Kuinka pitkälle teette "suunnitelmia" elämään?

Täälläkin olisi nyt aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain muutakin kuin soljua elämän aallokossa passiivisena virran mukana. Olen kohta jo 30. Minulla tuolla tapahtumahorisontissa on joitain epämääräisiä ja sameita ehkä-statuksella olevia asioita, enempikin sellaisia jotka luovat toivoa ja vähän jotain tolkkua tähän kaaokseen ja "ajattomuuteen" ja tulevaisuudettomuuteen. Jotain että on tuolla sumuverhon takana oikeakin tulevaisuus ja elämä, minullekin.

Kaikista eniten tässä tökkii se, ettei mulla ole mitään varmaa/oikeaa työpaikkaa. Tällä hetkellä Kelan 9e:n "työ". Hieman kehnoa lähteä toteuttamaan vielä mitään, sillä suunnitelmani tarvitsevat hieman alkupääomaa. Ovat siis ihan toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Tekisin harrastuksesta sivutyön. Kuitenkaan suunnitelmistani ei sentään ole ihan firmaksi asti, tai siis pääsääntöiseksi tulonlähteeksi asti. Eikä varallisuuttakaan ole päässyt karttumaan sillä olen pääasiassa tehnyt palkkatukitöitä ja niitä Kelan 9e:n töitä.

Jos en löydä inhimilliseen aikaan (=syksyyn mennessä) töitä tai oppisopimuspaikkaa, koulun penkki odottaa (taas). Olisi tekeminen ja oleminen turvattu joksikin aikaa eteenpäin ja voisin miettiä seuraavia siirtoja rauhassa.

Minulla on käsitys siitä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja minkälaista elämää haluan elää. Koetan joka päivä tehdä tekoja, jotka ovat tuon käsityksen mukaisia.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 20:08"]

Minulla on käsitys siitä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja minkälaista elämää haluan elää. Koetan joka päivä tehdä tekoja, jotka ovat tuon käsityksen mukaisia.

[/quote]

Tokihan elämää näin eletään. Mutta että ihan SUUNNITELMIA, milloin tehdään lapset ja millä ikäeroilla, mikä vuosi ollaan missäkin? Ja sitten jossain vaiheessa on "jo kaikki": asunnot, lapset ja työ. Mitäs sitten? Ei olekaan enää mitä suunnitella.

Mä yritän ensivuonna harjoitella ajattelemaan niin että en enää suunnittele mielessäni, ei mikään ole toteutunut ja olen hukannut aikaa ihan valtavasti haaveilemalla. Laitan kyllä mieleen jos jokin ajatus tuntuu mukavalta mutta en enää ala tehdä siitä suunnitelmaa. Maailma on niin kummallinen että yhtäkkiä tulee takavasemmalta joku täysin odottamaton juttu.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 20:10"][quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 20:08"]

Minulla on käsitys siitä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja minkälaista elämää haluan elää. Koetan joka päivä tehdä tekoja, jotka ovat tuon käsityksen mukaisia.

[/quote]

Tokihan elämää näin eletään. Mutta että ihan SUUNNITELMIA, milloin tehdään lapset ja millä ikäeroilla, mikä vuosi ollaan missäkin? Ja sitten jossain vaiheessa on "jo kaikki": asunnot, lapset ja työ. Mitäs sitten? Ei olekaan enää mitä suunnitella.
[/quote]
Nuo ovat tavoitteita, enkä oikein harrasta sellaisia juuri tuosta mainitsemastasi syystä. Arvot ovat sen sijaan pysyviä ja niitä voi toteuttaa joka päivä olosuhteista riippumatta. -2

Haaveilen ja alustavasti suunnittelen, mutta ei kovin järkevää aina. Esimerkiksi oman saksalaisen miekkosen suunnitelma oli työskennellä ja asua Espanjassa ja ehkä löytää kiva tyttö sieltä. Asuttuaan siellä vasta kuukauden tapasi minut, ja 5 viikkoa sen jälkeen muutti Helsinkiin viime kesänä.

Tällä hetkellä suunnitelmana minun valmistuminen ja miehen vuoden työsoppari päättyy samoihin aikoihin kun minun täytyy työharjoitteluun mennä, eli alustavasti silloin muutetaan muualle.

Minusta jonkinlainen suunnitteleminen on ihan järkevää, joskin järkevää on myöskin tiedostaa, ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen, ja muuttaa suunnitelmia tarvittaessa. Esimerkiksi talonrakennusprojektia varten voi alkaa säästää jo ennen projektin aloitusta, ja asunto- ja työkuvioita voi vähän yrittää järjestellä sen mukaan, milloin suunnittelee yrittävänsä lapsia.

Olen suunnitellut ja organisoinut kaiken mitä voi suunnitella ja organisoida. Olen persoonallisuustyypiltäni INTJ eli nautin systeemien ja strategioiden tekemisestä. Olen tehnyt testamentin, testamentannut tieteelle ruumiini ja samalla hoituu hautajaiset, olen tehnyt hoitotestamentin, olen realisoinut omaisuuteni niin pieneksi kuin mahdollista, jotta vain oleellisimmat asiat ovat jääneet jäljelle. Henkilökohtainen omaisuuteni mahtuu matkalaukkuun (lukuuottamatta pöytää ja tuolia) (olen vannoutunut minimalisti). Olen suunnitellut opiskeluni ja ammattini niin, että pysyisin eläkeikään saakka työssä. Olen opetellut tekemään sekä ns. miesten että naisten työt itsenäisesti. Olen skannannut kaiken tärkeän koneelle ja pudottanut pilvipalveluun. Jne. Jne. Olen ajatteluammattilainen työltäni ja itsetuntemus on äärimmäisen tärkeää minulle, joten elämän hahmottaminen on ollut valtava ponnistus, mutta samalla myös helppoa ja helpottavaa. En halua lapsia, en kaipaa avioliittoa. Pidän matkustamisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Teen myös sosiaalialan työtä ja organisoin muidenkin elämiä. Mutta onnea ei valitettavasti voi suunnitella. Vaikka elämä onkin selkeää ja seesteistä, en ole onnellinen ja minun on vaikea päästää irti kontrollifriikkeydestä. Olen elänyt suurimman osan elämästä yksin, joten parisuhde tulee olemaan elämäni suurin haaste - ei suinkaan oma maailmankatsomus, elämänkatsomus ja elämän tarkoitus :). Kaiken järjen käytön lomassa tunteet ovat painuneet jonnekin syvälle. Elämästä katoaa myös spontaanisuus (ja sisäinen lapsi), jos suunnittelee liikaa. Vaikea tilanne siis - suunnittelu tuo turvaa, mutta myös estää monia asioita, koska riskit on minimoitu ja mukavuusalueelta en juuri poistu. Olen 35. Totta kai, olen myös tehnyt vaihtoehtoisia suunnitelmia sen varalta, että vammaudun tai sairastun tai tarvitsen esim. eutanasian. Tähän suunnitteluun meitä mielestäni kannustetaan koulussa, mutta tappaako se elämästä jotain kaunista ja hyvää? Toisaalta olen ylpeä itsestäni, toisaalta en ole saavuttanut sitä katharsista mitä tavoittelin. Elämä tuntuu tyhjältä, vaikka kaikki on ajateltu läpi...Mitä minun pitäisi oikein tehdä toisin? 

Ennen tein, mutta kuolema korjasi läheisiä. Enää en suunnittele elämää, asiat tapahtuvat kun on aika ja kuolo korjaa kesken kaiken.