Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Opiskelun aloittaminen ja mt-ongelmat
18.02.2015 |
Haluan aloittaa taas opiskelun. Ja uskon nyt pystyväni siihen. Toisaalta pelkään. Olen nyt 26-vuotias ja kokoa aikuisikäni ajan olen ollut todella sekaisin, ja sitä ennenkin. Todellisuudentaju alkoi ajoittain vääristyä pahasti 17-vuotiaana. Muistan vain, miten tuolloin löysin itseni yhtäkkiä vain istumasta koulun käytävältä, enkä tiennyt, mikä päivä on ja missä pitäisi olla. Koko hahmotuskyky ja ajattelu oli aivan sekaisin. Parin vuoden päästä lähdin yliopistoon opiskelemaan. Kaiken piti olla kunnossa. Pääsin pois kotoa ja huonoista oloista, mutta pian aloin nähdä harhoja ja sulkeuduin kämppääni pariksi vuodeksi, koska uskoin, että mut halutaan tappaa. Se aika oli jotain hirveää. Sen jälkeen asiat vähän parani, mutta toisaalta huononi myös. Alkoi tulla maanisia oireita, lähdin kävelemää sekapäissäni ties minne ja ajatukset oli välillä tosi sekaisin. Ulkopuoliset ei tajunneet juuri mitään. Ilmeisesti vaikutan aina siltä, että olen kunnossa. Kovissa oloissa kehittyi kai kova kuori. Tärkeimmältä tuntui aina se, ettei kukaan huomaa mitään.
Olen ollut eläkkeellä pari vuotta. Päätin hakea opiskelemaan seuraavassa yhteishaussa, mutta mua pelottaa. Miten pärjään tavallisten ihmisten keskuudessa? Mä olen sen ikäinenkin, että tähän mennessä pitäisi olla ehtinyt tehdä vaikka mitä. Mä olen vain maannut sikiöasenossa peiton alla ja pelännyt, että mut syödään kohta elävältä. 8-vuotiaanakin jo ajattelin, että mun vanhemmat kasvattaa syötäväksi, enkä uskaltanut nukkua. Se oli hirveää. Mun elämä on ollut tällaista. Mitä mä voin edes sanoa, kun kysytään, mistä mä olen tullut ja mitä tehnyt?
Mä haluan opiskella, ja tiedän, että selviäisin. Kuitenkin pelottaa. Edelleen juttelen jatkuvasti äänille, joita mun pään sisällä poukkoilee. Nykyisin ne haluaa vaan mun parasta ja auttaa mua ja mä niitä. Kuulostaa sekavalta, mutta uskon sen tarkoittavan vaan sitä, että haluan selviytyä. Iltaisin nukahdan siihen, miten ne kuiskii mulle, että ne rakastaa mua ja mä teen oikein. Joskus jutut oli vähän erilaisia.
Yö-av, onko mitään sanottavaa? Mä en tiedä, mitä mä edes ajattelin tän kirjoittaessani. Onko se edes mahdollista, että musta olisi vielä opiskelemaan? Voiko tämmöinen ihminen sopeutua minnekään? Kuulemma olen mukava, puhelias ja auttavainen, älykkään oloinen, mutta joskus kuulen, että mulla on pelottava katse.
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 00:54"]
Oletko hakenut apua ongelmiisi?
[/quote]
Kyllä, onneksi. Olen saanutkin paljon apua ja osallistunut mm. kuntouttavaan toimintaan, jotta pääsisin taas jaloilleni. Vuosia kuitenkin meni sillä tavalla, ettei mua oikein otettu tosissaan. Mähän kävin sentään säännöllisestä suihkussa. :D Onneksi sain sitten kuitenkin tarvitsemaani apua. Sairaalassa en ole koskaan ollut sisällä, vaikka olisi pitänyt mielestäni. Se on aina vaikeuttanut asioita, ettei musta oikein näy mikään päällepäin. Tunteetkin myrskyää aina vaan pinnan alla, eikä muilla ole niistä aavistusta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Itse olen sellainen, että olen aivan liian järkevä taustaani nähden. Siksi minun pitäisikin lakata murehtimista toisten ihmisten mahdollista arvostelua, jos salaisuuteni paljastuisi. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, on vain nykyhetki. Olen eri ihminen nyt. Ansainnut paremman elämäni. Älä sinäkään murehdi liikoja.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Itse olen sellainen, että olen aivan liian järkevä taustaani nähden. Siksi minun pitäisikin lakata murehtimista toisten ihmisten mahdollista arvostelua, jos salaisuuteni paljastuisi. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, on vain nykyhetki. Olen eri ihminen nyt. Ansainnut paremman elämäni. Älä sinäkään murehdi liikoja.
