Olen teistä ylpeä, rasistialoituksia ei avata
Kiva huomata, että moni on ryhtyny lakkoon ja lopettanut palstarasistin aloitusten avaamisen. Se on helppo huomata siitä, että esim. tuossa pakolaisten nälkälakkoaloituksessa on lähinnä vain hommafoorumilaisia keskenään toisilleen peukuttelemassa.
Vaietaan ja eristetään mokoma porukka, eikä syötetä trollia alkamalla hedelmättömiin inttämisiin. Kun rasistin kanssa kinaa, se on kuin hakkaisi päätään seinään - yhden mutufaktan kun ammut alas, rasisti hyppää sujuvasti toiseen keksaisemaansa "faktaan", ja kun ei keksi enempää, alkaa haukkua kaikkia eri mieltä olevia mamupatjoiksi yms.
ps. Joten ei vastata tähänkään ketjuun tuleville hoomafoorumilaisille!
Kommentit (13)
Komppi kakkonen, viha-aloituksia kannattaa tosiaan boikotoida laajemminkin.
ap
Mitä sanot Tanskan pääminiterin rasistisista lausunnoista?
Moraalisäteily onnistuu mainiosti kun pää on saatu työnnettyä perseeseen.
Kommentoin nyt minäkin, ettei aloittajan tarvitse yksikseen kommentoida.
Mielenterveyspuolen avohoito mättää, ja sen huomaa aihevapaallakin.
Kun persut nousivat puolueena, julkiseen keskusteluun alkoi tulvia sellaista kielenkäyttöä, ettei mitään rajaa. Olen itse syntynyt 1960-luvulla, ja vaikka ennenkin on ihmisillä ollut ennakkoluuloja, niitä ei kukaan kehdannut ääneen sanoa, koska sitä olisi pidetty sivistymättömänä. Nyt tuntuu, että tietyt kansanosat oikein leuhkivat ennakkoluuloillaan.
Maahanmuutosta pitäisi voida keskustella asiallisesti, kuten muistakin yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta kun keskustelu ei koskaan pysy asiallisena, vaan mukaan lipsahtaa saman tien negatiivisia yleistyksiä eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä.
Rasistien, hihhulien ja anarkistien kanssa ei kannata koskaan ruveta juttusille. Se on sama kuin yrittäisi käännyttää ovelle tullee todistajaveljet. Ajan haaskausta, sillä he suhtautuvat mielipiteisiisi kuin norsu hyttyseen.
7, olen aivan samaa mieltä. Kyllä maahanmuuton hoidossa on paljonkin kritisoitavaa, ja siitä pitäisi voida keskustella. Minä esimerkiksi lopettaisin maahanmuuttajien kaiken sosiaaliturvan ekoilta vuosilta britttimalliin, mutta toisaalta sitten vapauttaisin maahanmuuton täysin. Tänne saisi tulla kuka vaan, kunhan elättää ekat pari vuotta itsensä työllä tai opiskelee. Siihen asti saisi terveydenhoitoa ja koulussa saisi lapset käydä, mutta ei sosiaaliturvaa, ei työttömyysturvaa eikä liki ilmaista päivähoitoa.
Tämä vain esimerkkinä siitä, miten asiat voitaisiin järjestää toisinkin, mutta niin, ettei ihmisten tarvitsisi henkensä vaarantaen ja ihmissalakuljettajia rikastuttaen pyrkiä Eurooppaan. Minusta työperäinen maahanmuutto on hyvä asia, enkä kammoksu myöskään monikulttuurisuutta.
Tuosta voi olla eri mieltä, kun perustelee sen jotenkin muuten kuin että "mamut on kaikki rikollisia työnvieroksujia" tai "sä olet mamupatja"...
ap
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:28"]
Mielenterveyspuolen avohoito mättää, ja sen huomaa aihevapaallakin.
Kun persut nousivat puolueena, julkiseen keskusteluun alkoi tulvia sellaista kielenkäyttöä, ettei mitään rajaa. Olen itse syntynyt 1960-luvulla, ja vaikka ennenkin on ihmisillä ollut ennakkoluuloja, niitä ei kukaan kehdannut ääneen sanoa, koska sitä olisi pidetty sivistymättömänä. Nyt tuntuu, että tietyt kansanosat oikein leuhkivat ennakkoluuloillaan.
Maahanmuutosta pitäisi voida keskustella asiallisesti, kuten muistakin yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta kun keskustelu ei koskaan pysy asiallisena, vaan mukaan lipsahtaa saman tien negatiivisia yleistyksiä eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä.
