Mitä hyvää sinä tekisit, jos saisit 900 miljoonaa euroa vuodessa verovapaasti?
Kouluja suljetaan, terveysasemia lakkautetaan, vanhustenhoitoa vähennetään.
Samaan aikaan ev.lut. kirkko kerää tavallisilta suomalaisilta ihmisiltä 900 miljoonaa euroa kirkollisveroa joka vuosi. Sillä summalla valmistuisi esimerkiksi joka toinen vuosi yhdeksän uutta lastensairaalaa.
Nythän tuota ainokaista uutta saa odottaa vuoteen 2017, kun meiltä jostain syystä puuttui 30 miljoonaa euroa verovaroja..
Kysymys kuuluu, mitä sinä tekisit, jos saisit 900 miljoonaa euroa verovapaasti joka vuosi?
Vastaus ei voi sisältää kirkon ns. yleishyödyllisiä palveluita, sillä ne yrityksemme ostavat meille ev.lut. seurakunnilta noin 100 miljoonan euron vuosihinnalla. Ilman minkäänlaista kilpailua tietenkään.
Eli jos 100 miljoonan euron vuosipalkan päälle saisit vielä 900 miljoonaa euroa omaan käyttöön, niin mitä hyvää sinä tekisit?
Kommentit (16)
Nostaisin Kirkon ulkomaanavun avustuksia.
Nythän ev.lut. kirkko ei anna verotuloina saamaastaan eurosta puolta senttiä omalle kehitysyhteystyöjärjestölleen. Käytännössä Kirkon ulkomaanavun toiminnan rahoittavat valtio, yritykset ja yksityiset kansalaiset.
Harkitsisin Lapväärtin suomenkielisen koulun pelastamista (http://yle.fi/uutiset/lapvaartissa_ollaan_huolissaan_suomenkielisen_koulun_lakkautusaikeista/7680982).
40 oppilasta, kokonaiskustannukset ehkä noin 300 000 euroa/vuosi, säästöpotentiaali siirrosta ehkä 100 000 euroa/vuosi?
Jos paikallisilla on varaa maksaa ev.lut. uskonnon harjoittamisesta pitkästi toista miljoonaa euroa joka vuosi, niin ei kuvittelisi 100 000 euron olevan ihan mahdoton juttu alakouluikäisten lasten kouluhyvinvoinnista.
Sukujuureni ovat itäsuomesta, joten haluaisin järjestää siellä hoitotakuun kuntoon (http://yle.fi/uutiset/hoitotakuu_ei_toteudu_yhdessakaan_ita-suomen_kunnassa__aluehallintovirasto_harkitsee_jopa_uhkasakkoja/7056356).
Ev.lut. kirkko verottaa itä-suomalaisia noin 200 miljoonalla eurolla joka vuosi. Yksittäinen kansalainen ei sitä tietenkään huomaa, kun se menee ja on aina mennyt muun verotuksen seassa piilossa.
Tiesittekö muuten, että ev.lut. kirkko maksaa valtiolle pienen summan siitä, että se saa pitää jäsenmaksunsa tuolla muun verotuksen varjossa? Voisi ihmisille tulla kirkosta eroaminen ikävästi mieleen, jos jäsenmaksu tulisikin erillisenä laskuna, niinkuin muilla yhteisöillä :)
Jos itäsuomalaisten 200 miljoonaa euroa tulisi minulle, niin antaisin sen kyllä takaisin heidän omaan terveydenhuoltoonsa.
Kaikki eläinten- ja luonnonsuojeluun. Ehkä myös satsaisiin ihmisten psykiatrisiin palveluihin.
Ylläpitäisin kaunista kirkkokantaa suomessa. En kyllä rakentais uusia, ne on järjestään rumia kaikki.
Työllistäisin ihmisiä (papit, kanttorit, diakonit, nuoriso-ohjaajat, lastenohjaajat, suntiot jne.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:57"]
Ylläpitäisin kaunista kirkkokantaa suomessa. En kyllä rakentais uusia, ne on järjestään rumia kaikki.
Työllistäisin ihmisiä (papit, kanttorit, diakonit, nuoriso-ohjaajat, lastenohjaajat, suntiot jne.
[/quote]
Onneksi sinä et saa liki miljardia tuohon hommaan. Ihan yhtä järkevää olisi yllä pitää jotain tonttulahkoa tai reggee-messuja.
Perustaisin hoivakodin.
Perustaisin järjestön ja palkkaisin siihen osaavat ihmiset ajamaan naisten oikeuksia Suomessa. Mutta ei niitä oikeuksia mitä te luulette vaan vähemmistön naisedustajien oikeutta elää länsimaassa vapaana, oikeutta opiskella ja valita oma tiensä.
Rahoittaisin miesasiajärjestöjä jotta vähemmän rikkaillakin miehillä olisi varaa vaatia itselleen huoltajuuksia ym.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:57"]
Ylläpitäisin kaunista kirkkokantaa suomessa. En kyllä rakentais uusia, ne on järjestään rumia kaikki.
Työllistäisin ihmisiä (papit, kanttorit, diakonit, nuoriso-ohjaajat, lastenohjaajat, suntiot jne.
[/quote]
Kun yhteiskuntamme tarvitsee lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, palomiehiä jne, niin sinä palkkaisit pappeja, kanttoreita ja suntioita?
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 13:08"]

Heitäkin hänen mielestään tarvitaan?
Minusta taas yhteiskunnan kuuluu kustantaa palomiehet ja sairaanhoitajat ja opettajat, eikä yksittäisten lahjoittajien, elleivät he halua perustaa yksityiskouluja ym. Ja mikä haloo siitä syntyisi?
