Mulle kuuluu aina huonoa, en kehtaa enää puhua totta...

Tiedättekö lähipiiristänne sen sympaattisen, vähän raukan oloisen tyypin, jota elämä murjoo vuodesta toiseen vaikka hän ei itse mitenkään hae konfliktia tai pysty edes suoraan vaikuttamaan näihin asioihin? No, minä olen se tyyppi. Ja kamalat asiat ovat nyt sillä tasolla, että kaikki eivät enää edes usko niitä. Minä en uskalla edes ystävilleni kertoa kaikkea vaikka nämä kovasti ovat huolissaan ja kyselevät. En vaan kehtaa! Miten voi muka olla niin, että yhdelle ihmiselle lyödään kymmenen ihmisen taakka kannettavaksi, ja pahemmaksi vaan menee, vaikka parhaansa yrittää..??

Jossei mieheni jakaisi tuskaani, voisin uskoa olevani harhaluuloinen tai sekaisin jollain tapaa.