Nukutteko yövirailuilla niin pitkään kuin huvittaa?
Sukulaiset tietävät, että olemme aika aamuvirkkuja. Eilen nukkuivat yhteentoista (me heräsimme kuudelta) ja tänään nukkuvat edelleen.
Kun olemme heillä, menemme heidän aikataulujensa mukaan. Mutta näköjään tämä menee näinkin heudän aikataulujensa mukaan. Itse en kehtaisi.
Ja ei, en ole vaatimassa, että he heräisivät kuudelta. Mutta jo kasilta herämällä unta olisi takana 9 tuntia...
Kommentit (14)
No mutta mitäs haittaa siitä on jos nukkuvat. Puuhatkaa te omianne siihen asti kun heräävät. Ei tarvitse hiippailin omassa kodissa tai mitään, mutta kai vieraat nyt saa nukkua. Minusta olisi ihan kivaakin, että saa aamukahvit juoda rauhassa ja käydä vaikka suihkussa, ennen kun tarvitsee taas emännöidä.
Mä olen aamuvirkku, yleensä herään aikaisin ja yritän olla herättämättä isäntäväkeä. Mieheni nukkuu pitkään, myös kylässä. Vieraammissa kyläpaikoissa herää kyllä aiemmin kuin kotona, usein jo 10 aikoihin. Ei häntä kyllä kahdeksalta saisi hereille vapaapäivänä mitenkään.
Meille ei tarvitse tulla nukkumaan. Osaan nukkua yksinkin. Nukkukoon muualla.
Tekevätkö he sitten itselleen uuden aamupalan kun vihdoinkin vaivautuvat heräämään?
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 08:44"]Tekevätkö he sitten itselleen uuden aamupalan kun vihdoinkin vaivautuvat heräämään?
[/quote]
Mitä tekemistä siinä on? Leipävärkit pöytään ja kahvit tulille
Mä olen aamuvirkku, kotona herään viimeistään seitsemältä vapaapäivinä, kylässä usein ennen kuutta. Mua ahdistaa nuo aamut kun joudun pitkään makaamaan sängyssä. Varsinkin jos on pieni kerrostaloasunto missä ei pääse edes rauhassa puuhailemaan mitään.
Sinne kahdeksaan, yhdeksään ainakin yritän olla ihan hiljaa ja sen jälkeen mahdollisesti keittelen kahvia ja laittelen muillekin aamupalaa. pahinpia on ne paikat missä isäntäväki nukkuu likin puolillepäivin.
Meillä vieraat saa nukkua niin pitkään kuin tykkää, on onneksi tilaa kunkin hereäillä omaa tahtiaan. Tietty voi vähän harmittaa jos nukutaan sinne puolille päivin mikäli se sitten vaikuttaa muuhun päivän ohjelmaan.
Minustakin hyyyvin pitkään nukkuvat yövieraat ovat hankalia. Katan aamupalan perheella ja myös heille, mutta ketään ei näy. Jätän ruuat lämpimään ja peiteltyinä odottamaan koska väki mahtaa heräillä ja ketään ei kuulu vaikka alkaa jo tulla lounasaika. Lopulta en tiedä kerätäkö pöydästä aamupala pois vai lisätäkö sekaan myös lounas :D (klo 11-12 siis).
Klo 8 herääminen vapaapäivänä olisi minusta silkkaa kidutusta. En yleensä kumminkaan saa unta ennen puoltayötä. Yleensä kyllä koetan päästä jalkeille 9-10:n välillä.
Minusta oin myös vähän ahdistavaa, jos kyläpaikassa on aamiaiset ym pöydässä odottamassa ilman että siitä on sovittu, tulee sellainen tunne että syyllistetään siitä, ettei ole tajunnut olla liikkeellä oikeaan aikaan, mikä se sitten onkin. Mieluummin siis olen vaikka ilman kuin aiheutan toisille laittamisen vaivaa ja itselleni nolon tunteen. Eri asia jos aamupalan syönnistä on jo edellispäivänä kerrottu ja sovittu. Missään nimessä en odota, että isäntäväen tarvitsisi omia aikataulujaan sovitella omaan rytmiini.
