Muita yh-äitejä, joiden lapsella ei ketään miestä elämässä?
Meillä tilanne on tämä :( Pojan isä ei ole tekemisissä lapsen, 2v, kanssa (satunnaisesti käy meillä tunnin verran), toinen isosisä on pahasti alkoholisoitunut eikä tavata juurikaan, toinen isoisä asuu monen sadan kilometrin päässä. Mulla on jotenkin tosi paha mieli siitä, että poika ei missään näe " miehen mallia" , en siis tarkoita mitään machotouhua vaan ihan sitä miten miehet on ja elää: miten ne käy vessassa, miten ovat ihan intona jostain pallopelistä, miten kokkaavat, jne. Voi sanokaa, että pojasta voi kasvaa ihan hyvä mies, vaikka sitten vaan äidin kanssa...
Kommentit (4)
ole miehen mallia. Poika menee syksyllä kouluun, on hieman arka ja hiljainen vaikka toisaalta vilkas ja touhukas äidin pikku apulainen.
Olen alusta saakka ollut yksinhuoltaja, pojan isä ei ole käynyt katsomassa kuin alle puoli tusinaa kertaa ( enkä ole pojalle mainostanut että isä, vaan puhunut ihan sedästä). Eli isän puolen isovanhempiakaan ei ole koskaan nähnyt.
Oma isäni kuoli pojan ollessa alle vuoden, joten miehen mallit ovat tosi vähissä. Itsekään kun en ole miesyhtävää löytänyt, tosin en niin varsinaisesti hakenutkaan, tulee jos on tullakseen.
Kummisedän kanssa touhuilee kerran pari kuukaudessa jotakin, mutta kummisedällä ei ole lapsia joten aika väkinäistä on touhuilu, vaikka molemmat mielellään yhdessä jotain pelailevatkin.
Olen kanssa aika paljon miettinyt että kuinka poika sen " kunnon miehen mallin " saa... Mutta olen sitä mieltä eettä parempi tasapainoisessa yksinhuoltajan perheessä kuin huonossa ns. normaaliperheessä...
tsemppiä sulle ap!
Ja tottahan olen aika ajoin masennuksen alhossa asiasta ollutkin. Lisäksi kaksi vanhinta ovat selvästi aina välillä - kehitysvaiheesta riippuen - todella kipeästi miestä elämäänsä kaivanneet. Mutta, kun ei ole isää, ei vaaria, niin ei ole. Siskon mies, joka ollut elämässämme vasta pari vuotta, on jonkinlaisena " etämallina" - ja hyvä niin, sillä hän ei ainakaan ole " macho" ... ;o) Olen asioita vuosien varrella paljonkin pohdiskellut ja tullut lopulta tuohon samaan tulokseen, että tässä maailmassa on niin kovin, kovin paljon sellaisia miehiä, joiden malli on suoraan sanoen vähintäänkin kehno, joten minustakin on parempi kuitenkin olla ilman kuin olla huonon mallin kanssa. Ajan myötä eniten olen alkanut surra melkeinpä sitä, ettei pojilla ole vaaria kuin sitä, ettei ole isähahmoa. Ehkäpä siksi, että vaarit usein (ei aina!) ovat jo seesteisessä elämänvaiheessa, vaikka " perusmachoja" olisivat joskus olleetkin. Meillä kaivataan lähinnä rauhallista kalakaveria... Ja tietty, esikoisen lähestyessä murrosikää vinhaa vauhtia, hirvittää ajatella, miten osaan olla avuksi murrosiässä, kun olen naispuolinen. Kirjallisuutta sitten kai vain kehiin, joskaan se ei liene sama.
Aiemmin ajattelin yh-" urani" alkuvaiheessa myöskin jotenkin hassusti, ettei pojistani ehkä tule " oikeita" miehiä mallin puuttuessa ja nyt tajuan poikien kasvaessa, että suurin vaara lieneekin siinä, että heistä (hyvän?) mallin puuttuessa tulee yli-machoja... Siitä on ollut viitteitä aina silloin tällöin vuosien varrella. Oikean inhimillisen mallin puuttuessa kuvitelmat näyttävät kehittelevän jonkinlaisen miehisen " miesten mies" -mallin, joka ei todellakaan ole suositeltavaa - eikä edes todellisuutta vastaava, poikieni oikeankaan isän tapauksessa. Surullista.
No, pitkä sepustus taas, mutta ehkä halusin vain sanoa, ettet ole yksin - meitä on paljon muitakin, puhumattakaan muista pojista/miehistä, joilla on sama " kohtalo" - ja ihan varmasti heistäkin tulee samassa suhteessa herkkiä tai machoja kuin myös hyviä ja huonoja isiä sitten joskus. Teet parhaasi ja se riittää!
Jaksamista kaikille...
ja minusta se on surullista. Mutta olen ajatellut että lapsistani kasvaa rakastavia ihmisiä jotka pitävät aikanaan omista lapsistaan hyvää huolta kun tietävät miltä tuntuu kasvaa ilman isää. Pienemmällä olisi juopporetku isä mutta en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Hei ihan oikeesti, pää pystyyn. Sä pystyt kasvattamaan lapses ilman miestäkin. Ajatteles kuin monessa perheessä se miehen malli on ihan syvältä. Ja mieti kuin monessa perheessä on eräänlaista perhehelvettiä koko elämä. Mun mielestä lapsen on parempi kasvaa vaikka yksinhuoltajan kanssa onnellisena, kuin ns. normaalissa perheessä saaden tosi huonoja käyttäytymismalleja huonosta suhteesta.
Mun kaverin pikkuveli toimii Tampereella sellaisena " mieskaverina" . Eli kaupunki maksaa käsittääkseni sille (ja äiti kait kans vähän, en ole varma käytännöstä) siitä että se käy tietyin väliajoin jonkun lapsen kanssa vaikka kalassa, leffassa, jääkiekko-ottelussa tai ihan missä vaan mikä lasta kiinnostaa. Toi kundi on lastenhoitaja ammatiltaan, joten tietää ainakin miten toimia.
Tsemppiä sulle ja lapselles, hyvin kaikki menee ja kunnon ihminen siitä lapsestas tulee vaikkei mihenmallia saakaan.