Onko parempi jäädä yksin vai roikkua vanhoissa kavereissa?

Onko parempi pitää kiinni ainoista kavereistaan vaiko pikku hiljaa jättäytyä porukoista pois, jos mitään yhteistä ei juurikaan ole? Kaverit ovat täysin eri tyylisiä kuin minä, kiinnostuneita täysin eri asioista ja harrastuksista ja ovat myös läheisempiä keskenään kuin minä heidän kanssaan. Työn kautta tutustuttiin. Olen kärsinyt yksinäisyydestä paljon ja saanut kuulla, että ystävistä kannattaa pitää kiinni... Mutta tunnen olevani niin erilainen siinä porukassa. He tekevät myös usein juttuja yhdessä niin, ettei minua edes kutsuta, kuitenkin jos kutsutaan menen mukaan. Muita ystäviä ei ole, on vain mies.

Olen kyllästynyt ikään kuin elämään "toisten elämää." Kukaan ei koskaan lähde kanssani touhuihin joista itse olen kiinnostunut (esim. liikunta), ei halua käydä paikoissa itse haluan jne. Joten mitä mieltä olette? Onko parempi roikkua vanhoissa kavereissa siksi, että olisi edes jokunen kaveri, vai pitääkö jättäytyä sivummalle suosiolla ja elä yksin sellaista elämää kuin haluaa? Silläkin uhalla, että sitten on taas yksin...