Lue keskustelun säännöt.
Erodilemma
20.02.2015 |
Tässä on ollut ero suunnitteilla jo pari kuukautta; lapsemme ovat 1- ja 2-vuotiaat ja olen itse hoitovapaalla, joten miehen hermot ovat olleet tiukalla, kun hän pelkää, että joutuu elättämään minua, ennen kuin menen takaisin töihin. Mies myös läimäytti minua nyrkillä päähän joulunpyhinä, kun suuttui minulle. Toisaalta huomaan, että mies selvästi yrittää skarpata, vaikka hän ei luonteelleen ihan kaikkea voikaan tehdä. Silti olemme pääosin lasten vuoksi yhdessä ja toisaalta tiukentunut rahatilanne myös kiristää välejä ja samoin se, kun olen turhautunut ollessani kotona pitkään, sillä kaipaisin työelämän haasteita jälleen. Ja lisäksi arjesta tulee tiukempaa eron myötä. Pitää ostaa omat kodinkoneet ja tehdä muutto; mies ei luvannut auttaa muuten kuin että voinee osallistua muuttofirman kuluihin. Mies dominoi kaikkea päätöksentekoa todella vahvasti, vaikka olenhan itsekin liian kiltti nyhverö, enkä osaa pitää puolia. Olen tässä ihan pää pyörällä, että mitä teen. Asunto olisi jo tiedossa, mutta otanko sen vastaan?
Kommentit (17)
Otat. Et ota pientäkään riskiä, että joutuisit väkivallan kohteeksi uudestaan, tai että lapsesi joutuisivat. Miksi edes mietit sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 18:01"]
Otat. Et ota pientäkään riskiä, että joutuisit väkivallan kohteeksi uudestaan, tai että lapsesi joutuisivat. Miksi edes mietit sitä?
[/quote]
Mies on pääosin asiallinen, tosin hän huutaa helposti ja hänellä on erittäin lyhyt pinna. Hän ei suostunut sellaiseenkaan, että kokeilemme erillään asumista ja yritämme saada tilannetta rauhoittumaan sekä hän hakisi apua, jotta se hänen väkivaltaisuutensa ei enää puskisi pintaan. Hän siis kajautti nyrkillä päähän joulunpyhinä (ei täysillä, mutta siten, että sattui kovasti) ja on pari kertaa töninyt ja ravistellut sekä repinyt hiuksista ja heittänyt tavaroilla sekä raahannut siten, että varvas murtui. Kerran mahdollisesti murtui tai tuli hiusmurtuma kämmeneenkin. Mutta nämä ovat tapahtuneet noin neljän vuoden sisällä kaikki, joten voi mennä viikkojakin ja jopa kuukausiakin, että ei tapahdu mitään ikävää. Toisaalta tunnen itseni liian vaativaksi, kun vaadin väkivallattomuutta. Toisaalta pelkään sitä, että ensi kerralla sattuu pahemmin. Ja toisaalta olen jo sen ikäinen, että en varmaan enää muita miehiä (varsinkaan lasten äitinä) löydä. Vaikea tilanne. :( T. Ap
Ja siis exäni oli myöskin väkivaltainen (mm. hakkasi vartaloon ja uhkasi ampuma-aseella), mutta silti harmittaa sekin suhde, kun menin päättämään sen, nimittäin exäni oli nykyistä miestäni vähemmän väkivaltainen kaiken kaikkiaan ja muuten suhde toimi kohtalaisesti (tosin hänkin oli määräilynhaluinen). Oma isäni ei koskaan lyönyt äitiäni, enkä ole nähnyt perheväkivaltaa juurikaan muutenkaan, mutta mulla on outo tuuri miesten suhteen tai sitten se onkin ihan normaalia ja vain panikoin itse liian pienestä. Ahdistaa, kun pitäisi nyt päättää sen asunnon osalta, että mitä ihmettä teen. :/ Asiaa ei helpota sekään, että yksinhuoltajia halveksitaan ja säälitään - en olisi ikinä halunnut päätyä sellaiseksi ihmissuhteissa epäonnistujaksi. :( T. Ap
Liian vaativa jos toivoo väkivallattomuutta?
Et todellakaan ole! Naisten ei pidä ikinä luulla että miehen lyöminen on jotenkin sallittua tai hyväksyttävää.
Minä en katselisi sekunttiakaan väkivallalla edes uhkaavaa miestä saati suostuisin nyrkkeilysäkiksi.
Pliis sano ap että tämä on provo! Todella syvällä olet, jos mietit, oletko liian vaativa kun vaadit väkivallattomuutta. Ja mietit onko normaalia että mies lyö ja murtaa sulta varpaita! Gsus sentään nainen.
t. yksinhuoltaja joka ei ole hetkeäkään kokenut olevansa säälittävä, ei edes tajunnut että pitäisi niin kokea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakas ap, sinun täytyy saada jostain itsetuntoa lisää. Vedät jostain syystä puoleesi väkivaltaisia paskoja.
