Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja vauvahaaveet
14.04.2015 |
Olen parhaillaan työstämässä pitkään jatkunutta ahdistusta ja masennusoireita Citalopram-lääkityksen ja kohta alkavan psykoterapian avulla. Vauvakuume on vaivannut jo vuosia ja elän vakiintuneessa parisuhteessa. Tiedostan, ettei vauva ole tietenkään juuri nyt ajankohtainen asia elämässäni, mutta sairauttani Lukuunottamatta sopiva ajankohta lähestyy: Valmistuminen häämöttää, taloudellinen tilanteemme vakautumassa jne. Onko kokemuksia siitä, kauanko tällaisen hoitojakson jälkeen kannattaa vähintään odottaa ennen perheenlisäyksen hankkimista? En halua asettaa lapseni tai omaa hyvinvointiani vaakalaudalle.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 2, olen pahoillani kokemuksestasi :( juuri tuon tahtoisin välttää... Jos pystyt kertomaan, kuulisin mielelläni tarkemmin mainitsemistasi seurauksista.
Käy terapiassa ainakin muutama vuosi ennen vauvan yrittämistä. Puhu myös neuvolassa masennustaustastasi.
T. Neljä vuotta terapiassa käynyt, sitalopraamia taas vuosien tauon jälkeen käyttävä, kahden terveen lapsen äiti
Vuosia?? Huhhuh, ehdin jo toivoa että noin puoli vuotta hoitoja riittää :S t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedät itse parhaiten, milloin jaksat raskauden, synnytyksen ja yövalvomisen pienen vauvan kanssa. Toisaalta ei sitä voi kukaan tietää, vaikkei olisikaan masennustaustaa, millaiseksi juuri oma vauva-arki muodostuu. Ja elämä kantaa, vaikeuksien ylikin. Ihme kyllä.
Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että aiempi masennus altistaa synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Tämä tulee varmasti esille terapiassasikin, jos/kun otat esille vauvahaaveen.
Itse olen sairastanut kaksi masennusjaksoa ennen lapsia (elämän kriiseissä puhjenneita) ja kaksi synnytysten jälkeen, joten kokemusta on. Sitalopraamin kanssa voi yleensä olla raskaana ja imettää, mutta näistä pitää tietysti keskustella lääkärin kanssa.
Voimia ja hyvää vointia sinulle! :)
Terapia on yleensä pitkä prosessi. T. nro 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 22:37"]Niin kauan, että tunnet pystyväsi siihen. Se on yksilöllistä. Mutta itse masentuneen äidin lapsena pyydän, että koeta saada se sairaus kuriin ennen lasta. Nimim. vielä parikymppisenä elän vauva-aikani seurauksia
[/quote]
Mitä vauva-aikanasi oikein tapahtui?
Masennus (tutkittu paljon mm. Synnytyksen jälkeisen masennuksessa) voi haitata mm. vauvan ja äidin terveellisen kiintymyyssuhteen muodostumista, minkä vaikutukset saattavat seurata lasta aikuisuuteen asti. Voit lukea asiasta enemmän googlettamalla "äidin ja lapsen välinen kiintymyyssuhde".( Mary Ainsworthin aikanaan kehittämä käsite ja teoria.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua maalata pirua seinälle ja tämä on vain yhden ihmisen tarina, ei mikään kaava joka aina toistuisi, mutta haluan kertoa myös tämän puolen.
Olin sairastanut masennusta noin vuoden kun puhuin yhdelle lääkärille vauvahaaveista ja toisaalta peloista. Lääkäri sanoi jotenkin siihen tyyliin että en voi lakata elämästä vaikka olen masentunut että totta kai minun pitää mennä kohti unelmiani.
Sain ensimmäisen lapsen ja masennuin lievästi synnytyksen jälkeen. Sain keskusteluapua ja se auttoi. Aloin odottaa toista lasta. Nyt aloin masentua jo raskausaikana. Sitä ei hoidettu juurikaan. Toinen lapsi oli korvatulehduskierteinen koliikkivauva. Romahdin täysin. En kyennyt hoitamaan lapsia yksin ollenkaan. Ympärivuorokautisen avuntarpeen vuoksi saimme paikan ensikodista. Lasten isä oli kuvioissa mutta hänen piti käydä töissä enkä pärjännyt yksin. Aikanaan pääsin jaloilleni ja toivuin.
Saimme kolmannen lapsen. Kaikki sujui hyvin. Hoidin lapset ja kodin. Tein remonttia. Olin onnellinen. Elin unelmaani. Jaksoin kolmen lapsen kanssa paremmin kuin yhden tai kahden. Masennus pysyi pois vuosia. Olin täynnä uskoa ja luottamusta, että elämä kantaa.
Saimme neljännen lapsen. Tajusin nopeasti että masennus hiipii päälle. Aloitin lääkityksen, pyysin apua kotiin, yritin pitää huolen etten pääse yhtä huonoon kuntoon kuin toisen lapsen jälkeen. Sain apua, sain tukea, söin lääkkeitä. Kokeilin eri lääkettä, sain keskusteluapua, sain lastenhoitoapua. Neljännen lapsen syntymästä tulee kohta kuluneeksi viisi (5!) vuotta. Olen edelleen masentunut! Olen ollut koko tämän melkein viisi vuotta masentunut. Mikään ei auta, ei lääkkeet, ei terapia. Välillä haluaisin kuolla, välillä olen vain niin uupunut että en jaksa. En tiedä mistä tämä johtuu tai mikä tähän auttaa. En tiedä mikä osuus synnytyksillä on tai ei ole. Mutta tuskin synnytyksen jälkeinen masennus kestää viittä vuotta, en usko.
En halua lannistaa sinua. Olin elämäni kunnossa kolmannen lapsen jälkeen. En voi tietää olisinko masentunut joka tapauksessa tietyssä vaiheessa ilman neljännen lapsen syntymääkin vai laukaisiko hormonitoiminta masennuksen. Näitä ei voi kukaan tietää. Minulla ei ole mitään elämänohjeita sinulle. En osaa enkä voi sellaisia antaa. Halusin vain kertoa oman tarinani.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi!
Niin kauan, että tunnet pystyväsi siihen. Se on yksilöllistä. Mutta itse masentuneen äidin lapsena pyydän, että koeta saada se sairaus kuriin ennen lasta. Nimim. vielä parikymppisenä elän vauva-aikani seurauksia