kateuttako tämä vai mitä?

Kiva saada näin hyviä vastauksia. Oma ulosantini on näemmä yöllä ollut sitä luokkaa etten ihmettele 6:n kommenttia :D
Mulle lääkäriys ei ole varsinaisesti ollut unelma-ammatti, vaan jotain jota olen alkanut pyöritellä työn varmuuden ja sinänsä kiinnostavan sisällön takia. Yksi tutkinto jo on mutta työtilanne huonompi - mutta mistä lääkäreidenkään tilanteen joskus väh. 7 v päästä tietää...
Mutta joo, asiaan. En ole varsinaisesti käsitellyt kiusaamista enkä puhunut siitä silloin kotona. Ehkä joku opettaja tiesi muttei reagoinut? Kiusaaminen oli niin häijyä ja salakavalaa että siitä olisi tuolloin ala-asteella ollut tosi vaikea puhuakaan. Yläasteella taas kaikki muuttui ja olin ihan ok väleissä tähän tyyppiin. Kiusaamisasia alkoi painaa 20+vuotiaana, enkä näemmä ole osannut päästää irti. Fiilikset tosin nyt huom. Paljon paremmat kuin yöllä :) keskusteluapu voisi silti olla tarpeen. Uhriutumisesta irrottamisest kertovan kirjankin lainasin kirjastosta, liittyen myös muihin kokemuksiini esim. Lapsuudenperheessä.
-aloittaja

Ymmärrän kyllä ajatuksesi todella hyvin. Olen itsekin valinnut lukioni sen perusteella, että arvelin ettei kukaan kiusaajistani tulisi sinne. Korkeakoulu on kuitenkin erilaista. Ylemmillä luokilla olevan ovat töissä, he käyvät eri kursseja yms. Henkilö saattaa olla yhdellä kurssilla kanssasi, ja tuskin istuu sinun viereesi sinua kiusaamaan.

Lääkärin ammatti on vastuullinen ja paineita täynnä, niinkuin varmasti tiesitkin. Joudut tekemisiin mm. väkivaltaisten narkomaanien sekä lapsiansa pahoinpitelevien vanhempien kanssa. Yksi koulukiusaaja on pikku juttu siinä vaiheessa.

Älä hylkää haaveitas jonkun urpon vuoksi. Tuut katumaan sitä vielä joskus. 

ymmärrän että ajattelen kummallisesti... mutta jotenkin lääkäriys meni "pilalle", kun tämäkin ihminen ilmeisesti alaa opiskelee. jos sellainenkin sosiopaatti kelpaa lääkäriksi niin haluaisinko minä oikeasti olla lääkäri? kunpa en tietäisi koko asiaa, ei pitäisi stalkata... tosin ei hänellä opinnot ole ainakaan aikataulussa edenneet, kun ei löydy nimeä terhikistä... ja tiedän, tämä alkaa mennä jo naurettavuuksiin. mutta toi ihminen pilasi useamman vuoden elämästäni ja sai itsetuntoni tosi pohjalukemiin. en toivo hänelle mitään hyvää enkä haluaisi olla mitenkään kaltaisensa, en edes samassa ammatissa. myöskin haluaisin olla jotain sellaista johon tämä ihminen ei vain pysty, eikä kukaan muu sieltä pikkukylältä jossa asuin...

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 03:09"]

ymmärrän että ajattelen kummallisesti... mutta jotenkin lääkäriys meni "pilalle", kun tämäkin ihminen ilmeisesti alaa opiskelee. jos sellainenkin sosiopaatti kelpaa lääkäriksi niin haluaisinko minä oikeasti olla lääkäri? kunpa en tietäisi koko asiaa, ei pitäisi stalkata... tosin ei hänellä opinnot ole ainakaan aikataulussa edenneet, kun ei löydy nimeä terhikistä... ja tiedän, tämä alkaa mennä jo naurettavuuksiin. mutta toi ihminen pilasi useamman vuoden elämästäni ja sai itsetuntoni tosi pohjalukemiin. en toivo hänelle mitään hyvää enkä haluaisi olla mitenkään kaltaisensa, en edes samassa ammatissa. myöskin haluaisin olla jotain sellaista johon tämä ihminen ei vain pysty, eikä kukaan muu sieltä pikkukylältä jossa asuin...

[/quote]

Tiedän miltä se tuntuu sillä olin itsekin koulukiusattu aikanaan. Sanoisinkin sulle, että hae apua jotta pääsisit yli tuosta. Kiusaaminen on väärin, mutta sun on siltikin turha pilata omaa elämääsi sen vuoksi. Hae opiskelemaan itsesi ja tulevaisuutesi vuoksi, älä yhtään kenenkään muun vuoksi. Tuolla nykyisellä tyylillä sä annat voiton nyt nimenomaan sille kiusaajalles.