[/quote]
Muut voi vaan tuhota sen vaikka päättämällä, että mua pitää pelätä joukolla. Toisaalta ne olisi sitten aika idiootteja ehkäpä.. Opiskelupaikkaa ei ole helppo sitten enää kuitenkaan vaihtaa. Olisi kyllä ehkä aika koomista, jos ne nyt meikähullua alkaisi oikein pelätä joukolla. :D Mielikuva on aika huvittava.
ap
[/quote]
Harvemmin aikuiset ihmiset sellaista enää harrastaa. Ei täälläkään pelätä joukolla. Jollet ole ahdistunut ongelmastasi ja käyttäydyt suht normaalisti, ei kenellä voi olla mitään syytä vältellä sinua.
Ei ihmisillä ole mitään röngtgen-katsetta. Eivät ne näe "lävitsesi" ja useat on liian kiinnostuneita omista murheistaan tai kiireistään voidakseen jäädä pohtimaan yhtä opiskelijaa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Itse olen sellainen, että olen aivan liian järkevä taustaani nähden. Siksi minun pitäisikin lakata murehtimista toisten ihmisten mahdollista arvostelua, jos salaisuuteni paljastuisi. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, on vain nykyhetki. Olen eri ihminen nyt. Ansainnut paremman elämäni. Älä sinäkään murehdi liikoja.
[/quote]
Muut voi vaan tuhota sen vaikka päättämällä, että mua pitää pelätä joukolla. Toisaalta ne olisi sitten aika idiootteja ehkäpä.. Opiskelupaikkaa ei ole helppo sitten enää kuitenkaan vaihtaa. Olisi kyllä ehkä aika koomista, jos ne nyt meikähullua alkaisi oikein pelätä joukolla. :D Mielikuva on aika huvittava.
ap
[/quote]
Harvemmin aikuiset ihmiset sellaista enää harrastaa. Ei täälläkään pelätä joukolla. Jollet ole ahdistunut ongelmastasi ja käyttäydyt suht normaalisti, ei kenellä voi olla mitään syytä vältellä sinua.
Ei ihmisillä ole mitään röngtgen-katsetta. Eivät ne näe "lävitsesi" ja useat on liian kiinnostuneita omista murheistaan tai kiireistään voidakseen jäädä pohtimaan yhtä opiskelijaa.
[/quote]
Vaikutan aika normaalilta, mitä nyt vääntelen vähän käsiä ja sen sellaista, mutta aika monet tekee sitä samaa. Jotenkin mun menneisyys tuntuu vain niin radikaalilta ja kammottavalta. Siellä ei ole juuri mitään kaunista. Harva pystyy samaistumaan siihen, millaisia ratoja ajatteluni on vuosia kulkenut, ja ehkä kulkee vielä nykyisinkin. En ole vieläkään yhtään varma, olenko sama ihminen edes kuin lapsena. Joskus saan mielikuvia ja kuulen puhetta, jotka ovat ikäänkuin lapsi-itseltäni lähtöisin. Joskus ne on todella pelottavia ja ahdistavia, mutta menevät pois kun pysyn vaan rauhallisena ja lohdutan itseäni kuin lasta. On muitakin tällaisia tyyppejä, joiden kanssa mun on kommunikoitava, jotta elämä sujuisi. Muut ei elä näin, tai iso osa muista. Tää tuntuu monista sekopäiseltä, mutta se on mulle tapa selvitä.
