Avoinsuhde?
Päädyimme avopuolisoni kanssa ns. avoimeen suhteeseen.
Hänen osaltaan tunteet minua kohtaan ovat kylmettyneet siinä määrin,että olemme harrastaneet seksiä kuluneen vuoden aikana 5 krt!
Lisäksi läheisyys puuttuu kokokaan.
Minulla on tunteita häntä kohtaan, mutta se ei riitä. Kaipaan seksiä ja hellyyttä ja sitä että tunnen itseni naiseksi.
Olimme eroamassa tämän vuoksi, mutta koska meillä on pieni vauva niin ero on todella hankalaa. Molemmat hyödymme siitä, että toinenkin on kuvioissa. Avomieheni suostui ratkaisuun, että saan harrastaa ns. irtosuhteita ja meidän suhteemme on vain kahden aikuisen ystävyyssuhde.
Toisaalta tuntuu todella surulliselta, ettei hän tunne minua kohtaan enää mitään. Toisaalta se, että hän jää kuvioihin hoitamaan rakasta lastaan, on minulle korvaamaton apu.
Mitä te muut tekisitte?
Olemme yrittäneet omin voimin korjata suhdettamme, mutta koska mieheni on myöntänyt ettei hän tunne minua kohtaan mitään rakkauteen viittaavaa, on kipeä paikka vatvoa näitä. Olen tähän päivään asti uskonut, että hän ei vaan pysty kertomaan todelisista tunteistaa minua kohtaan, mutta kun hän suostui tuohon ehdotukseeni totuus paiskasi kasvojani vasten kun märkä rätti. Hän ei TODELLAKAAN enää rakasta minua ja tämä repii itsetunnon rippeet aivan kappaleiksi..
Kommentit (4)
ottaisin ja lähtisin siitä suhteesta HETI! Älä ole mikään tossukka ja jää lapsen takia.
Lasten takiakin moinen kuulostaa sairaalta ja väärältä. Millaisen mallin hekin oppivat ihmissuhteilleen. Kylmä miehesi pelaa sua nyt vaan. Älä suostu moiseen. Parempi sitten ihan ero ja menkööt sitten muihin naisiin. Ansaitsethan sinäkin onnea vielä.
suuren määrän rakkautta ja luottamusta. se ei ole korvike.
jos haluatte jatkaa yhdessä niin menkä vaikka neuvolaan jutteleen. pienen vauvan mukana monesti tulee seksittömyyttä, aina ei jaksa tai halua, mutta avoinsuhde ei ole kyllä vaihtoehto, ainakaan nyt.
sosittelen että pirautat neuvolaan ja kysyt onko niillä mimmonen tarjonta apua antaa?
seurakunnaltakin voit löytää apua (ei ne tuputa jeesusta vaan kuuntelee).
Erotkaa nyt hyvänen aika ja hommatkaa itsellenne oikea elämä eikä mitään kulissia.