Heh, olisimme varmaan ap:n kauhujen skenaario, nukumme vapaapäivinä sinne iltakolmeen-neljään :D
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 14:37"]
Heh, olisimme varmaan ap:n kauhujen skenaario, nukumme vapaapäivinä sinne iltakolmeen-neljään :D
[/quote]
Ette kai sentään vieraana ollessanne, tai jos teillä on yövieraita?
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 09:01"]
Minustakin hyyyvin pitkään nukkuvat yövieraat ovat hankalia. Katan aamupalan perheella ja myös heille, mutta ketään ei näy. Jätän ruuat lämpimään ja peiteltyinä odottamaan koska väki mahtaa heräillä ja ketään ei kuulu vaikka alkaa jo tulla lounasaika. Lopulta en tiedä kerätäkö pöydästä aamupala pois vai lisätäkö sekaan myös lounas :D (klo 11-12 siis).
[/quote]
Oletko jo etukäteen kertonut että katat aamupalan tiettyyn aikaan? Vai oletatko vain että ihmiset vapaapäivänään heräävät aikaisin kun itsekin heräät, jos ei ole mitään tiettyä sovittu aamupalasta tai yhteisistä tekemisistä?
Vaikka heräisin joskus yhdeksältäkin vapaapäivänä, ei kyllä tulisi mieleenkään syödä lounasta ennen puoltapäivää.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 13:45"]Minusta oin myös vähän ahdistavaa, jos kyläpaikassa on aamiaiset ym pöydässä odottamassa ilman että siitä on sovittu, tulee sellainen tunne että syyllistetään siitä, ettei ole tajunnut olla liikkeellä oikeaan aikaan, mikä se sitten onkin.... Eri asia jos aamupalan syönnistä on jo edellispäivänä kerrottu ja sovittu.[/quote]
Öö... Eikö ole selvää että aamulla syödään aamupalaa? Ei tulisi mieleenkään erikseen SOPIA yövieraan kanssa että aamulla sitten saa aamupalaa.
Jos isäntäväen ei tarvitse vuoksesi muuttaa aikataulujaan, niin miksi ihmeessä he eivät saisi syödä aamupalaa normaaliin aikaan? Ja olisihan se todella epäkohteliasta samalla olla tarjoamatta myös vieraalle.
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 09:01"]
Minustakin hyyyvin pitkään nukkuvat yövieraat ovat hankalia. Katan aamupalan perheella ja myös heille, mutta ketään ei näy. Jätän ruuat lämpimään ja peiteltyinä odottamaan koska väki mahtaa heräillä ja ketään ei kuulu vaikka alkaa jo tulla lounasaika. Lopulta en tiedä kerätäkö pöydästä aamupala pois vai lisätäkö sekaan myös lounas :D (klo 11-12 siis).
[/quote]
Oletko jo etukäteen kertonut että katat aamupalan tiettyyn aikaan? Vai oletatko vain että ihmiset vapaapäivänään heräävät aikaisin kun itsekin heräät, jos ei ole mitään tiettyä sovittu aamupalasta tai yhteisistä tekemisistä?
Vaikka heräisin joskus yhdeksältäkin vapaapäivänä, ei kyllä tulisi mieleenkään syödä lounasta ennen puoltapäivää.
[/quote]
Kyllä se on ollut tiedossa silloin kun tällainenkin hankala tilanne on ollut. Että lapset heräävät niin-ja-niin aikaisin, nousemme varhain. En kyllä tainnut mainita, että aamianen aikusiille katetaan jollakin kellonlyömällä, mutta jotenkin sitä kuvittelisi pikkulapsiperheiden rytmin olevan samantapainen. Ateriat ovat paikoillaan.
Jos itse olen yövieraana, mainitsen kyllä erikseen että olemme varhaisia heräiljöitä tai että vuokseni ei tarvitse pitää ruokaa lämpimänä jne. Kyllä ihmisillä yleensä on sen verran sosiaalisia taitoja, että voivat ilmoittaa erilaisista päivärytmeistä tai omista tulemisistaan ja menemisistään. Ilmoitan jopa omalle äidilleni hänen luonaan kyläillessäni, jos en ole aamiaispöydässä. Tai kysyn lupaa voinko mennä hänen jääkaapilleen tekemään välipalaa.
Jos toisten nukkuminen noin häiritsee niin älä kutsu kylään