Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitkä merkit kertoo teillä, että tuurijuopolla lähtee ralli päälle taas?

Vierailija
02.10.2014 |

Ei nyt mennä siihen, että minkä takia olen liitossa miehen kanssa, jonka juomaputket on aina vähintään pe-la-su- tai su-ma-ti-ke- ynnämuuta ynnämuuta. Juodessa siis juodaan ja keskiktytään toisten samanlaisten kanssa, hieman vaihtuvalla porukalla tietysti jaksamisten tahtiin siihen juomiseen. EI ole toisia naisia sitä juomista häirtisemässä, mutta kotiinkaan ei ehdi päiväkausiin.

 

Miehelle alkoholi toimii kuin amfetamiini: nukkuminen on ihan ajanhukkaa eikä sitä unta tule vaikka yrittäisikin. Olen joskus yrittänyt esim. naimalla saada sen taintumaan jotain 05 aikaan, niin ei onnistu, ei nukahada. Nykyään en edes yritä saada sitä kotiin, sillä kotona se aiheuttaa vaan meteliä ja röntystämistä. 

Mies on aina baareissa, jatkoilla ja salakapakoissa se, joka on viimeisenä pystyssä ja alkaa lämmittää saunaa kun muut jo pilkkii. "uuten nousuun vaan, sanoo"

Kunnon krpapula on kamala. Siinä hikoillaan patjat ja täkit pyykkiin, nukutaan katkonaisesti, nytkähdellen, syödään jos pystytään (yleensä ei pystytä) ja tämä kestää päiviä. 

 

No ei siinä mitään, onhan noita kankkusia ollut itselläkin. Sitten alkaa se kemiallienen krapula eli katuminen ja morkkis. Mitä tuli tehtyä, paljonko paloi rahaa, tuliko painia, kävikö poliisit klubilla tai saiko siellä joku käkättimeen? 

Toipumisen jälkeen alkaa kauhea tsemppaus. On hommaa ja touhua mitä pitää tehdä. Jos kotona on jääkausi, voi suunnitella kaikkea kivaa ja mukavaa yhdessätekemistä. Pitäiskö rakentaa terassi isommmaksi ja siihen katos? Voitais grillata siellä kesällä?

Kuntoilu on tietysti hyvä harrastus. Mies tekee sitä siksi, että pitää saada taas maksa ja munuaiset kuntoon kroppa kuntoon tietysti. Ei siksi, että "näin elän terveellisen loppuelämän" vaan siksi että "jos tulee uudelleen lähettyä ottamaan, niin ei heti sammu eka iltana" Uskon siis näin. Eihän se sitä mulle myönnä tietenkään. Hänhän vaan huolehtii kunnostaan, jumankauta, eikö se akan mielestä olekaan hyvä asia!?

Kun kankkunen on unohtunut, ja olo kohillaan alkaa itsevarmuus nousemaan, että minähän voin ottaa muutaman ja sitten tulla 02 kotiin pehkuihin ja jatkaa normaalielämää.

Alkaa tulee stressia. Töissä on vittumaista. Hermo on kireällä. Mikään yhteinen tekeminen "ei ole mitään järkeä" , ei kiinnosta, mitä siinä valitat.

Laskuja on, rahat on loppu. Sitten alkaakin lähtölaskenta. Minä olen mäkättävä vaimo, ja kyttäään häntä ja aiheutan luonnolista vitutusta terveeseen mieheen. Kun sanon ,että sähän vaan etsit syytä lähteä ryyppäämään, niin mies suorastaan räjäyttää kulmakarvat hiusrajaan: "Mitä helevettiä, ai niinkö meinaat?? Että tekosyitäkö nää vaan on?? Jos sä tolla tyyllillä jatkat, niin nimenomaan mähän lähden baariin!!" 

Joo. I rest my case, sanois tuomari jenkkileffassa. Classic suorastaan.

Ennenkuin alatte laittamaan epäolennaisia ja asian vierestä vähemmän kiinostavia kysymyksiä kerron senverra että: Miehellä on hyväpalkkainen vakituinen työ, ollut sama jo 25 vuotta. Siinä on paljon töitä välillä ja paljon vapaata välillä. Ko. ammatin kulttuuriin kuuluu kova juominen ja kova viinapää, jos meinaa vähänkään tonttiaan pidellä siellä.