Perustaisin anarkistista toimintaa ja hankkeita tukevan säätlön. Se olisi paras sijoitus tulevaisuuden yhteiskunnan rakentamiseksi.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:57"]
Ylläpitäisin kaunista kirkkokantaa suomessa. En kyllä rakentais uusia, ne on järjestään rumia kaikki.
Työllistäisin ihmisiä (papit, kanttorit, diakonit, nuoriso-ohjaajat, lastenohjaajat, suntiot jne.
[/quote]
Kun yhteiskuntamme tarvitsee lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, palomiehiä jne, niin sinä palkkaisit pappeja, kanttoreita ja suntioita?
[/quote]
Heitäkin hänen mielestään tarvitaan?
Minusta taas yhteiskunnan kuuluu kustantaa palomiehet ja sairaanhoitajat ja opettajat, eikä yksittäisten lahjoittajien, elleivät he halua perustaa yksityiskouluja ym. Ja mikä haloo siitä syntyisi?
[/quote]
Yhteiskunta olemme me, me suomalaiset ihmiset. Me maksamme omista rahoistamme niin lääkäreiden, opettajien, palomiesten kuin pappienkin palkat.
Tilanne on kuitenkin se, että ympäri Suomea kouluja suljetaan, terveysasemia lakkautetaan ja vanhustenhuoltoa karsitaan siitä syystä, että meillä ei ole rahaa maksaa lääkäreille, opettajille, sairaan- ja terveydenhoitajille jne palkkaa.
Jokainen meistä voi miettiä, olisiko meillä silloin lähes tuhannelle miljoonalle eurolle vuodessa jotain parempaa käyttöä.
Ja jos sinulla on kädessäsi euro, niin annatko sen opettajalle, tai lääkärille, tai palomiehelle vai annatko sen papille.
On tietysti jokaisen ihmisen henkilökohtainen arvokysymys, haluaako hän rahoillaan palkattavan lääkäreitä, opettajia, sairaanhoitajia ja palomiehiä vai pappeja, suntioita ja kanttoreita.
Minun pointtini oli se, että en halua Suomen luisuvan siihen tilaan, että osa lääkäreistä ym. saa palkkansa yksityisiltä lahjoittajilta suoraan (eikä verojen muodossa) sillä se ei voi johtaa mihinkään hyvään. Valtio katsoo, kuten lastensairaalan kanssa että jaahas, nämä hoituu ilman meitäkin ja siinä sitä sitten ollaan.
Haluatko Amerikan mallin meille, vai haluatko miettiä miten meillä edelleen olisi varaa ylläpitää peruspalveluja kansalaisillemme?
Minä tukisin koululaitosta. Haluaisin, että kouluissa tarjottaisiin parempaa ja terveellisempää ravintoa (ehkä myös määrällisesti enemmän, hedelmiä ja välipaloja yms.), että läppärit, tabletit yms. työvälineet olisivat viimeistä huutoa. Haluaisin, että koululaiset kävisivät säännöllisesti uimassa, konserteissa, elokuvissa, museoissa ja taidenäyttelyissä. Haluaisin lisää opettajia oppilaita opettamaan ja tukemaan, ettei kukaan ainakaan ihan helpolla putoa kyydistä. Sitten 10-20 vuoden kuluttua en haluaisi enää kuulla, kuinka köyhän lapsilla ei ole mahdollisuutta menestyä.
Minulla ei ole yhtään lasta koulussa, joten en tiedä kuinka kaukana tai lähellä ajatukseni ovat nykytodellisuudesta.
@#14: Olet täsmälleen oikeassa tuossa, että meidän tulee rahoittaa peruspalvelumme yhdessä verovaroin.
Kysymys on siitä, mitä haluamme verovaroillamme tehdä. Jos lapsia ahdetaan ylisuurissa luokkakoissa homekouluihin, sairaat pistetään matkustamaan sata kilometriä terveysasemalle ja vanhukset pärjäätköön keskenään, niin pitäisikö niillä verovaroilla palkata mieluummin nimenomaan lääkäreitä, opettajia jne kaikille suomalaisille yhteisesti kuin pappeja ja kanttoreita yhteen uskontokuntaan?
Ei meidän tarvitse kuin lopettaa kirkollisveron maksaminen, korottaa valtion veroja esim siten, että kokonaisverotus on hieman pienempi kuin erillisen kirkollisveron kanssa ja saamalla mukaan tuolla korotuksella kirkkoihin kuulumattomat, meillä on kasassa tuo 900-1000 miljoonaa euroa, jonka suhteen voimme miettiä, mitä hyvää sillä saisimme aikaan samalla kun nautimme keventyneestä kokonaisverotuksesta.
Pistäisin suurimman osan rahoista vanhusten laitoshoidon parantamiseen, lisää hoitajia, kuntouttajia ja viriketoimintaa. Myös eläinsuojeluun lahjoittaisin.
Jos saisin yksin päättää ja nuo rahat olisivat ihan henkilökohtaisella tilillä, ostaisin ainakin asuntoja vuokrattavaksi edullisesti. Tuolla rahalla niitä voisi myös rakennuttaa tarvitseville. Lobbaisin oman edustajani eduskuntaan hoitamaan minulle tärkeitä asioita. Varustaisin muutamia eläinlääkäriautoja kiertelemään ja pitämään vastaanottoa ilmaiseksi tarvitsijoille. Tarjoaisin esim. koirien sterilointeja vähävaraisille ilmaiseksi, ja näitä kiertäviä ilmaisia eläinlääkäreitä ainakin maaseudulle pitkien matkojen päähän.