En vaan voi sietää miehen exää. En halua sitä elämääni.
Lapset ei mua haittaa, lapset ovat ihania. Ovat meillä joka toinen vkl, voisivat mun puolesta olla useamminkin mutta mies ei halua.
Mutta toi ex. Hän on niin vastenmielinen ihminen. Viimeksi kun kävimme porukalla ulkona niin mamma innostui hieman ryyppäämään ja lopputuloksena tanssi tavallisen pystybaarin pöydällä.
Haukkuu tätä mun miestäni paskaksi isäksi. Hoitaa toki pakolliset, mutta ei ole läsnä, ei ole kiinnostunut. On ollut aina, ensimmäisesta lapsesta asti samanlainen. Jos on kerta niin paska isä niin MIKSI teki miehelle kolme lasta? En ymmärrä. Samalla myös kuvittelee että me ollaan joku hoitopaikka johon lapset voi lykätä kun tekee mieli olla uuden perheen kanssa. "Hei meille Virtasille tuli vähän hommaa, kutsuttiin mummolaan, tuodaan lapset teille viidentoista minuutin päästä". Ei, ei ei ei. Meille ei aina automaattisesti sovi. Kerran oli jo lentoliput ja kaikki varattu, edellisenä iltana tuli ilmoitus et lapset tulee teille huomenna kun me Virtaset lähdetään Helsinkiin. Tai et olemme lähdössä tänään paikkaan x, tuodaan lapset teille.
Hän yrittää ujuttaa minulle vastuuta lapsista. Että hei, kun mulla loppuu työpäivät jo kello 16 niin enkö minä voisi alkaa hoitamaan lasten harrastekyytejä? Kun hän ei jaksa - kuitenkin jaksaa pukatavielä tällä uudellekin miehelle lapsia. Toinen on nyt tulossa.
Itse hän on siis aikanaan erossa ollut vaatimassa täyttä yksinhuoltajuutta, miehelle valvottuja tapaamisia jne. Nyt vanhojen täytyy väistyä uusien tieltä?
Ja hän ihan tahallaan yrittää vaikeuttaa kaikkia MINUN asioita lasten kanssa. Minulla oli aikaisemmin todella läheiset välit lapsiin. Kun lapset alkoivat puhua minusta äidille liikaa, oli hänen "laitettava tällä hommalle rajat". Käytännössä kaikki mitä sanon ja teen on aina VÄÄRIN. Lähtökohtaisesti.
Mun hiukset on väärän väriset, mun silmät on väärän väriset, meikkaan liikaa, pukeudun rumasti, työni on "merkityksetöntä", koulutukseni on "turhaa huuhaata", mun tekemä ruoka on epäterveellistä ja pahaa, juoksen hassusti... Mitään ei myönnä sanoneensa, mutta kyllä lasten puhe paljastaa: "äiti sano että sinisilmäset on tyhmiä.. ja vaaleehiuksiset kanssa! Sullahan on vaaleet hiukset ja siniset silmät!! :O"
Mä en jaksa. Mä en halua. Mä en voi sietää.
Olen sanonut. Ollaan koitettu laittaa rajoja, mutta mitä teet kun lapset odottaa oven takana ja äiti on jo lähtenyt. Ovat kaikki alakoululaisia.
Miten hitossa tän saa loppumaan? Lähden?
Pakko, koska mä en voi sietää tota naista enkä vittu halua häntä elämääni.
Anteeksi.
Kommentit (5)
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 22:29"]Sä kuulostat ihan sekopäiseltä. Myös ex on osa perhettä, jos lapsia kuvioissa. Ketään ei pakota sinua uusioperheeseen.
T: Kolmen lapsen äitipuoli, joka osaa kommunikoida lasten kummankin vanhemman kanssa.
[/quote]
Vaikuttaa vähän siltä, että ap:kin osaisi, mutta lasten äiti ei. Paha siinä on yksin kommunikoida.
Tyypillistä alemman sosiaaliluokan sekoilua. Ansaitsette toisemme koko porukka eksineen, nyksineen ja lapsineen.
Sietämättömältä kuulostaa miehesi exä, kunnon hyväksikäyttäjä ja kateellinen sinulle. Se on ihan turha kenenkään lässyttää että "ap ei osaa kommunikoida" miten kommunikoit aasin kanssa, ihaaa? Ehkä jos jättää pakettina lapset sun ovelle ja kipittää karkuun niin soitat ja sanot, että sinä joudut valitettavasti lähtemään nyt ensiapuun, rytmihäiriöitä, mutta voit soittaa lastensuojeluun niin lapset ei jää ilman valvontaa. Ja kamera ovelle niin voit nauhoittaa käytöksen, kaikki loka talteen.
Sä kuulostat ihan sekopäiseltä. Myös ex on osa perhettä, jos lapsia kuvioissa. Ketään ei pakota sinua uusioperheeseen.
T: Kolmen lapsen äitipuoli, joka osaa kommunikoida lasten kummankin vanhemman kanssa.