Huh, ehkä mua itseäni vaan lähinnä pelottaa, kun pitäisi taas pystyä johonkin. Pelkään, että petän itseni taas.
ap
Mitä olet tehnyt kaikki päivät viimeiset 5 vuotta? Roikkunut av:lla? Ei ihmekään, jos päässä viiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
[/quote]
Jos kukaan ei nähnyt mitään kun olin pahimmillani, tuskin ne nyt yhtäkkiä näkee kun olen kunnossa. Jotenkin ei vaan aina osaa ajatella. Aina ajattelen, että mulla jotenkin etenkin nuo silmät palastaisi, kun niistä on huomauteltu, että ne olisi jotenkin aivan erityisen pistävät ja tuijottavat.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Itse olen sellainen, että olen aivan liian järkevä taustaani nähden. Siksi minun pitäisikin lakata murehtimista toisten ihmisten mahdollista arvostelua, jos salaisuuteni paljastuisi. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, on vain nykyhetki. Olen eri ihminen nyt. Ansainnut paremman elämäni. Älä sinäkään murehdi liikoja.
[/quote]
Muut voi vaan tuhota sen vaikka päättämällä, että mua pitää pelätä joukolla. Toisaalta ne olisi sitten aika idiootteja ehkäpä.. Opiskelupaikkaa ei ole helppo sitten enää kuitenkaan vaihtaa. Olisi kyllä ehkä aika koomista, jos ne nyt meikähullua alkaisi oikein pelätä joukolla. :D Mielikuva on aika huvittava.
ap
[/quote]
Harvemmin aikuiset ihmiset sellaista enää harrastaa. Ei täälläkään pelätä joukolla. Jollet ole ahdistunut ongelmastasi ja käyttäydyt suht normaalisti, ei kenellä voi olla mitään syytä vältellä sinua.
Ei ihmisillä ole mitään röngtgen-katsetta. Eivät ne näe "lävitsesi" ja useat on liian kiinnostuneita omista murheistaan tai kiireistään voidakseen jäädä pohtimaan yhtä opiskelijaa.
[/quote]
Vaikutan aika normaalilta, mitä nyt vääntelen vähän käsiä ja sen sellaista, mutta aika monet tekee sitä samaa. Jotenkin mun menneisyys tuntuu vain niin radikaalilta ja kammottavalta. Siellä ei ole juuri mitään kaunista. Harva pystyy samaistumaan siihen, millaisia ratoja ajatteluni on vuosia kulkenut, ja ehkä kulkee vielä nykyisinkin. En ole vieläkään yhtään varma, olenko sama ihminen edes kuin lapsena. Joskus saan mielikuvia ja kuulen puhetta, jotka ovat ikäänkuin lapsi-itseltäni lähtöisin. Joskus ne on todella pelottavia ja ahdistavia, mutta menevät pois kun pysyn vaan rauhallisena ja lohdutan itseäni kuin lasta. On muitakin tällaisia tyyppejä, joiden kanssa mun on kommunikoitava, jotta elämä sujuisi. Muut ei elä näin, tai iso osa muista. Tää tuntuu monista sekopäiseltä, mutta se on mulle tapa selvitä.
Huh, ehkä mua itseäni vaan lähinnä pelottaa, kun pitäisi taas pystyä johonkin. Pelkään, että petän itseni taas.
ap
[/quote]
Tunnen yhden opiskelijan, jolla on paranoidinen skitsofrenia. Opiskelee tilastotiedettä. Jollen tietäisi, että hän on sairas, enkä ikinä arvaisi. On vain vähän hitaampi kuin muut opiskelijat, eikä pysty opiskelemaan opintotuella. Käy psykoterapiassa ja on myös välilä sairaalahoidossa. On kuitenkin esim. kesällä kesätöissä niin kuin muut opiskelijat ja haaveilee pääsevänsä pois kuntoutustuelta. On 29-vuotias.