[/quote]Niin sitten ratkaisu on lopettaa keskustelu, lisätä maahanmuuttoa ja kuvitella että ongelmat poistuu ...
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:31"]
Rasistien, hihhulien ja anarkistien kanssa ei kannata koskaan ruveta juttusille. Se on sama kuin yrittäisi käännyttää ovelle tullee todistajaveljet. Ajan haaskausta, sillä he suhtautuvat mielipiteisiisi kuin norsu hyttyseen.
[/quote]
Totta, rasismi on uskonnon kaltainen asia.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:28"]
Mielenterveyspuolen avohoito mättää, ja sen huomaa aihevapaallakin.
Kun persut nousivat puolueena, julkiseen keskusteluun alkoi tulvia sellaista kielenkäyttöä, ettei mitään rajaa. Olen itse syntynyt 1960-luvulla, ja vaikka ennenkin on ihmisillä ollut ennakkoluuloja, niitä ei kukaan kehdannut ääneen sanoa, koska sitä olisi pidetty sivistymättömänä. Nyt tuntuu, että tietyt kansanosat oikein leuhkivat ennakkoluuloillaan.
Maahanmuutosta pitäisi voida keskustella asiallisesti, kuten muistakin yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta kun keskustelu ei koskaan pysy asiallisena, vaan mukaan lipsahtaa saman tien negatiivisia yleistyksiä eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä.
[/quote]Niin sitten ratkaisu on lopettaa keskustelu, lisätä maahanmuuttoa ja kuvitella että ongelmat poistuu ...
[/quote]
No ei. Mitäpä, jos opettelisit keskustelemaan ilman rodullisia ja etnisiä ennakkoluuloja, se olisi hyvä ratkaisu. Olisi keskusteluissa jotain sisältöäkin sitten, eikä pelkkää ennakkoluuloista haukuskelua.
ap, olen ideastasi aika samaa mieltä.
(7)
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:28"]
Mielenterveyspuolen avohoito mättää, ja sen huomaa aihevapaallakin.
Kun persut nousivat puolueena, julkiseen keskusteluun alkoi tulvia sellaista kielenkäyttöä, ettei mitään rajaa. Olen itse syntynyt 1960-luvulla, ja vaikka ennenkin on ihmisillä ollut ennakkoluuloja, niitä ei kukaan kehdannut ääneen sanoa, koska sitä olisi pidetty sivistymättömänä. Nyt tuntuu, että tietyt kansanosat oikein leuhkivat ennakkoluuloillaan.
Maahanmuutosta pitäisi voida keskustella asiallisesti, kuten muistakin yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta kun keskustelu ei koskaan pysy asiallisena, vaan mukaan lipsahtaa saman tien negatiivisia yleistyksiä eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä.
[/quote]Ihmiset olivat rasistisempia 60-luvulla. Silloin ns.rotusyrjintä oli sallittua ja pidettiin yleisenä tietona sitä, että tiettyjen kansojen kanssa ei todellakaan kannata veljeillä (itse asiassa mikään muu ei ole tuosta ajasta muuttunut kuin se, että tuota tosiasiaa ei enää uskalleta sanoa ääneen yhtä usein). 60-luvun normaalikansalainen on vuoden 2015 kaasunatsi. 60-luvulla Suomessa oli kuitenkin mahdollista suhtautua hyväntahtoisen hilpeästi moniin vieraisiin kansoihin, koska huonot kokemukset puuttuivat. Erilaisuus tiedostettiin virallisesti toisin kuin nyt, mutta huonojen kokemuksen vähyys piti keskustelun tason erilaisena.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 11:37"]

Elettiin sitten ilmeisesti eri todellisuutta. Esim. 1970-luvulla, jolloin kävin koulua, meille sanottiin jo koulussa, ettei ketään saa nimitellä neekeriksi, ja että rotuja ei ole olemassakaan. Nykyään moni silti luulee, että rodut ovat olemassa, joten tuntuu, että asiassa onmenty takapakkia, ja nimittely kuuluu asiaan.
7
Hyvä jos sakki järkiintyisi. Panin boikottiin kaikki mamut sitä ja tätä -aloitukset noin vuosi sitten, kun niitä alkoi olla täällä päivittäin. Samoin en avaa mitään läski-haukuntaketjuja, wt-ketjuja tai vaikkapa lassukkojen naiset on sitä ja tätä -ketjuja. Ihan turhaa tulla tänne pahoittamaan mieltään, mieluummin osallistuu vähemmän riidanhaluisiin ketjuihin.