Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kyljysmuistoja?
07.10.2014 |
kyljyksiä, kyljyksiä. Niitä syötiin muistini mukaan aina lapsuudessani. pannulla paistettiin, liemessä haudutettiin. Sellaista vedessä lilluvaa kyljystä hautui haudutuspannulla. Syödessä jäi luu lautaselle, sellainen vänkkyrä. Kaupassa oli myös nk. Talouskyljyksiä, joita meille ei ostettu.
olen puhunut näistä muistoista miehen kanssa tyyliin mitä lapsena syötiin? Nykyään ei ole kaupassa kyljyksiä! On jotain leikkeitä vain. Muotijuttu siis tämäkin ollut. Ei kyllä oikein ole ikäväkään, tuli silloin jo korvistakin. Nostalgiaruokana voisi mennä.
nyt rupesi kyljystä kutittamaan!
Kommentit (12)
Kyllä meillä syödään vielä nykyäänkin kyljyksiä, vaikka tuntuu siltä, etteivät ne ole enääniin hyviä kuin ennen vanhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyljykset oli juhlaruokaa. Kun isä sai ajokortin vuonna 1970, juhlistettiin sitä kyljyksillä. Koulussakin oli joskus kyljyksiä ja ne oli siellä niin sitkeitä, että kerran multa lensi kaikki ruuat lautaselta pöydälle, kun yritin kyljystä leikata. Kun tutustuin mun mieheen v. 1979, oli heillä aina kyljyksiä. Mutta ne oli kyllä hyviä. Anoppi oli loistava kokki. Toissa jouluksi ostettiin 25 kiloa sikaa, ja mukana oli myös kyljyksiä ja ihania olivat.
Ítse loptin kyljysten paistamisen, kun niissä oli aina luunsiruja. Kysyinkin sitä kaupassa ja sanottiin, että niitä tulee kun koneella leikataan : ( Ei ollut kivaa syödä leivitettyjä luunsirullisia kyljyksiä, jotka ennenmaailmassa oli suurta herkkua.
Minä olin aikoinaan yhes ravintolassa töissä. Lounaaks siel oli useinkin kyljyksiä ja ne piti leivittää vehnäjauhossa ja sit pyöritellä munassa ja sit vielä korppujauhossa. Sorrmet oli aina ihan tumppuina siitä mönjästä ja sit kypsennettiin paistinpannuissa. Siitä luun vierestä tursus veri aina ja ei meinannu saada kypsyyn sitä.
Viikonloppuna syötiin, kaksi kertaa viikossa lauantaina ja sunnuntaina. Kaupan lihatiskissä oli isot kasat kyljyksiä, joita "kaikki" osti.
Kaverille menin kylään, niin siellä tarjottiin ruokaa - ota vaan kokonainen kyljys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää, miten hassu sana - kyljys. Sitä kun alkaa toistamaan, siitä tulee ihan koominen!
Meillä kotona ei ollut kovin usein kyljyksiä, olisin tykännyt. Äiti ei ikinä leivittänyt niitä vaan paistoi sellaisenaan pannulla. Koulussa tein itse kotitaloustunnilla "kätketyt kyljykset" eli riisipedille laitettiin kyljykset pötköttämään, päälle tomaattimurskaliemi ja uunissa kypsennettiin. Koulussa se maistui hyvälle, mutta kotona uusintakokeilu oli plääh. Anoppi taas leivitti kyljykset aina, paistoi runsaassa rasvassa. Ihania! Päälle sinappia tai HP-kastiketta. Lisänä appiukon tekemää tönkkömuusia, minkä leikkaamiseen tarvittiin miltei veitsi. Hänen Bravuurinsa...
Kyljestä pala tulee kyljys. Siinäpä sen sanan hassuus. Kyljyksien kulta-aika olisiko ollut 80-luvun alku? Niin, veikö 90-luvun lama meiltä kyljykset? Siitäkö se olikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syönyt kerran elämässäni kyljyksen. Elettiin ehkäpä armon vuotta 1993, ja olin kaverini luona käymässä. Heillä oli aina melko kokeilevaa ruokaa, muistan joskus syöneeni perunoita makealla kermavaahdolla. Isä kantoi pöytään kyljyksiä, ja mietin mitähän hittoa mulle nyt yritetään syöttää. Maistoin, oli pahaa - jäi yhteen kertaan.
Onko nykyään enää tarjolla lehtipihviäkään?
t. Kyljykset kotona ja kaupan ruokaravintolassa lapsuudessani. Käytiin siis kaupungissa ostoksilla ja sitten mentiin syömään kaupan cafeteriaan ja tilasin aina melkein lehtipihvin. Tykkäsin siitä maustevoinökärestä siinä pinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mummolla oma possu vai mistä hän kyljyksensä hankkii?
Alue: Aihe vapaa
Mä muistan kanssa. Tuntuu että aina oli liharuokana just kyljystä tai sitten kanakoipia. Ja kyljyksiä siis joko riisin tai perunan kanssa.