Yliopistossa on myös pyörätuolilla liikkuvia opiskelijoita eli siellä on kaikenlaista porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
[/quote]
Jos kukaan ei nähnyt mitään kun olin pahimmillani, tuskin ne nyt yhtäkkiä näkee kun olen kunnossa. Jotenkin ei vaan aina osaa ajatella. Aina ajattelen, että mulla jotenkin etenkin nuo silmät palastaisi, kun niistä on huomauteltu, että ne olisi jotenkin aivan erityisen pistävät ja tuijottavat.
ap
[/quote]
Olet ajatellut itsesi niin kauan sairaan rooliin että siitä kestää hypätä pois ja sopeutua tavallisten ihmisten joukkoon.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:51"]
Mitä olet tehnyt kaikki päivät viimeiset 5 vuotta? Roikkunut av:lla? Ei ihmekään, jos päässä viiraa.
[/quote]
Pelännyt, että kuolen. Olen raapinut ihoani verille, olen todella arpinen, olen maalannut, piirtänyt ja kirjoittanut. Mä selvisin kirjoittamalla kaiken ylös, niin mä luulen, se piti todellisuudessa jotenkin. Joskus en voinut liikkua, koska ajattelin, että mut syödään, jos liikun, joskus vaeltelin psykoottisena ties missä kuvitellen ties mitä. Valvoin öitä, koska mut syödään, jos nukahdan. Kuvittelin, että kämppä räjähtää ja kiipesin parvekkeen kautta ulos sukkasillani. Kyllä aika kuluu.
Av tuli sitten jossain viime vuonna vakavammin. :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:56"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:48"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:30"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]
Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää?
ap
[/quote]
Itse olen sellainen, että olen aivan liian järkevä taustaani nähden. Siksi minun pitäisikin lakata murehtimista toisten ihmisten mahdollista arvostelua, jos salaisuuteni paljastuisi. Menneisyyttä ei ole enää olemassa, on vain nykyhetki. Olen eri ihminen nyt. Ansainnut paremman elämäni. Älä sinäkään murehdi liikoja.
[/quote]
Muut voi vaan tuhota sen vaikka päättämällä, että mua pitää pelätä joukolla. Toisaalta ne olisi sitten aika idiootteja ehkäpä.. Opiskelupaikkaa ei ole helppo sitten enää kuitenkaan vaihtaa. Olisi kyllä ehkä aika koomista, jos ne nyt meikähullua alkaisi oikein pelätä joukolla. :D Mielikuva on aika huvittava.
ap
[/quote]
Harvemmin aikuiset ihmiset sellaista enää harrastaa. Ei täälläkään pelätä joukolla. Jollet ole ahdistunut ongelmastasi ja käyttäydyt suht normaalisti, ei kenellä voi olla mitään syytä vältellä sinua.
Ei ihmisillä ole mitään röngtgen-katsetta. Eivät ne näe "lävitsesi" ja useat on liian kiinnostuneita omista murheistaan tai kiireistään voidakseen jäädä pohtimaan yhtä opiskelijaa.
[/quote]
Vaikutan aika normaalilta, mitä nyt vääntelen vähän käsiä ja sen sellaista, mutta aika monet tekee sitä samaa. Jotenkin mun menneisyys tuntuu vain niin radikaalilta ja kammottavalta. Siellä ei ole juuri mitään kaunista. Harva pystyy samaistumaan siihen, millaisia ratoja ajatteluni on vuosia kulkenut, ja ehkä kulkee vielä nykyisinkin. En ole vieläkään yhtään varma, olenko sama ihminen edes kuin lapsena. Joskus saan mielikuvia ja kuulen puhetta, jotka ovat ikäänkuin lapsi-itseltäni lähtöisin. Joskus ne on todella pelottavia ja ahdistavia, mutta menevät pois kun pysyn vaan rauhallisena ja lohdutan itseäni kuin lasta. On muitakin tällaisia tyyppejä, joiden kanssa mun on kommunikoitava, jotta elämä sujuisi. Muut ei elä näin, tai iso osa muista. Tää tuntuu monista sekopäiseltä, mutta se on mulle tapa selvitä.
Huh, ehkä mua itseäni vaan lähinnä pelottaa, kun pitäisi taas pystyä johonkin. Pelkään, että petän itseni taas.
ap
[/quote]
Tunnen yhden opiskelijan, jolla on paranoidinen skitsofrenia. Opiskelee tilastotiedettä. Jollen tietäisi, että hän on sairas, enkä ikinä arvaisi. On vain vähän hitaampi kuin muut opiskelijat, eikä pysty opiskelemaan opintotuella. Käy psykoterapiassa ja on myös välilä sairaalahoidossa. On kuitenkin esim. kesällä kesätöissä niin kuin muut opiskelijat ja haaveilee pääsevänsä pois kuntoutustuelta. On 29-vuotias.
