Miten katkeruudesta pääsee eroon?

Hyvä että tiedostat sen! Se on ensiaskel (tiedän klisee :))
Itsellä auttoi se että mietin miksi olen ja kenelle/mille?? Sitten rupesin tavoittelemaan omia unelmia ja niitä asioita jotka olivat pielessä itsessäni yritin muuttaa. Omalla kohdalla tarkoitti kova treeni, uuden lajin löytäminen, uusia ystäviä sitä kautta jotka tsemppas ja oli iloisia ja positiivisia. Aloin pukeutua värikkäämmin ja lähdin opiskelemaan uuden ammatin joka oikeasti kiinnosti.
Pieniä juttuja joista aloitin oli ihan se et heräsin aina samaan aikaan, kävin aamu happihyppelyllä se piristi. Pidin päivärytmistä kiinni ja huomasin et siinä on jo työtä että elää ihan omaa elämää eikä niin ehdi miettiä negatiivisia juttuja!
Helposti jäin kotiin ja "säälin" itseäni ennen...nyt pienillä muutoksilla suurempiin menty ja voin sanoa että olen suht tyytyväinen itseeni. Pohjalta on ponnistettu voittoon! Ei ne taustat, lapsuus tai se talous määrittele koko tulevaa...pitää vaan ns repiä itsensä irti ja tehdä juttuja jotka on just susta kivoja ja piristäviä. On se sit kirja ja kuppi teetä., uimahypyt, baletti tai metsäretki....sali yms. Ihan mikä vaan joka saa edes pieneksi hetkeksi hyvän fiiliksen ja hymyn aikaan. Siitä se lähtee!!

Tsemppiä! Älä vede hernettä vaikka kuulostankin kukkahattutädiltä :) en sitä oikeesti ole :)

Onnistut kyllä!!

Sama homma. Erityisen katkera olen miehelleni, en vain voi sille mitään. Olen 26, ja jos tästä joskus eroan, niin en taatusti ota ikinä enää ketään miestä, sen verran olen kyynistynyt koko sukupuolta kohtaan.

Mistä olet katkera? Uskon kyllä, että sellainen ikä ja elämänkokemuskin auttavat pääsemään monista asioista yli. Jotkut asiat tuntuvat niin mielettömän isoilta jossain vaiheessa elämää, ja sitten ajan kanssa huomaakin että elämä on paljon paljon muutakin kuin juuri se asia, minkä kuvitteli itselleen olevan niin tärkeä.

Eristäytyminen ei kannata, vaan parempi on keksiä itselle tekemistä ja sellaista seuraa joka ei herätä katkeruuden tunteita. Joskus voi olla hyvä myös ottaa härkää sarvista kiinni, ja kohdata tunne ja sitä herättävät ihmiset reippaasti. Näin saattaa saada käsiteltyä asian helpommin. Mutta kyllä se siitä ihan varmasti vielä tulee helpottamaan, tiedän tuon tunteen itsekin. Keskity itseesi  ja omaan elämääsi. Jos sinulla on haaveita, niin hyväksy ettet niitä voi juuri nyt saavuttaa, mutta voit alkaa kulkemaan tietä niitä kohti. Kun keskityt siihen itse toimintaan, niin katkeruuskin saattaa unohtua.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 12:12"]

Sama homma. Erityisen katkera olen miehelleni, en vain voi sille mitään. Olen 26, ja jos tästä joskus eroan, niin en taatusti ota ikinä enää ketään miestä, sen verran olen kyynistynyt koko sukupuolta kohtaan.

[/quote]

Kuulostaa kurjalta, sinäkin olet vielä kuitenkin nuori ihminen. Onko mies tehnyt jotain sinua hyvin paljon loukkaavaa? Maailmassa on paljon hyviäkin miehiä, vaikka varmasti sellaisen kuuleminen kuulostaa ärsyttävältä. Joka tapauksessa, sinä ansaitset hyvää kohtelua ja hyvän parisuhde-elämän.

Katkeruudesta pääsee eroon, kun lopetat vertailemasta itseäsi muihin, mietit mitä itse oikeasti haluat elämässä saavuttaa ja sitten ryhdyt hommiin. Itsetunto kasvaa kun tekee työtä jonkun itselle tärkeän asian saavuttamiseksi.

Ja tosta vertailusta muihin, kannattaa muistaa että vaikka joku olisi kuinka kaunis, rikas, älykäs, suosittu jene, kaikilla on omat ongelmansa, kukaan ei pääse elämässä täysin helpolla.

Eli katkeruudeta pois pääsee kun alkaa kehittää itseään paremmaksi, sellaiseksi kuin haluaa ja lopettaa muiden kadehtimisen.

Yleensä se liittyy auktoriteettiin esim opettajaan jolle oli paha sanoa vastaan vaikka oli oikeassa.  Siis voimattomaan raivoon.