Harrastuksen puitteissa on oma kerhotila, Lue: oma baari, jossa on kaapit täynnä virosta haettua juomaa ja kylmäkaapit hurisee nurkissa, sauna ja muita samanlaisia kavereita.

Olemme 60-luvulla syntyneitä, jäätiin lapsettomiksi kun tavattiin jo mun ollessa varmaan liian vanha. En ole ukkoa jättämässä. Enkä ala tässä atomeiksi avaamaan, että minkä takia olen sen kanssa. Siitä vaikka myöhemmin, sillä mies on niin monimutkainen tapaus, että hyvinkin omaa ketjua vois siitä laittaa...

 

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa sanoa muuta kuin että mulle tuli tosi paha mieli puolestasi.

Vierailija
2/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan samantekevää jos teillä ei ole lapsia. Oman elämäsi saat tuhlata ihan minkälaiseen parisuhteeseen haluat. Mahtaa olla kyllä melkoinen elvis toi sun ukko, kuulostaa sellaiselta johon mä en koskisi pitkällä tikullakaan. Mahdollisimman epämiellyttävän kuuloinen tyyppi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en onneksi ole enää tuurijuopon kanssa (erosin 7 vuotta sitten), mutta muistan kyllä ne merkit... Yleensä merkkinä oli jonkinlainen erittäin iloinen ja vähän riehakas ja huumorimieliala. Periaatteessa se olsii ollut oikein mukava mieliala muuten, paitsi että tiesin jo että se on merkki siitä, että mies päättääkin taas, että hänellä ei olekaan mitään alkoholiongelmia ja hän voi ihan muutaman ottaa. Ja muutamaa seuraavana päivänä 6-pack, sitten seuraavana väkeviä, ja sen jälkeen se tavanomainen meno kasinolla, baareissa, sekoilemassa. 

Meillä siis mies horjui katumusta tekevien täysraittiuskausien ja rajujen juomiskausien välillä. Yleensä raittiuskaudet kestivät alle viikon, mutta joskus oli useamman kuukaudenkin juomatta. Kävi AA:ss aja kaikkea. Mutta sitten kun siitä repsahti, tulikin sen sortin deekisputki etten ollut ennen moista nähnyt. Lopulta, kestettyäni 4 vuotta tuota, ja juomiseen liittyi myös että mies kännissä petti minua mennen tullen, häivyin kuvioista, en jaksanut enää.

Vierailija
4/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen koska hän ehtii käymään töissä tai millaiset on työajat?

Vierailija
5/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Faijapuoli on kunnon tuurijuoppo. Siitä kyllä minäkin näen heti, että tolle maistuisi ja kohta lähtee. Ja se vetää vielä vanhanakin todella kovia rännejä. Tai nyt enää pystyy viikon, ennen meni kaksikin. Välillä lepäillään ihan sairaalassa ja darrat menee hallusinaatio-osastolle.

Vierailija
6/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sen vaan huomaa. Anna-lehdessä Susanna Ruotsalaien kuvasi hyvin sitä elämää, kun odotellaan että kohta lähtee taas. Siinä elettiin näennäisesti "normaalia" elämää. Matti treenasi ja oli keikkaa ja tulevaisuudessa kisoja ja vaikka mitä. Kuitenkin pinnan alla oli tieto siitä, että jossain vaiheessa se lähtee juomaan ja tieto siitä että se ei osaa juoda vähän. 

Lehdessä Susanna kuvasi hienosti sitä huolehtimista, että pitää koko ajan katsoa että kaikki menee mahdollisimman sujuvasti, eikä mitään stressaavaa tai muuten ahdistavaa saa tapahtua. Muuten Matti lähtee ottamaan. Tässä tapauksessa Susanna hätääntyi huomatessaan että Matti ei ole syönyt ja sillä on siis nälkä. Matilla oli nälkä ja hermo tästä kireällä. Joten Matti alkaa imuroimaan sitä niiden pikkuruista kaksiota, kun siellä on niin kamalan paha siivo. (Mitä en usko alkuunkaan, kun Susanna oli kokopäiväisesti kotona ja hoiti sitä huushollia) Tästä sitten imuroinnista ja siivoamisesta stressanntuneena (eli juomaan lähdössä) Matti lähtee ulos ja ränni alkaa.

