Onko muita (nuoria) äitejä joiden kaverit kadonneet lapsen synnyttyä?

Siis arvostelematta mitenkään sitä että mikä sitten on parempi vai huonompi elämäntapa, niin ehkä he aistivat ja huomaavat että oikeesti sua ei kiinosta heidän ryyppyreissunsa.

Ja koska sulle ei ole tällä hetkellä omaa kokemusta siihen lisättävänä niin aika tylsältä tuntuu varmaan heidän näkökulmasta. He tietenkin haluaisivat myös hehkuttaa sun kanssa jotain sun ryyppyreissuja.

Selkeästi elävät ihan eri maailmassa, teillä ei ole enää mitään yhteistä. Sellaista se on elämässä.

perhe-elämästään, kun kaikki kaverit on lapsettomia. Melkein puolet ystävistä asuu eri puolilla Suomea, ja joskus kuulee sellaisia juttuja, ettei mulle voi soittaa, kun on lapsi (!), tai mua ei ole ajateltu kutsua joihinkin yhteisiin juttuihin tms sen takia. Lähikaveritkin lähtee aika usein bailaamaan ilman, että edes kysyvät multa. Vaikka lapsi on jo kaksivuotias ja isä on ihan kykenevä vanhempi.



Tottahan se on, ettei mun useinkaan tee edes mieli lähteä, mutta ottaahan se päähän, kun vanhat ystävät vaan unohtaa. Meillä on lisärasituksena vielä se, että kun ihmiset on siinä iässä, että puskevat töitä kuin hullut, niin ei heillä ole niin aikaa pitää yhteyttä (vaikka se mun mielestä on enemmän halusta kiinni...).

Esikoisen syntymän jälkeen meillä vielä muutamat kävi kylässä... mutta kun en jättänyt 3kk ikäistä poikaa yökylään ja lähtenyt ryyppäämään niin sain sellaisia huomautuksia " ei sun tartte olla yli-äiti sähän olet nuori, lähe nyt baariin" ja kun ei kertakaikkiaan kiinnostanut koko baarissa juoksu... sitten jo odotinkin toista niin sain kommentteja siitäkin... ja kun lapset oli 3v ja 1,5v niin edelleen mulle naurettiin kun en baareissa juossut, olin mökkiytynyt veljän seinän sinään, ja keskusteltiin siitä kauanko menee kun sekoan... nyt sitten kun tuostakin on vuosi niin minua ei kukaan ymmärrä, että kun käyn ilman lapsia kerran kahdessa kuussa jossakin... ja jos satun pyytämään itselleni seuraa niin en enää olekkaan tervetullut joukkoon...

kun selittävät ite niin innoissaan niitä juttuja, ettei varmaan huomais, vaikka multa irtoais yhtäkkiä pää. Olen kyllä huomannut ettei meillä ole enää mitään yhteistä, mutta harmittaa kun ei ole ketään jolle puhua ihan normaaleista, yleispäiväisistä asioista.

Ja sekin ettei pyydetä mukaan minnekää, edes vaikka kahville kaupungille. Ja kaiken huippu oli, kun paras lapsuudenkaverini kävi pitkästä aikaa kylässä. Pojalleni tuli samaan aikaan hampaita (nyt ei ole siis enää vauva:)) ja oli vähän kärttynen. Siinä sitte kesken niiden baarijuttujen se kaveri tokas mulle että " vittu ku menee hermot ku toi kersa kitisee. mä en jaksa kuunnella mitää vinkumist, laita se vaikka johonkii komeroo hetkeks, nii eiköhän pysy sen jälkee hiljaa" . Mitä ihmettä?! Kuinka 21-vuotias ihminen voi olla vielä noin ajattelematon. Ja tämä ei ole ainut esimerkki:(

Perheellisen osalta ne ajat ovat menneet. LÖytäisitkö uusia ystäviä, joiden kanssa on jokin muu yhdistävä tekijä kuin pämppääminen.

JOstain harrastuksesta tai muualta, missä haluaisit kulkea ja virkistyä.



MInä olen jo yli 30 ja kaikki kännijutut on menneet yli hilseen sieltä alle 25-vuotiaasta. Eihän se juominen nyt vaan kerta kaikkiaan kiinnosta.

Oon huomannu saman ilmiön ja mulla ikää 26. Olin 24 kun esikoinen syntyi.



Soittelen ja viestittelen kavereille. Muutamalla on omia lapsia ja niitä näkee aina välillä enempi.



Mää menen baariin jos pyydetään, käyn kuntosalilla, kahvilla.



