Erota vaiko eikö erota?

Korjaus: *sielunkumppanini

[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 01:17"]

Mies ei selvästi ole sielunkumppanimme, vaikka keskivertokadunkulkijaan verrattuna olemme toki monessa asiassa samanhenkisiä. Mies ei osaa eikä halua ilmaista tunteitaan eikä ole kovin empaattinen. Hän on lyönyt minua muutaman kerran sekä on erittäin lyhytpinnainen, mutta on oppinut jossain määrin hillitsemään raivonpuuskiaan sekä on päättänyt lopettaa lyömisen kokonaan (tosin täyttä varmuuttahan siitä ei voi saada, sillä se perustuu vain hänen tahdonvoimaansa - ei esim. terapiaan tai lääkitykseen).

Lisäksi hän on määräilynhaluinen, pihi, junttimaisesti käyttäytyvä ja itsepäinen sekä huono seksissä ja huonosti varustettukin sekä solvaa minua päivittäin ja yrittää latistaa itsetuntoani. Olen salaa ihastunut toiseen henkilöön, joka hänkin on varattu, mutta kokee jotain pientä minuakin kohtaan. Meillä on myös lapsia perheessä.

Tässä on ollut suunnitteilla, että eroaisimme ja muuttaisin lasten kanssa vuokra-asuntoon. Itselläni on todella nihkeästi sosiaalista verkostoa, sillä avioliittomme aikana ystävyyssuhteeni ovat jääneet vähemmälle ja olemme lähinnä olleet tekemisissä miehen (ärsyttävien) sukulaisten kanssa.

Mutta: olen jo 37-vuotias ja tosiaan kahden lapsen äiti sekä itselläni ei ole kuin pari hassua tonnia säästöjä. Miten ihmeessä tässä alkaisin rakentaa omaa elämääni? Mitä selittäisin sukulaisilleni? Hävettäisi tunnustaa, että olisin eronnut. Pelottaa myös muu halveksunta sekä taloudellinen pärjääminen, vaikka minulla on ihan hyvä työpaikka. Haluaisin myös opiskella vielä lisää, jopa kokonaan uuden ammatin. Haluaisin myös löytää puolison elämääni jossain vaiheessa, mutta kuulemma yh-äidit ja varsinkin ikäiseni naiset eivät enää oikein meinaa löytää miehiä lainkaan (ymmärrän toki, miksi), vaikka he olisivat sutjakassakin kunnossa ja pirteitä sekä nuorennäköisiä.

Eli siis: mitä teen?

[/quote]

Ap, ihanko tosissasi kysyt vielä, mitä teet?

Luepa tuo oma aloituksesi tarkkaan ja mieti, mitä sanoisit, jos joku vieras kertoisi olevansa samassa tilanteessa. Etkö sanoisikin, että mitä vielä mietit? Eroa siitä siasta. Hän on lyönyt sinua. Hän käyttää henkistä väkivaltaa sinua kohtaan ja todennäköisesti myös taloudellista väkivaltaa. Ja muutenkin hän kohtelee sinua huonosti.

Teillä on myös eripurainen liitto, minkä vuoksi olet(te yhdessä miehen kanssa?) päättäneet erota. Valmis suunnitelmakin on jo olemassa. Sinä kuitenkin emmit yhä. Mietit, mitä muut ajattelevat sinusta. 

Kuule, minäpä kerron, mitä ne ajattelevat sinusta: eivät yhtään mitään. Avioero on ihan normaali toimenpide siinä tapauksessa, kun liitto ei vain toimi jostakin syystä. Tosin jotkut ovat omasta mielestään niin viisaita, että tietävät muiden puolesta, mikä on heille paras elämä, mutta älä sinä viitsi välittää sinusta. 

Eiköhän tässä paina ihan muut asiat enemmän, kuten sinun ja lastesi henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Miehesi ei tuosta tule muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan, joten eiköhän teidän ole parempi lähteä eri suuntiin. 

Eikä sinun tarvitse ruveta miettimään omaa "markkina-arvoasikaan" tilanteessa, jossa sinua on pätkitty turpiin. Eiköhän se ole ihan sivuseikka. Minä erosin viisissäkymmenissä huonosti käyttäytyvästä miehestä ja täytyypä sanoa, ettei ole tehnyt vielä mieli etsiä ketään uutta määräilijää elämääni. Jos joskus jonkun kiltin miehen löydän, hänet voisin kelpuuttaa, mutta tuskinpa saman katon alle. Vaakakupissa ei painanut sekään enää, että elintasoni laski melkoisesti. Olen mieluummin köyhä ja hengissä kuin rikas, kuollut ja kuopattu.