Susanna teki oikein kun lähti. Se on vaan sen odottamisista että koska se taas lähtee. Lähipiirissä pyörii kavereita jotka houkuttelee ja odottelee että kyllä se sieltä taas tulee. 

 

Juoppo itse juo ja rällää, sitten kärsii ja katuu, ja sitten luulee että kyllähän tää on taas hallinnassa. Tuttavalle riitti pelkästään 1-olut-pullo, siis parin prosenti pilsneri siihen, että juominen lähti päivien putkeksi!!

 

Juoppo itse pettää itseään pahiten. Syitä on aina, ehdottoman tärkeitä menoja, juhlia ja just nyt tulee joku kaveri kaupunkiin ,joka on asunut jossain Itä-Timorilla viimeiset 26 vuotta, pakko sitä on lähteä moikkaamaan. Jne jne.

 

Joko siihen jää, taikka sitten lähteee. Jos jaksaa niin voihan siihen jäädäkin. Ap:lla ilmeisesti ei rahat ja talot mene juomiseen vaan mies tienaa hyvin. Ei ole väkivaltaa  vaimoa kohtaa ja ei viestin mukaan petä. Mikäs siinä jos jaksaa. 

Pakko ei ole jaksaa. Yhtään ei tarvi hoitaa kankkusessa, lepytellä tai huolehtia. Huolhetikoon itse. Parhaan palveluksen tekee juopolle kun lähtee ja jättää sen keskittymään siihen tärkempäänsä eli pulloon. Kaikki muu on toisarvoista. 

Jotkut sitten saavuttaa pohjan ja nousee siitä, jotkut ei. Elämä on laiffii. Eli ihan arpapeliä sikäli, että kuka alkoholisoituu, kuka paranee siitä, kuka lähtee ja kuka jaksaa jäädä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 10:27"]

Ihmettelen koska hän ehtii käymään töissä tai millaiset on työajat?

[/quote]

Voi tuo onnistua aika monessakin ammatissa. Oma tuurijuopponi oli it-alalla, ja teki paljon etätöitä. Ja pystyi tarvittaessa olemaan juomiskausinakin työpäivän juomatta, ei ollut niin hallitsematonta se. Etäpäivinä kyllä tissutteli kaljaa samalla kun teki töitä. 

t. 4

Vierailija
8/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ne tuurijuopothan just on niitä, jotka käy vielä töissä. Illat saattaa tissutella ja sitten kaikki vapaapäivät menee kännissä. Töihin aina jotenkin selviää, sielläkin varmaan kauheassa krapulassa. Eli tavallaan juominen on hallinnassa, mutta tavallaan ei. Pitemmillä lomilla meneekin sitten melkein koko loma kännissä. Sitten välillä saattaa olla pitkiäkin aikoja juomatta. Itseinho on kova näillä ihmisillä, heitä inhottaa kun eivät voi olla juomatta ja se taas masentaa niin, että tätyy lähteä viinakauppaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh. Ihan hengästyin kun luin. Niin tuttua tekstiä sillä erotuksella että meillä on vieläpä lapsi ja arvaa kuka sitä yksin hoitaa jos miehellä lähtee putki päälle :P

Olet ap muuten kirjallisesti lahjakas, siis kirjoitat äärettömän hauskasti karusta aiheesta!

Vierailija
10/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entisenä tuurijuoppona kommentoin, että osittain kuulostaa tutulta. Itselläni tosin ei ollut yleensä mitään erityistä syytä ruveta ottamaan alkoa, asiat saattoivat siis olla ihan reilassa, oikein hyvinkin tai sitten vähän huonommin. Kuvio meni yleensä niin, että putkesta toipumisen jälkeen elin raittiudesta tyytyväisenä jopa pari-kolme kuukautta tipattomana ilman mitään mielihaluja juoda. Mutta sitten ykskaks viinanpiru alkoi kuiskuttelemaan viattomasti korvassa, että "kyllä sitä varmaan pari voisi ottaa" - ja halusinkin ottaa vain ne pari ja jatkaa selvää elämää seuraavana päivänä. Tuloksena oli kuitenkin yleensä viikon-parin putken pamahtaminen päälle. Ja nyt puhun sellaisesta putkesta, että juominen alkoi heti herättyä ja loppui illalla. Se ei ole enää toisen päivän päästä hauskaa vaan pakonomaista.

