Paljastan teille elämän tarkoituksen

Viime vuonna luulin olevani vakavasti sairas, pelkäsin sairastavani syöpää. Oli pelko realistista tai ei, olin aivan varma asiasta. Minulle tehtiin erilaisia testejä ja lopulta selvisi mikä minua vaivasi. Sovittuna hetkenä tartuin puhelimeen tärisevin käsin, soitin terveysasemaan ja kysyin värisevällä äänellä testistuloksia. Minulla ei ollut mitään vakavaa. Helpotuksen tunne tuolla hetkellä oli aivan käsittämätön.

Tuona hetkenä olin vain kiitollinen siitä, että sain elää ja sillä hetkellä todellakin tunsin eläväni. Samalla kun itkin helpotuksesta, ajattelin että aivan sama mitä murheita minulla on, ne eivät paina enää ikinä mieltäni. Tajusin että itse elämä on maailman tärkein asia. Näin jotenkin koko maailman kokonaisuudessaan ja ymmärsin mistä tässä kaikessa on kyse. Oli kuin olisi kiivennyt vuoren päälle ja nähnyt kaiken vihdoinkin selkeästi. Näin niin kauaksi että kykenin varmuudella kertomaan itselleni miten asiat ovat.

Uskon että tuo äärimmäinen hetki on lähempänä totuutta kuin jokapäiväinen muurahaisnäkökulmasta koettu todellisuus. Sitä joka päivä nimittäin näkee asiat eri tavalla, mutta tuommoisena äärimmäisenä hetkenä kaikki ihmiset näkevät asiat hyvin samalla tavalla. Monet keskityleireiltä selvinneet juutalaiset puhuvat tästä samasta asiasta. He muistavat ajatelleensa leirillä, että he vain haluavat päästä sieltä pois, eikä mitkään murheet enää heitä häiritse. He vain halusivat elää. Elämän tarkoitus on meidän jokapäiväinen elämä. En minäkään sitä joka päivä tajua, kun välillä on aivan hirveä olo. Mutta semmoisina hetkinä palautan aina mieleeni mitä tuolloin näin. Luota siihen että vuoren päältä näkee paremmin kuin pimeässä metsässä.