Kirjoita paperille ja tee asia tyhjäksi näin, viha alkaa tuntua vähemmän kun pienenee.  Auktoriteetit kielsivät ainakin minun nuoruudessani oikeuden tuntea vihaa ja ilmaista sitä.  Ehkä tarkoittamattaan he aiheuttivat monelle työkyvyttömyyden pohjan, no kun et osaa mitään ei kannata edes yrittää..

Yritä olla kiitollinen kaikesta elämässäsi olevasta hyvästä. Onko sinulla hyvä terveys? Mukava koti? Hyvää ruokaa joka päivä? Voitko lukea mitä ikinä haluat? Voitko kävellä missä haluat, ulkoilla, urheilla? Voitko katsoa mitä haluat tv:stä, elokuvia, sarjoja? Tuleeko hanastasi korkealaatuista puhdasta vettä? Jne. Voihan tämän simppeli perusasioiden luettelo kuulostaa nuoresta ihmisestä vähän turhauttavalta, mutta jo nuo asiat ovat maailmanlaajuisesti tarkastellen asioita, joilla miljoonilla muilla ihmisillä ei ole, mutta sinulla on. Sillä se katkeruuskin väistyy. Äläkä kilpaile muiden kanssa, kilpaile korkeintaan itsesi kanssa jos tahdot, niin siinä yksi merkittävä avain onnellisempaan elämään.

Olen kokeillut tuota, että mitä jos olisin halvaantunut, kuolemaisillani, asuisin kehitysmaassa jne, mutta kun toi ajattelutapa ei auta mitenkään. Erityisesti tämä korostuu miesten kanssa, koska en usko mihinkään mitä ne enää puhuu. Luottamus mennyt joka ikinen kerta ja vaikea olla olematta enää kyyninen jokaista miestä kohtaan. Itseä olen yrittänyt parantaa, mutta ei se auta kun tiedän olevani aina riittämätön vaikka tekisin mitä. AP

Mulla auttoi vuosia sitten vasta se, kun ymmärsin aivan todella, että muut ovat tehneet töitä moniin saavuttamiinsa asioihin nähden, ja minä en. Kuvittelin jotenkin, että joku sai työ- ja koulupaikan, hyvän miehen, rahaa, kauniin kodin ihan vain tuurilla. Kuvittelin että minä jotenkin olin tuomittu epäonnistumaan, ja kärsin suuresta maailmankaikkeuden epäoikeudesta. Todellisuudessa minä en tehnyt noiden asioiden eteen hyviä valintoja ja töitä. En tiedä toki sinun tilanteestasi!

Olin huonossa suhteessa, vaikka toivoin perhettä. Käytin alkoholia reippaasti, vaikka ystävät jo elivät "aikuisemmin". Poikaystäväni käytti muutakin kuin alkoa, ja minä vain kuvittelin, että hänestäkin on joskus isäksi. En ollut koulussa, en töissä, ja kaikki muut jo loivat hyvää vauhtia uraa ja toteuttivat unelmiaan. Koin oikeasti kaiken niin epäreiluksi, varsinkin kun ystävät alkoivat perustamaan perheitä, ja minä elin kuin mikäkin 18-vuotias. Sitten oikeasti jossain vaiheessa tajusin, että nuoruuden kaverini olivat tehneet parempia valintoja kuin minä. Minä olisin voinut käydä kouluni kunnolla, olisin voinut sinnillä hakea ja hakea erilaisiin kouluihin, olisin voinut opiskelun ohella tehdä töitä ja laittaa jotain pientä säästöön pahan päivän varalle (ja ennen pitkää ostamaan itse tietokoneen, pyykinpesukoneen, kaikkea niitä mitä nuo ystäväni alkoivat ostaa jo parikymppisinä ilman vanhempien apua), olisin voinut valita tuttavapiirini paremmin eli hengata sellaisten kanssa joille selväpäinen elämä on itsestäänselvyys, olisin voinut ennen kaikkea jo alunperin aloittaa parisuhteen sellaisen ihmisen kanssa joka käy töissä, ei juo kohtuuttomasti, käyttäytyy hyvin jne jne. Sen sijaan olin useampaan otteeseen sellaisten kanssa parisuhteessa, jotka eivät osanneet aikuista. Halua ja kuvitelmia oli kyllä, mutta sitten kun olisi pitänyt tehdä töitä sen eteen niin ei. Minä kuitenkin ihan itse omalla älyllä ja harkintakyvylläni kelpuutin nuo kumppaniksini.

Sitten aloin miettimään toden teolla niitä asioita mitä halusin: kiva ammatti ja hyvä perhe-elämä. En voi tehdä lasta vain lapsenkaipuusta isäksi soveltumattoman kanssa. Joten erosin. En voi saada hyvää työpaikkaa käymättä kouluja, joten piti päästä kouluun. Aloin tekemään töitä sen eteen. Viisi vuotta tästä minäkin saavutin niitä toivomiani asioita, mutta töitä ja aikaa se vaati. Jos en olisi kuitenkaan tehnyt tätä, en olisi saavuttanut ikinä noita asioita. Sitten on toki sellaisiakin asioita, mille ei mahda mitään. Tällöin pitää luoda uudet tavoitteet elämälle.