Yliopistossa on myös pyörätuolilla liikkuvia opiskelijoita eli siellä on kaikenlaista porukkaa.
[/quote]
Mukava kuulla, että hän on töissäkin välillä. Mulle töiden saaminen on aina ollut lähes mahdotonta, mutta toivon, että opiskelun myötä tilanne muuttuisi. Mullekin kuntoutustuelta pois pääseminen olisi lopullinen tavoite. Haluaisin tehdä jotain, olla hyödyksi.
Kun itse opiskelin yliopistossa, en ehkä huomannut vastaavia tapauksia, jos niitä oli. Kuulin vain, miten parjattiin niitä, jotka ei saa tiettyä määrää pisteitä. Voi olla, että sattui väärät tyypit sinne mun kannaltani. Kerran kuulin jostain professorista, jolla oli vähän samoja ongelmia kuin mulla, mutta en juuri muista. :D
ap
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
[/quote]
Jos kukaan ei nähnyt mitään kun olin pahimmillani, tuskin ne nyt yhtäkkiä näkee kun olen kunnossa. Jotenkin ei vaan aina osaa ajatella. Aina ajattelen, että mulla jotenkin etenkin nuo silmät palastaisi, kun niistä on huomauteltu, että ne olisi jotenkin aivan erityisen pistävät ja tuijottavat.
ap
[/quote]
Olet ajatellut itsesi niin kauan sairaan rooliin että siitä kestää hypätä pois ja sopeutua tavallisten ihmisten joukkoon.
[/quote]
Niinhän se voi olla. Mä en oikeastaan oikein voi uskoa sitä, että muka olisin lähdössä opiskelemaan, eihän se tunnu kuuluvan mulle kun kerta olen näin sairas. Joskus mä olen lapsekkaasti aivan onnessani tästä, mutta sitten iskee taas paniikki.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 02:07"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
[/quote]
Jos kukaan ei nähnyt mitään kun olin pahimmillani, tuskin ne nyt yhtäkkiä näkee kun olen kunnossa. Jotenkin ei vaan aina osaa ajatella. Aina ajattelen, että mulla jotenkin etenkin nuo silmät palastaisi, kun niistä on huomauteltu, että ne olisi jotenkin aivan erityisen pistävät ja tuijottavat.
ap
[/quote]
Olet ajatellut itsesi niin kauan sairaan rooliin että siitä kestää hypätä pois ja sopeutua tavallisten ihmisten joukkoon.
[/quote]
Niinhän se voi olla. Mä en oikeastaan oikein voi uskoa sitä, että muka olisin lähdössä opiskelemaan, eihän se tunnu kuuluvan mulle kun kerta olen näin sairas. Joskus mä olen lapsekkaasti aivan onnessani tästä, mutta sitten iskee taas paniikki.
ap
[/quote]
Opit kyllä luottamaan itseesi ja omaan toimintakykyysi vähitellen. Alku on aina hankalin. Huonot kokemukset kummittelevat taustalla, mutta voimaannut kyllä, kun pääset peloistasi yli. Etkä varmaan halua viettää loppuelämääsi tuolla tavalla kuin nyt elät?
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 02:12"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 02:07"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:57"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:52"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 01:08"]Mitä ajattelisitte, jos jostakusta, jota kuvittelitte täysin normaaliksi ja terveeksi, paljastuisi jotain tällaista? Että koko menneisyys olisi näin jonkin sairauden syövyttämää? ap [/quote] Tuskin juuri mitään, ajattelisin että hienosti on saanut pidettyä itsensä kasassa ja jatkettua kutakuinkin normaalia elämää. Ei siis ainakaan mitään negatiivista :)
[/quote]
Kiitos. Itsekin varmaan ajattelisin noin, jos olisi jostakusta toisesta kyse. Tiedän, miten paljon sellainen kasassa pysyminen vaatii.
