Lue keskustelun säännöt.
Rehellisyydestä avioliitossa
26.01.2015 |
Luotatteko täysin siihen, mitä puolisonne sanoo? Haluaisin tietää, miten paljon on niitä aviopuolisoita, joihin voi OIKEASTI luottaa täysin, jotka pitävät puolisonsa puolta ja seisovat puolisonsa rinnalla, eivätkä vilpistele ja valehtele.
Kuinka tavallista on esim tällainen: Pariskunta lähtee ruokaostoksille. Mies sanookin kaupan pihaan ajaessaan, että mene sinä kauppaan, minä käyn tankkaamassa. Mies ei mene tankkaamaan, vaan ajaa kioskile ostamaan loton ja palaa kauppaan hakemaan vaimon, joka on jo maksanut ostokset. Mies ei kerro vaimolle, ettei tankannutkaan, eikä sitä, että kävikin lottoamassa, mistä koskaan ei muutoinkaan puhu, eikä osta vaimon nähden lottoja, saati kerro, saiko mitään. Onko tällainen vilpistely ja salailu normaalia muissa avioliitoissa? Tuossa vain yksi pieni esimerkkitapaus. Kaupan kassalla mies voi esim piilotella itselleen ostamaansa suklaapatukkaa ja sujauttaa sen nopeasti taskuunsa, ettei vaimo huomaa, että osti VAIN itselleen. Ihme käytöstä, vai onko teistä?
Kommentit (16)
Luotan eikä ole syytä olla luottamatta. Tilanne molemmin puolin sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä mieheeni luotan. Hän kertoo tärkeimmät asiat (kun muistaa) ja vähäpätösimmistä asioista ei aina edes tarvitse mainita.
Aloituksen esimerkki ei edes olisi meillä mahdollista, koska minä olen se joka autolla ajaa meidän perheessä. Ja mulle se nyt on ihan se ja sama ostaako ukko loton vaiko ei. Ei se mulle välttämättä sano, jos on voittanu jotain, mut ostelee mulle kyllä tavaroita jos tarvitsen.
En luota. Valehtelee. On jääny valheista kiinni.
No on ihme käytöstä, tuo kuvailemasi. Kyllä luotan.
No mulla on ylirehellinen mies! Se ei ikinä salaa mitään, sillä ei ole luurankoja kaapissa, ei vilpistele, valehtele yms. Sillä on ylikiltti sydän, ja siksi sen omatunto ei salli mitään valkoisia valheita tmv. Minä taasen olen juuri sellainen, että sanon meneväni ostamaan maitoa kaupasta, mutta menenkin postiin hakemaan salaa huudetun huutopaketin.. Kun mies ei antaisi ostella mitään sisustusjuttuja, vaikka onkin pieniä summaltaan, ja meillä ei rahasta puutetta. Siksi teen joskus ostoja salaa, mitä mies ei huomaa mitenkään, kun sitä ei kiinnosta sisustusjutut millään tavalla. No saattaisi se EHKÄ huomata uuden sohvan, jos se vaihettaisiin salaa, mutta siitäkään en olisi varma... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä ihmeellistä käytöstä ap:n mieheltä. JOtain nyt pahasti vialla. Meillä ainakin mies aina kysyy mitä haluan, jos ostaa itselleenkin jotain. Meillä esim. mies ostaa saunakaljaa ja tuo samalla reissulla mulle suklaata (koska en juo saunakaljaa).
Ei ole normaalia. Miksi tuollaisista pitää valehdella? Sehän on sairaalloista. En ole koskaan seurustellut tuollaisen ihme vilpistelijän kanssa, enkä ainakaan olisi mennyt sellaisen kanssa naimisiin. Jos ei rakkaimpaan ja tärkeimpään ihmiseen voi luottaa pikkuasioissakin, keneen sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi käytös voi johtua esim. lapsuudesta opitusta pikkujuttujen salailusta! Itselläni oli ylikontroloiva isä, joka kontroloi täysin rahankäyttöä, ostoksia jne, meillä esim. lottoaminen oli kielletty rahan haaskauksena. Opin sitten siitä vain näitä pikkujuttujen saalaamista, että ostan sen suklaapatukan, rintaliivin salaa, samoin lottoamisen salaa. Juontaa juurensa ylikontroloiviin vanhempiin, jotenkin sitä luulee että oma puoliso on samalainen konrrollinatsi, ja sitten piilottelee niitä pieniä ostosjuttuja.
Mulle on ihan se ja sama, jos sanoo käyvänsä tankkaamassa, mutta ostaakin loton. Ja yleensä se tekee kyllä niin, että tankkaa ja samalla reissulla lottoaa. Ei haittaa, vaikka ei kerrokaan. En minäkään selosta hänelle kaikkea, mitä teen. Sitäpaitsi olen hajamielinen ja saatan tehdä itsekin samalla tavalla. Saatan sanoa, että menen apteekkiin ja sitten muistankin, että pitää käydä myös ruokakaupassa, kirjastossa tai postissa. Sitten käyn siellä. kun kerran muistinkin asian. Omasta mielestäni en ole valehdellut enkä salaillut mieheltäni mitään. Olenpahan vaan elänyt omaa elämääni.
