkään toiseen.

Yleensä ison perheen äidit, joilla saattaa olla jopa kymmenen lasta, ovat yleensä hyvin varovaisia antamaan hoito ja kasvatusohjeita muille, juuri sen vuoksi, että jokainen lapsi on erilainen ja siitä on heillä kokemusta, toisin kuin 1-2 lapsen vanhemmilla.