noita vastailee pienen hetken

En usko kategorioihin ja luokitteluun. Mun mielestä wicca on populistinen villitys.

Käenpesässä... No ehkä tavallaan voisin siinä tunnistaa jotain itsestänikin, mutta ihan käytännön syistä en ole niin avoimesti julkinen näkemyksieni suhteen. On kätevämpää kun naapurit pitää mua ihan perus-tavallisena perheenäitinä. Se yhtäläisyys on, että olen naimisissa kirkonmiehen kanssa :)

Noituus on elämäntapa ja uskonto. Kannattaisi syventyä myös wiccalaisuuteen vähän tarkemmin, eikä uskoa ensimmäistä artikkelia joka netissä silmiin osuu...

alle kolmekymppistä naisihmistä, joka tuntee, ettei oikein ole omalla polullaan, mutta silti haluaa jatkaa sillä...

En ole oikein parempaakaan termiä löytänyt.



Olen pienestä saakka kokenut vahvan yhteyden mm. luonnon " henkiin" , enkä siis nyt tarkoita mitään menninkäisiä vaan luonnosta löytyviä voimia joilla ei ole niin selkeästi mitään persoonaa.



Suvustani löytyy menneisyydestä naisia, jotka ovat hallinneet mm. kasviparannusta, loitsuja sään lukemista merkkien mukaan ja sen sellaista. Itse olen kokenut kaiken tuollaisen itselleni hyvin läheiseksi jo pienestä lähtien. Ikäväkseni vaan vanhempani ovat hyvin " urbaani-orientoituneita" , eikä näistä asioista ole minulle koskaan ääneen puhuttu (ei siis saanut osoittaa kiinnostusta). En siis ehtinyt vielä kymmenkunta vuotta sitten elossa olleen viimeisen noitamummon kanssa näistä asioista keskustelemaan, vaan olen aina olosuhteiden painostuksesta ollut yksinäsen tien kulkija. Henkisen yhteyden heihin koen kuitenkin vahvana. En ole niitä jotka juttelee henkien kanssa silmät nurin kääntyneinä, vaan paljon käytännönläheisempi.

Olen kyllä wiccaan perehtynyt, enkä sano, että se olisi mitenkään väärää tai huonoa. en vain osaa itseäni wiccaksi luokitella. Tunnen joitakin wiccoja, jotka ovat aitoja, joiden kutsumus on vahvaa, mutta tiedän myös monia teinejä joiden mielestä " on siistii pukeutua oudosti ja olla naapurin mummon ja muksujen mielestä pelottava, kun on niin wicca" että olen katsonut itselleni oikeammaksi tieksi vain seurata sydäntäni. Ehkä olen sitten jonkinlainen eklektikko.



Ja kympille: En tiedä. Ehkä. Miten?

Värjään myös kasveilla, joten olen (ja lapseni ovat) usein pukeutuneetkin tähän luontoenergiaan.

Miten teillä osuu yksiin elämänkatsomukset? Eikö tule törmäyksiä?

millä tavoin sinä toteutat noituuttasi? on mukavaa törmätä samanhenkiseen ihmiseen, tiedän mistä puhut. minäkään en koe olevani niinkään wicca, mutta jokin noita kumminkin. henkimaailman asiat ovat minulle läheisiä ja erilaiset loitsut ja tulevaan&menneeseen kurkistelu on minulle tuttua. mullakin tämä on sukurasite, suvussani on todella vahvoja " noitanaisia" . keittiönoituus kiinnostaisi, tavallaan, jos olisi siihen fyysisesti mahdolliset tilat. muutoin nuo riitit yms mitä esim wiccalaisuudessakin on, eivät ole minua varten. todellakin, olen oman tieni kulkija ;)

Mutta kun molemmat kunnioittaa toisen vakaumusta niin pärjätään. Ollaan oltu 15 vuotta yhdessä, joten tunnemme toisemme riittävän hyvin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että tietyistä asioista on turha kiistellä kun kummallakin on omat näkemykset jotka eivät muutu. Tavallista lapsiperheen arkea kuitenkin eletään. Mies hoitaa pappisvelvollisuutensa ja joissain tilanteissa minä olen " papinrouvana" . ja minä taas elän omaa vakaumustani sitä suuremmin kuuluttelematta tai siitä numeroa tekemättä.

En minä oikein osaa sanoa miten noituutta toteutan... Nuo riitit ja muut ei ole minullekaan luontevia. Jotenkin koen kaiken tuollaisen ulkoapäin määritellyn rituaalisen toiminnan sisällöttömäksi omalla kohdallani, yhtä lailla wiccalaisen kuin vaikkapa ev. lut. jumalanpalveluksen. Itse koen että " loitsu" tai " rukous" saa voimansa ennemminkin sisäisesti ja siitä mitä sen lausuja/ajattelija tuntee. En minä minkään kaavan mukaan toimi. Tunnen vain koko elämälläni ja olemuksellani olevani sitä mitä olen, eikä sitä silloin tarvitse muille pyrkiä erityisemmin näyttämään. En toki asia mitenkään salailekaan (paitsi mieheni vuoksi tietyissä piireissä vältän aihetta). Mutta jos nyt jotain konkreettista hakee, niin esim. yrttien käyttöön ja värjäykseen liitän usein mukaan henkisempiäkin arvoja... voisiko niitä nyt sitten jonkinlaisiksi loitsuiksi kutsua? Ja Välillä on vaan pakko päästä vaikka metsään, lataamaan akkuja niin sanoakseni.



Uskonnolliset rituaalit ja seremoniat tuo monelle henkistä sisältöä elämään. Joskus minulla oli vaihe, jolloin olis suunnattoman kateellinen siitä, että jotkut saivat henkisen kokemuksensa vaikka kirkosta. Itse en siihen koskaan kyennyt, ja helpommalla pääsen nyt kun en yritä niin kovasti olla jotain mitä en ole. Kunnioitan kaikkia jotka löytävät sielunrauhansa jostain uskonnosta, se on hieno asia.