Hävettää valmistua työttömäksi hoitajaksi
Niin. Olen valmistumassa oleva sairaanhoitaja Helsingissä ja näillä näkymin jäämässä työttömäksi. Olen rampannut useammassa haastattelussa ja tarjolla on vain eioota. Sosiaali-ja terveysvirasto vähentää 200 vakanssia tämän ja ensi vuoden aikana Helsingissä, sopeuttamistoimet käynnissä. Itkettää ja hävettää, koko lähipiiri olettaa että pääsen töihin. Tunnen itseni täydeksi luuseriksi :( vielä kesällä iloisesti luulin, että "vain menisin töihin".
Kommentit (35)
Työttömäksi valmistuminen ei ole mikään häpeä tässä taloustilantessa. Siksi minäkin jatkoin opintoja. Olen FM ja opiskelen kasvatustieteita.
Työttömäksi minäkin valmistuin. Valmistumista seuraavana päivänä soitettiin tekemään 3 päivän saikkulomaa ja sitä putkea olen jatkanut niin, että en ole ollut päivääkään työttömänä.
Joten sijaistamaan vain aluksi keikkatöitä. Et kai oikeasti kuvittele, että vetaiset heti puolen vuoden lomituksen vastavalmistuneena, outona sairaanhoitajana paikkaan, jossa on odottamassa paikkaa kymmenkunta vakituista sairaslomansijaistajaa, jotka osaavat jo paikan työt.
Samaan todellisuuteen itse heräsin kun valmistuin kaksi viikkoa sitten, lähihoitajaksi tosin :(
Voisin kuvitella, että näin loppuvuodesta monella kunnalla ja kaupungilla on esim. sijaiskielto päällä kun budjetit paukkuvat jo yli ja kirstun pohjalla on enää vain roposia.
Ja joku vielä uskaltaa väittää, että tällä alalla on PALJON töitä.. Myöskin väite hoitajapulasta on naurettava.
Menkää vaikka sijaisuusvälityksen kautta keikkahoitajiksi ensin, saatte valita vuoronne ja niitä pukkaa. Sitä kautta sitten pidempää sijaisuutta jne.
Ei kai kukaan oletakaan heti vakkaripaikkaa saavansa, sijaisuuksien kautta joudutte etenemään
Ulkomaille sitten, siellä saa parempaa palkkaakin.
Monet muuttavat muualle koska töitä ei ole kotikapungissa.
Sitä voi sitten miettiä kumpi vaihtoehto on parempi, työtön tutulla seudulla vai työllistetty vieraassa kaupungissa.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 12:39"]
Ei kai kukaan oletakaan heti vakkaripaikkaa saavansa, sijaisuuksien kautta joudutte etenemään
[/quote]
Kun ei oteta sijaisiakaan. Ne paikat täytetään vakkarilla.
Mulla kans samanlaiset fiilikset. Itse en ihan vielä valmistu. Katsonut meilläpäin avoimia paikkoja. Tarjolla ei ole muita kuin henkilökohtaisen avustajan paikkoja. Nekin 30 h/kk sopimuksella ja kaikki ilta aikoihin.. Voisin muuten ottaa tälläisen paikan, mutta ei tule onnistumaan vaikka ottaisin kaksi työpaikkaa. Paikkoja kuulemma vaan vähennetään täälläkin. Suunnitelmissa on laittaa hakemussijaispalveluun. Kahteen eri paikkaan. Minulla on kyllä toisella alalla vakityöpaikka, mutta lähdin sieltä opiskelemaan uupumuksen takia. Todella huono ilmapiiri ja en vaan jaksa sitä että aamulla ei ole kiva herätä töihin. Nyt olen joka päivä lähtenyt kouluun/ harjoitteluun iloisella mielellä.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 12:17"]
Niin. Olen valmistumassa oleva sairaanhoitaja Helsingissä ja näillä näkymin jäämässä työttömäksi. Olen rampannut useammassa haastattelussa ja tarjolla on vain eioota. Sosiaali-ja terveysvirasto vähentää 200 vakanssia tämän ja ensi vuoden aikana Helsingissä, sopeuttamistoimet käynnissä. Itkettää ja hävettää, koko lähipiiri olettaa että pääsen töihin. Tunnen itseni täydeksi luuseriksi :( vielä kesällä iloisesti luulin, että "vain menisin töihin".