Sitä samaa suosittelen myös ap:lle ja muille, jotka syyttelevät täällä toisia salailusta ja valehtelusta. Noi ovat ihan pieniä asioita, eikä niillä ole mitään väliä.
Sitten vasta on väliä, jos on kysymys isommista asioista. Exäni osti kimpassa kalakavereidensa kanssa kalliin veneen ja "unohti" kertoa sen minulle, vaikka meillä oli yhteinen rahatalous ja yhteinen pankkitili. Minä hoidin kotitalouden raha-asiat pääasiallisesti, silti onnitui pimittämään asian. Asia selvisi minulle siinä vaiheessa, kun pistivät veneen myyntiin, eli pari vuotta oli kertomatta asiasta sanallakaan. Muitakin samaa kokoluokkaa olevia asioita on tapahtunut, mutta ei niistä sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luotan täysin mieheeni, ollaan oltu 15 vuotta naimisissa eikä ole koskaan pettänyt luottamustani.
Yksi syy ns. typerään salailuun voi olla se että välttelee konfliktia. Jos puoliso ei hyväksy lottoamista tai naukuu jälkikäteen että "taas meni 10€ ihan kankkulan kaivoon kun ei yhtään ollut oikein!" tai ivallisesti kyselee "mihinkäs Karibialle sitä tuolla kympin voitolla lähdetään?" ----> en ihmettele että toinen sen lottonsa vie salaa eikä puhu asiasta mitään.
Moni nainen kärsii siitä synnistä että valittaa ns. turhasta tai koittaa kontrolloida miestään joka ei edes tee mitään värää, mutta ns. pakko on jostakin valittaa, vaikka siitä että mies osti pienen suklaapatukan jonka kilohinta on PLAJON kalliimpi mitä kokonaisen levyn tmv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa todella oudolta. Ei kai normi ihmiset oikeesti tee tuollaista? Kuulostaa ihan joltain sketsihahmolta.
Mies livauttelee välillä valkoisia valheita ihan turhistakin asioista. Tuskin kukaan ihminen on täysin rehellinen, mutten silti oikein ymmärrä.. Tuskinpa on miehellä kovin korkea kynnys valehdella isommistakaan, merkityksellisistä asioista, en luota täysin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 20:25"]
Toi käytös voi johtua esim. lapsuudesta opitusta pikkujuttujen salailusta! Itselläni oli ylikontroloiva isä, joka kontroloi täysin rahankäyttöä, ostoksia jne, meillä esim. lottoaminen oli kielletty rahan haaskauksena. Opin sitten siitä vain näitä pikkujuttujen saalaamista, että ostan sen suklaapatukan, rintaliivin salaa, samoin lottoamisen salaa. Juontaa juurensa ylikontroloiviin vanhempiin, jotenkin sitä luulee että oma puoliso on samalainen konrrollinatsi, ja sitten piilottelee niitä pieniä ostosjuttuja.
[/quote]
Kiitos tästä! Aloin miettimään, olenko MINÄ "ylikontrolloiva kontrollinatsi", että miehen pitää salailla kaikenlaisia. Sen tiedän, että miehen, kuten minunkin, lapsuudessa on ollut kovia asioita, joista varmasti on jäänyt kummallekin omanlaisensa oireet, joita ei edes osaa tunnistaa. Kun tuollaisia pikku vilppejä tulee ilmi, se ei ainakaan lisää luottamusta, vaan pikemminkin sitä kontrollointia, ja siten harjaantuu myös huomaamaan helpommin kaikenlaisia. Joskus huomautan, usein en sano mitään, mietin vain, MIKSI tekee niin. Jos taas toinen kokee toisen kontrolloivaksi, niin miksi ei toimi itse niin, ettei tarvitse toisenkaan kokea epäluottamusta? Tällainen on kierre, josta ulospääsy olisi löydyttävä. Eikö sillä, joka vilpistelee, ole se ensimmäisen askeleen otto? Eihän se toinen VOI luottaa, jos vilpistely ei lopu? Ei kai vilpistelylle voi silmiäänkään ummistaa?
Mies puhui kerran kaverilleen liki kuiskaten, eikä huomannut, että olinkin hänen takanaan ja kuulin. Asia koski meidän molempien tulevaisuutta ja loukkasi minua. Kun kysyin myöhemmin, miksi sanoi niin, KIELSI sanoneensa. Ok, menin vessaan ja laitoin txtn kaverille, joka sanoi kyllä kuulleensa asian siten, kuin miehelle sanoin kuulleeni. Kerroin miehelle tämän, jolloin mies löi heti nyrkillä pöytään ja sanoi, että tästä ei sitten tämän jälkeen puhuta mitään. Mitään selitystä ei tullut. Mies oli kyllä sen jälkeen erityisen miellyttävä ja pyrki keskusteluissa lähenemään ja osoittamaan, miten luotettava hän on. Asia vaivaa yhä, koska koskee edelleen tulevaisuuttamme, mutta ei voi ottaa puheeksi, koska hän vaientaa keskustelun. Kuten aina asioista, joista hän ei halua puhua.