Ota ero. Elin itse lapsuuteni perheessä, jossa kaikki oli päällisin puolin ihan hyvin ja yleensä elettiin ihan normaalia perhe-elämää, mutta isällä oli erittäin lyhyt pinna ja huonona päivänä ei oikein itsekään tiennyt, miten päin olisi, jottei olisi tullut riitaa. Toivoin niin monta kertaa lapsena, että vanhempani olisivat eronneet. Edelleen ajattelen, että mulla olisi todennäköisesti ollut parempi lapsuus, jos vanhempani olisivat eronneet. Mua ei siis kovin montaa kertaa lyöty, enimmät lyönnit ja riidat kohdistuivat äitiin, mutta lapsen ei ole hyvä kuullakaan mitään tällaisia juttuja. Myös mun pikkuveli sai enemmän osakseen tätä. Nää asiat vaivaa mua edelleen, vaikka oon jo reilusti yli kahdenkymmenen. Väkivalta ei ole koskaan ok, ja vaikkei se (vielä) kohdistukaan lapsiin, niin niinkin voi tapahtua. Vaikkei mies koskaan lapsiin koskisikaan, niin lapset tulevat kyllä kuulemaan (ja näkemään) riitoja - ei hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap määrittelet itsesi parisuhteen kautta? Tuntuu että sinusta mikä tahansa mies on parempi kuin ei miestä ollenkaan. Mihin sinä miestä tarvitset? Etenkään sellaista, joka ei kunnioita sinua eikä ymmärrä naisen kohtelun alkeitakaan.
Otat asunnon vastaan ja eroat. Se, että edes mietit väkivaltaisen suhteen olevan parempi kuin olla eronnut ja joutua elämään säästeliäästi on vakava merkki. Tuo on tyypillinen parisuhdeväkivallan kuvio. Ks. esim. http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 18:20"]
Miksi ap määrittelet itsesi parisuhteen kautta? Tuntuu että sinusta mikä tahansa mies on parempi kuin ei miestä ollenkaan. Mihin sinä miestä tarvitset? Etenkään sellaista, joka ei kunnioita sinua eikä ymmärrä naisen kohtelun alkeitakaan.
[/quote]
Olin kolmekymppiseksi aina sellainen ujo ja hiljainen ikisinkku nörttityttö, joten en haluaisi enää palata sellaiseen. Sukulaisetkin ovat huoahtaneet helpotuksesta, kun viimein löysin miehen. T. Ap
Sukulaisten elämääkö sinä elät vai omaasi? He varmaan arvostavat sitä että sinulla on mies joka pahoinpitelee sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 18:30"]
Sukulaisten elämääkö sinä elät vai omaasi? He varmaan arvostavat sitä että sinulla on mies joka pahoinpitelee sinua?
[/quote]
En toki ole omille sukulaisilleni kertonut väkivaltaisista piirteistä, joten miehen vanhemmat ovat ainoat, jotka tietävät asiasta. Tosin he eivät siitä välitä (vaan enemmänkin vähättelevät), vaikka ovat olleet samassa paikassa, kun lyömiset ovat tapahtuneet: anoppi kielsi minua menemästä lääkärille voimakkaiden pari päivää kestäneiden pääkipujeni vuoksi ja apen mielestä lyöminen oli pikku juttu, jollaisia aina välillä sattuu kaikille. Pääosin arki on väkivallatonta, mutta ne muutamat kerrat ovat saaneet minut pelkäämään miestäni. Hän on hyvin kontrolloiva myös verbaalisesti. Muutenkin suhde on ongelmallinen (mies ei anna minun hakea muualta töitä, jotta etenisin ja hän on opiskelun jatkamista vastaan; lisäksi suhteessamme ei ole ollut noin reiluun vuoteen enää seksiä lainkaan; mies puhuu minulle myös erittäin rumasti usein ja määrää kaiken lastenhoidosta alkaen). T. Ap
Mä olen itse mennyt jotenkin ihan lukkoon tässä suhteessa; en uskalla enää muissakaan tilanteissa sanoa omia mielipiteitäni, kun koen, että ne ovat täysin arvottomia. Tämä aiheuttaa erikoisia tilanteita esim. töissä ja kun tapaan vanhoja kavereitani tai sukulaisiani. Voi olla, että olen suotta itsekin eristäytynyt liikaa ja olen liian kiltti ja nyhverö, joten koko tilanteen eskaloituminen on ollut osittain omaa vikaani. Joten harmittaa hirveästi tämä tilanne ja tuntuu pahalta, mutta en silti uskaltaisi/haluaisi toisaalta erotakaan. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, sun kannattaisi soittaa Naisten linjaan, se on tukipuhelin, jossa pääset juttelemaan tuosta väkivallasta. Se varmaan auttaisi sua näkemään noi ajattelusi sudenkuopat. Linja on auki juuri nyt, iltakahdeksaan asti, maksuton puh. 0800 02400. Saat sieltä neuvoja ja tukea, pääset juttelemaan tilanteestasi asiaa tuntevan ihmisen kanssa. https://www.naistenlinja.fi/
Soita, ole kiltti.
Hei, olet ennenku kirjoittanut samasta asiasta. Silloin jo kauhistelin miehesi käytöstä! Ole kiltti, eroa! Löydät vielä uuden ihmisen, on paljon muitakin jotka etsivät kumppania. Tarvitset ja ansaitset välivallattoman suhteen, arvostusta naisena ja äitinä ja oikeaa rakkautta.
Mäkin kyllä mietin että tässä on vähän provon makua... Mutta siltä varalta ettei ole, niin kyllä yllä olevat kirjoittavat täyttä asiaa. Ero kirpasee vaan kerran, nuo lyönnit tulevat suurella todennäköisyydellä lisääntymään. Ja kun lapset kasvavat ja vauhti lisääntyy niin sä et TODELLAKAAN tarvi mitään räyhäävää ukkoa jota vielä saa pelätä/saatte kaikki pelätä. Jäät kyllä tosi yksin jos vielä miehen vanhemmatkin peesaavat tuota käytöstä...
Ap, oletko vielä hengissä?