[/quote]Muuta pois Helsingistä. Vanhin tyttäreni valmistui vuosi sitten sh:ksi ja muutti juuri pk-seudulta avokkinsa kanssa Pohjanmaalle pienehköön kuntaan. Sai heti vakiviran ja kunnassa oltiin niin onnellisia että saatiin virka täytettyä, että hankkivat edullisen työsuhdeasunnon pariskunnalle, tyttö sai palkkaan henkilökohtaisen korotuksen heti alkajaisiksi ja miehellekin järjestettiin oman alan työtä lähikaupungista. Palkat ovat ihan samat kuin Helsingissä, tytölläni itse asiassa jopa useita satasia korkeampikin, mutta asumis- ja muut kulut minimaaliset verrattuna Helsinkiin. Ei mene tasan nuo työpaikat maantieteellisesti näemmä. Tuossa tyttären uudessa kotikunnasa oli kuulemma vuosia eletty vuokrahoitajien ja vuokralääkäreiden varassa, mutta se oli tullut kohtuuttoman kalliiksi ja nyt oli sitten laitettu virkoja auki, mutta niihin ei ollut hakijoita.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 12:43"]Mulla kans samanlaiset fiilikset. Itse en ihan vielä valmistu. Katsonut meilläpäin avoimia paikkoja. Tarjolla ei ole muita kuin henkilökohtaisen avustajan paikkoja. Nekin 30 h/kk sopimuksella ja kaikki ilta aikoihin.. Voisin muuten ottaa tälläisen paikan, mutta ei tule onnistumaan vaikka ottaisin kaksi työpaikkaa. Paikkoja kuulemma vaan vähennetään täälläkin. Suunnitelmissa on laittaa hakemussijaispalveluun. Kahteen eri paikkaan. Minulla on kyllä toisella alalla vakityöpaikka, mutta lähdin sieltä opiskelemaan uupumuksen takia. Todella huono ilmapiiri ja en vaan jaksa sitä että aamulla ei ole kiva herätä töihin. Nyt olen joka päivä lähtenyt kouluun/ harjoitteluun iloisella mielellä.
[/quote]kaverini tekee just 30h/kk avustajan töitä.Palkka jää alle tuon 300e päälle saa viel liitonrahat
Itse sain juuri sijaisuuksia yhteen uuteen hoivakotiin. Mutta nekin on toki tyyliin yks päivä viikossa. Mut kai se tästä vielä... 2 jatkaa siis...
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 12:40"]
Ulkomaille sitten, siellä saa parempaa palkkaakin.
[/quote]Norjaan tai Arabiemiraatteihin. Molemmissa paikoissa kova kysyntä suomalaisille sairaanhoitajille ja molemmissa maissa palkat suomalaista toimitusjohtajatasoa. Suosittelen. Molemmat maat nähty, tosin ei hoitajan ammatissa vaan ensin kotiäitinä ja sen jälkeen yhden vientifirman leivissä. Alunperin oltu noissa maissa miehen työkomennusten vuoksi. Yllätyin etenkin siitä, mikä määrä suomalaisia hoitsuja oli Dubaissa!
Täällä olisi vapaita paikkoja, mutta niitä ei voida laittaa hakuun kun niille ei ole saatu päättävältä taholta ns. täyttölupaa. Kyseessä on mm. eläkkeelle jääneiden ja muualle töihin lähteneiden omasta tahdosta irtisanoutuneiden paikkoja.
Täyttöpyynnön eväämisen jälkeen menee jonkin aikaa, ennenkuin pyyntö voidaan laittaa uudestaan lausuntokierrokselle.
Sijaisvälityksen esim. Suuren kautta löytyy töitä niin paljon, kun haluaa tehdä. Ihmiset ei lakkaa sairastumasta, vaikka vakivirkoja vähennetään, päinvastoin. Turhan kranttu ei kannata olla, ja LOVE koulutus ajantasalle. Töitä on ihan valittavaksi asti.
Minusta alkaa tuntua, että se menee aina näin, että pari vuotta siitä, kun jonkin alan työvoimapulaa on oikein kunnolla rummutettu, alalla onkin työvoimapulat tulleet ja menneet ja taas on ammattilaisia työttömänä. Itse opiskelen hoitajaksi ja ihmettelen mikä työvoimapula hoitoalalla muka nyt on. Se käpyisimmätkin työpaikat saavat ihan valita tällä alueella työntekijänsä, ja sijaisia saa pompotella ihan miten haluaa. Kumpikaan ei olisi mahdollista jos työntekijöistä olisi oikeasti pula.
Onko tämä todellakin totuus? Tätä pelkään kovasti olen nyt lähihoitaja joka opiskelee sairaanhoitajaksi. Voisiko joku kertoa voiko ulkomaille vain lähteä töihin, tarvitseeko lisäkoulutusta yms? Siis jos en saa suomesta töitä :/