Vaikea on luottaa enää toisen sanoihin. Kun sanot, että et luota, oletkin se paha! Eikä kai sitten minuunkaan voi luottaa, kun huomaan asioita, joita toinen ei halua minun huomaavan. Olen siis epäluotettava.
Kuka osaa sanoa, miten tällaisesta pääsee ulos? Älkääkä nyt alkako ehdottelemaan mitään "jätä se sika!" juttuja tai pariterapioita, ne eivät käy tähän kuvioon. En ole lähdössä. Yritän selvittää tämän sotkun js selvitä tästä yhdessä voittaen.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 20:25"]
Toi käytös voi johtua esim. lapsuudesta opitusta pikkujuttujen salailusta! Itselläni oli ylikontroloiva isä, joka kontroloi täysin rahankäyttöä, ostoksia jne, meillä esim. lottoaminen oli kielletty rahan haaskauksena. Opin sitten siitä vain näitä pikkujuttujen saalaamista, että ostan sen suklaapatukan, rintaliivin salaa, samoin lottoamisen salaa. Juontaa juurensa ylikontroloiviin vanhempiin, jotenkin sitä luulee että oma puoliso on samalainen konrrollinatsi, ja sitten piilottelee niitä pieniä ostosjuttuja.
[/quote]
Kiitos tästä! Aloin miettimään, olenko MINÄ "ylikontrolloiva kontrollinatsi", että miehen pitää salailla kaikenlaisia. Sen tiedän, että miehen, kuten minunkin, lapsuudessa on ollut kovia asioita, joista varmasti on jäänyt kummallekin omanlaisensa oireet, joita ei edes osaa tunnistaa. Kun tuollaisia pikku vilppejä tulee ilmi, se ei ainakaan lisää luottamusta, vaan pikemminkin sitä kontrollointia, ja siten harjaantuu myös huomaamaan helpommin kaikenlaisia. Joskus huomautan, usein en sano mitään, mietin vain, MIKSI tekee niin. Jos taas toinen kokee toisen kontrolloivaksi, niin miksi ei toimi itse niin, ettei tarvitse toisenkaan kokea epäluottamusta? Tällainen on kierre, josta ulospääsy olisi löydyttävä. Eikö sillä, joka vilpistelee, ole se ensimmäisen askeleen otto? Eihän se toinen VOI luottaa, jos vilpistely ei lopu? Ei kai vilpistelylle voi silmiäänkään ummistaa?
Mies puhui kerran kaverilleen liki kuiskaten, eikä huomannut, että olinkin hänen takanaan ja kuulin. Asia koski meidän molempien tulevaisuutta ja loukkasi minua. Kun kysyin myöhemmin, miksi sanoi niin, KIELSI sanoneensa. Ok, menin vessaan ja laitoin txtn kaverille, joka sanoi kyllä kuulleensa asian siten, kuin miehelle sanoin kuulleeni. Kerroin miehelle tämän, jolloin mies löi heti nyrkillä pöytään ja sanoi, että tästä ei sitten tämän jälkeen puhuta mitään. Mitään selitystä ei tullut. Mies oli kyllä sen jälkeen erityisen miellyttävä ja pyrki keskusteluissa lähenemään ja osoittamaan, miten luotettava hän on. Asia vaivaa yhä, koska koskee edelleen tulevaisuuttamme, mutta ei voi ottaa puheeksi, koska hän vaientaa keskustelun. Kuten aina asioista, joista hän ei halua puhua.
Vaikea on luottaa enää toisen sanoihin. Kun sanot, että et luota, oletkin se paha! Eikä kai sitten minuunkaan voi luottaa, kun huomaan asioita, joita toinen ei halua minun huomaavan. Olen siis epäluotettava.
Kuka osaa sanoa, miten tällaisesta pääsee ulos? Älkääkä nyt alkako ehdottelemaan mitään "jätä se sika!" juttuja tai pariterapioita, ne eivät käy tähän kuvioon. En ole lähdössä. Yritän selvittää tämän sotkun js selvitä tästä yhdessä voittaen.
[/quote]
Yleensä pariterapiassa käydään juuri sen vuoksi, että halutaan pelastaa parisuhde. Halutaan opetella yhdessä terve kommunikointitapa entisen repivän ja sairaan kommunikoinnin tilalle.
Jotkut kuitenkin päätyvät eroon vaikka pariterapiasta onkin apua, mikä ei muuta millään tavalla pariterapian alkuperäistä ideaa: halutaan säilyttää parisuhde.
Kertomasi mukaan olet melkoisen kontrolloiva ja miehesi suorastaan pelkää sinua. Eikö tuossa olisi syytä mennä pariterapiaan. Sinä oppisit vähemmän kontrolloivaksi ja miehesi uskaltaisi vihdoinkin puhua sinun läsnäollessasi kerrankin, mitä hän ajattelee tilanteesta ja omasta asemastaan parisuhteessa. - 11 -
En luota ja siihen on syynsä.