Yhtäkkiä vaan aloin panikoida tästäkin. Joskus toiset ihmiset näyttää niin terveiltä ja onnellisilta, sellaisilta valoisilta, ja kuvittelen, että tippakin mun pimeyttä jotenkin pilaa kaiken heti. Jotenkin aina kuvittelee itsensä jotenkin aivan erityisen hirveäksi ja saastaiseksi.
ap
[/quote]
Sinun pitää muuttaa mielikuvaasi itsestäsi. En usko että juuri kukaan näkee sinua tuolla tavoin. Itsekin kuvittelin että minusta näkyy kaikki ongelmat kuuhun asti, mutta sitten opettajani sanoi että näytän ihan tavalliselta, normaalilta tytöltä. Eikä minussa oikeastaan näytä olevan mitään erikoista. Se helpotti.
[/quote]
Jos kukaan ei nähnyt mitään kun olin pahimmillani, tuskin ne nyt yhtäkkiä näkee kun olen kunnossa. Jotenkin ei vaan aina osaa ajatella. Aina ajattelen, että mulla jotenkin etenkin nuo silmät palastaisi, kun niistä on huomauteltu, että ne olisi jotenkin aivan erityisen pistävät ja tuijottavat.
ap
[/quote]
Olet ajatellut itsesi niin kauan sairaan rooliin että siitä kestää hypätä pois ja sopeutua tavallisten ihmisten joukkoon.
[/quote]
Niinhän se voi olla. Mä en oikeastaan oikein voi uskoa sitä, että muka olisin lähdössä opiskelemaan, eihän se tunnu kuuluvan mulle kun kerta olen näin sairas. Joskus mä olen lapsekkaasti aivan onnessani tästä, mutta sitten iskee taas paniikki.
ap
[/quote]
Opit kyllä luottamaan itseesi ja omaan toimintakykyysi vähitellen. Alku on aina hankalin. Huonot kokemukset kummittelevat taustalla, mutta voimaannut kyllä, kun pääset peloistasi yli. Etkä varmaan halua viettää loppuelämääsi tuolla tavalla kuin nyt elät?
[/quote]
Koskaan ei tosiaan ollut tarkoitus elää vaan näin. Joku pakko edelleen ajaa eteenpäin. Mäkin haluan vielä työpaikan ja sen sellaista muuta.
Taidan mennä jo nukkumaan. En enää pysy hereillä. Onneksi. Unta kannattaa arvostaa.
ap
Sanoisin että onnesi on tuo ettei sinusta näy mitään päällepäin. Vielä kun etukäteen mietit miten kerrot itsestäsi esittelytilanteessa, saat siitä toisen suojakilven. Valehtele vaikka. Minä kerron aina eräästä entisestä ammatistani, ikään kuin olisin tehnyt sitä työtä pidempäänkin. Työ tai harrastus määrittelee ihmisen. Kerron itsestäni niin etten tule oikeastaan kertoneeksi itsestäni juuri mitään.
Sekin vielä, että eihän sinun tarvitse tutustua keneenkään. Kukaan ei tiedä eikä kukaan tiedä etteivät toisetkaan tiedä. Olet paikalla kun kuuluu ja teet mitä kuuluu, muu on ylimääräistä. Minä opiskelin tällä taktiikalla.
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia todellisuudentajun kanssa, mutta olen ollut vakavasti masentunut 11-vuotiaasta asti sekä pakko-oireinen ja dissosiaatio-oireinen. Olen nyt 28-vuotias. Kamalalta tuntuu ajatus siitä että joku huomaisi jotain, joten olen aina huoliteltu ja sellainen nätti tyttö. Poistun kotoa vain sellaisina päivinä, jolloin jaksan sonnustautua suojakilpeeni. En usko että kukaan osaisi arvata että muun muassa pelkään saksia ja veitsiä. Yleensä minua luonnehditaan mukavaksi, ystävälliseksi ja kivaksi, tosin hiljaiseksi ja vetäytyväksi. Olen tuohon ihan tyytyväinen.
Alue: Aihe vapaa
Oletko hakenut apua ongelmiisi?