Puhun lapsista lähinnä kysyttäessä. Koitan keksiä muuta aiheeksi.



Puistossa on taas hankalaa kun sielä puhutaan taas vastaavasti lapsista, vaan.



Ne kaverit jotka on jääny kavereiksi niin monesti viestittää että lähe baariin -tänään-

Jos ei oo rahaa niin ajattelevat että haluan kuitenkin vaan nyhjätä kotona eikä pyyntöä uusita pitkään aikaan.

Sillon kun ei ollu lapsia niin uusinta pyyntö saattoi tulla seuraavalle viikolle.. :(



Yleensä tälläset kaverit alkaa soitteleen kun saavat omia lapsia..

Olen yrittänyt löyttä mieheni kanssa uusia ystäviä, mutta se on hankalaa, sillä suurin osa nykynuorisosta on tätä muista piittaamatonta pämppääjäkuntaa.. Vaikka olenkin ikionnellinen ihanasta pojastani ja miehestäni, tuntuu silti että elämästä puuttuu jotain. Olisi ihanaa jos olisi edes yksi ihminen, jonka kanssa jutella ihan tavallisista asioista, ilman sitä ainaista viinaa ja oman elämän jatkuvaa kertausta.. Mistä löytäisi ystävän joka olisi oikea ystävä?

Ala käymään jossain mammakerhossa tms niin löydät kaltaistasi seuraa. Ei nuo ystäväsi/kaverisi enää ole oikeita ystäviä ja kun vielä lastasikin mollaavat jne. Ystävyys on kahden kauppa. Ei sinun yksin tarvi ymmärtä ns kavereitasi, heidän tulisi myös ymmärtää sinua. Lapselisilta vaikuttavat. ja tosi on, että harvoin samat kaverisuhteet kestää ikuisuuden ja ystävyys kestää, mutta kaverit vaihtuu elämäntilanteen mukaan.

Mulle ainakin oli suuri kynnys lähteä niihin, kuvittelin että kaikki muut äidit on niitä kolmikymppisiä ;) Itse olin vauvan syntyessä 20. Vaan meitä nuoria äitejä on aika runsaasti, ja vähän vanhempienkin (25-27v.) kanssakin tulee hyvin juttuun. Lapsi on kuitenkin tällaista nuorempaa äitiäkin aikuistanut ja kasvattanut aika ripeästi, ja jutunaiheet on samassa elämäntilanteessa olevilla samanlaisia, iästä riippumatta! Eli ystäviä kyllä löytyy, kun itse vaan on avoin ja uskaltaa suunsa avata ;)



Et todellakaan ap ole ainoa nuori äiti, jonka ystävät ovat " jättäneet" , koska olet ystäväporukan ensimmäinen tai toinen lapsen saanut. Se on tätä elämäntilanteiden erilaisuutta, lapsettomille ystäville ne ryyppäykset, ihastumiset jne ovat niitä juttuja joista tekee mieli jutella, sua taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja kyllä se kuule siinä vuorovaikutuksessa näkyy!!!!!!



Itse muistan kun kaveri sai esikoisen, meidän kaveriporukassa hän oli eka, 19 kun sai pojan. Ja kyllä sen huomas, että hän oli " muuttunut" , vaikka minäkään en oikein osannut sanoa millä lailla. Meidän jutut ei vaan menneet yhtään yksiin, vaikka ei kai hänkään mitenkään älyttömästi vauvastansa puhunut. Mutta kyllähän se ystävyys muuttui, kun ei enää voitukaan hengata porukalla, juoda siideriä ja katsoa leffaa tms. vastaavaa mitä ennen tehtiin. Ja kyllähän ne kaverin kiinnostuksenkohteet, ajatukset ja maailma oli muuttuneet ihan erilaisiksi lapsen myötä, vaikka lapsi ei olisikaan ollut paikalla, eikä ystävä siitä lapsesta olisikaan puhunut. Ei se ystävyys ja keskusteluaiheet ja vastavuoroisuus enää ollut samanlaista kuin ennen.

Olen 20 vuotias pienen pojan äiti ja minulla on (uskomatonta mutta totta!) 5 samanikäistä ystävää joilla on pieniä lapsia/tulossa lapsia näinä päivinä! Tapaamme toisiamme viikoittain (joskus useammin ja joskus harvemmin), joskus ilman lapsiakin!



Olemme olleet hyviä ystäviä ylä-asteelta asti, rellestäneet yhdessä, ja nyt sitten olemme kaikki äitejä!





Otan osaa, kun kaikilla ei yhtä hyvin asiat ole :(