avaudu

Pissattaa.

Oon vähän katkera, kun en saa koskaan parisuhdetta.

Pää näkyy jo.

Harmittaa kun olen niin hidas opiskelija ja en ole ihan varma mitä pitäisi edes opiskella. Haluaisin myös paremman työn, enemmän rahaa ja matkustaa. Pelottaa elää suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on lamassa. Saanko koskaan koulutusta vastaavaa työtä vai onko kaikki vain turhaa vaivannäköä? 

Mietin myös mikä tekisi minut onnellisemmaksi. Nyt olen liian järkevä ja elämä on tylsää. Elän täydellisesti rutiinien varassa. Jotenkin tuntuu siltä että kaikkea on jo kokeiltu ja elämä on vain samaa oravanpyörää vuodesta toiseen, jossa mikään ei anna täyttymyksen tunnetta, eikä siitä pääse vapauteenkaan, vaan työelämä on harmaa, pystyynkuollettava vankila, kunnes en enää iän puolesta kelpaa siihen. Haluaisin olla vapautuneen iloinen, ystävällinen ja menevä. Nyt kannan tuhannen kilon näkymätöntä taakkaa harteilla. 

Epäilen myös onko työelämässä mitään järkeä, vai onko se itsessään sairas ja kaikki haaveeni unelmatyöstä osoittautuvat illuusioiksi. Samoin epäilen ihmisten kykyä rakastaa eli osaavatko nykypäivän ihmiset todella rakastaa vai ovatko perinteiden ja tapojen orjia, tuijottavat liikaa sosiaalista ja taloudellista statusta tms. Onko olemassa pyyteetöntä hyvää ja rakkautta. 

Kiitos että sain avautua ja tuntea yhteisöllisyyttä. Referaatin teko jatkuu...

Tuun aina olemaan ihan yksin :( Kukaan ei välitä musta enkä mäkään välitä tarpeeks muista, oon jo tottuu tähän yksinolemiseen. Silti ajatus ikuisesta yksinäisyydestä sattuu.

Mies lähti kaverinsa kanssa grilliltä hakemaan ruokaa. Ei edes kysynyt haluanko jotain. Ja olin kertonut tekeväni illalla köyhiä ritareita. No syön yksin ritarit.