Ehkäpä sun kiusaajaan on myös historia tehnyt vaikuttavia muutoksia ja hän nimenomaan tahtoo auttaa ihmisiä.

Miksi kiusaajista ajatellaan niin kovin yksioikoisesti?

Minä olen pienenä ollut kiusattu, olen myös itse kiusannut ja aikuisena puuttunut työpaikkakiusaamiseen jolloin tyyppi sai lopulta kenkää.

Nykyään kouluttaudun aikuiskoulutuksessa sosiaalialalle.

En ajattele lapsuuden kiusaajista mitään.

Mua pelottais jos olisit mun lääkäri. Oikeesti.

hain unelma ammattiini, pääsin kouluun ja kuulin että lukiostani eräs tyttö, jota vihasin oli päässyt myös sisään pienelle luokallemme. sanoin äidilleni etten mene kouluun, lykkään vaikka koulua vuodella, kunhan en joudu sen tytön kanssa samalle luokalle. no äiti puhui minut ympäri, ja nykyään tyttö on paras ystävini luokaltamme. koulusta on jo 5 vuotta, mutta edelleen olemme päivittäin yhteydessä. eli hyvä niin, ettei äiti antanut minun lykätä koulua, kosaan ei tiedä mitä koulu tuo, ja millaisiksi ihmiset ovat aijan mukana muovautuneet.

Kiusaaminen jättää jälkensä ja toisinaan siitä on todella vaikea toipua. Pahimmillaan kiusaamisesta johtuvia traumoja joutuu kantamaan mukanaan vielä aikuisenakin. Sinäkin järkytyit kiusaajaasi liittyvistä tiedoista. 

Oletko saanut apua kiusaamiseen? Miten vanhemmat ja opettajat suhtautuivat siihen koulussa? Entä saitko ammattiapua? Kysyn näitä asioita, koska minusta tuntuu, että sinua ei autettu tarpeeksi nuorempana ja nyt traumat nostelevat päätään. Mielestäni sinä voisit käydä juttelemassa terveyskeskuksessa depressiohoitajan kanssa tuntemuksistasi. Saisit lujitettua itsetuntoasi ja saisit muitakin apuvälineitä vaikeisiin tilanteisiin. Älä anna kiusaajan vaikuttaa enää elämääsi, ei edes välillisesti. Tee elämästäsi juuri sellainen kuin itse haluat. 

Mitä sitten tulee unelma-ammattiisi, mielestäni se ei ole poissuljettu, kunhan muistat muutamat tosiseikat. Ensinnäkin opiskelu lääkiksessä ja työ valmistumisen jälkeen on vaikeaa ja stressaavaa. On osattava tehdä nopeita päätöksiä ja ne vaikuttavat potilaiden hyvinvointiin ja joskus jopa elämään. Oletko valmis kestämään tämän stressin? Lääkäri tekee myös vuorotyötä, joka on omiaan lisäämään kuormitusta. Terveyskeskukset ja sairaalat ovat myös hyvin hierarkisia. Niissä saatetaan käydä hyvinkin raakaa valtapeliä. Toisinaan myöskään lääkäreiden työmotiivina ei suinkaan ole yleviä periaatteita, kuten ihmisten auttaminen, vaan ihan raadollisesti raha ja valta, jota työn mukana saa. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä, heitä on varmasti laidasta laitaan kivoista ja mukavista ihan aitoihin kusipäihin saakka. 

Kannattaa muutenkin ottaa selvää, vastaavatko mielikuvasi lääkärin ammatista todellisuutta. Jos vastaavat, hae ihmeessä lääkikseen. Sinun kannattaisi kehitellä myös varasuunnitelma, siltä varalta, että et pääsekään lääkikseen. Sinne on nimittäin melkoinen tungos vuodesta toiseen. 

Tajuan kyllä tuon ajattelusi ihan hyvin. En silti tekisi päätöksiä sen perusteella.

en pelkää tämän ihmisen kohtaamista, mutta jotenkin tieto vei hohdon koko jutusta. tuntuu että tekisin jotain perässä ja vaikka pääsisin lääkikseen, tämä limaklimppi olisi ollut siellä jo ensin. meni maku siis.

vähän kuin tapaisi jonkun ihanista ihanimman miehen, rakastuisi täysillä jne ja sitten selviäisi että ko. mies olisi jo ollut kihloissa pahimman vihanaisesi, todellisen nartun kanssa tjsp...