Monen yrityksen jälkeen sain itseni toivon mukaan lopullisesti raittiiksi eli alkot on omalta kohdaltani juotu. Välillä on menty periaatteella "tänään en juo, katsotaan huomenna" ja se on toiminut kun mielihalu on tullut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensähän näillä alkoholisteilla löytyy syy kuin syy ryyppäämiseen; se voi olla kaunis sää, näki jonkun kaverin, radiosta tulee Irwinin tai Veikko Lavin biisi ym. Aina löytyy peruste ja se haetaan tavalla tai toisella eli ei kannata itseä syyllistää mistään vittumaisuudesta tmv.

 

Vierailija
12/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotona vaan tilanne kiristyy. Pikkuhiljaa niin ettei voi sanoa että milloin se kiristyi. Se vaan hiljaa ja hiipien tulee, mutta yhtä varmasti kuin aurinko nousee. Jos juomisen aloitusta saa siirrettyä esim. että ei otakaan lauantaina, niin se on pelkkää kosmetiikkaa. Viimeistään keskiviikkona on pikkupullo kirkasta kourassa. 

 

Eniten vituttaa juomisen salailu ja peittely!! Siis niin raivostuttavaa! Minähän tunnen miehen, minä tiedän ja näen kävelytyylistä milloin se on juonut 2 olutta. Okei, ekaa en ehkä huomaa, mutta toisen jo huomaa selvästi. 

Ja sitten alkaa jankkaaminen. Hei kamoon, en ole ottanut en ole ottanut kuin yhden kaljan. Alkaa todistelu: kato vaikka kaappiin, eihän sieltä ole mitään mennyt! Kuinka tyhmänä se mua pitää, kaapissa on tietysti vain mannekiinipullo, joka pidetään näyttävästi näkyvissä ja josta ei pinta vajene juurikaan. Se ei ole missään suhteessa siihen, missä kunnossa silmät harittaa illalla klo 22. S-nan- s-na.

Hyvä jemma on vessa; ainahan voi täysin viattomana vippailla vessaan, ei kait kukaan voi valittaa siitä että mies käy tarpeillaan!? Ja kas, kun vetää veden ja alkaa lorottaa käsienpesua varten huoella vetta, voikin vetää varmaan yhdellä kierteellä puolipulloa/tölkkiä/ mitä vaan.

Autotallit, auto, kaikki mahdollisest sellaiset paikat jonne voi viattomana ja ihan vaan hyvää tarkoittaen mennä tossottaan pikkukännissä jotain. Haen polttopuita = käyn huikalla. Katon autossa asiaa X = tekee mieli huikkaa. Onkohan tuo pyykkiteline kunnolla paikallaan = menen huikalle. Mä voin laittaaki koneen pyörimään = menen huikalle. Laitettaisko jotain hyvää ruokaa = tekis mieli ottaa. Ihan samaa scheissee koko ajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotona vaan tilanne kiristyy. Pikkuhiljaa niin ettei voi sanoa että milloin se kiristyi. Se vaan hiljaa ja hiipien tulee, mutta yhtä varmasti kuin aurinko nousee. Jos juomisen aloitusta saa siirrettyä esim. että ei otakaan lauantaina, niin se on pelkkää kosmetiikkaa. Viimeistään keskiviikkona on pikkupullo kirkasta kourassa. 

 

Eniten vituttaa juomisen salailu ja peittely!! Siis niin raivostuttavaa! Minähän tunnen miehen, minä tiedän ja näen kävelytyylistä milloin se on juonut 2 olutta. Okei, ekaa en ehkä huomaa, mutta toisen jo huomaa selvästi. 

Ja sitten alkaa jankkaaminen. Hei kamoon, en ole ottanut en ole ottanut kuin yhden kaljan. Alkaa todistelu: kato vaikka kaappiin, eihän sieltä ole mitään mennyt! Kuinka tyhmänä se mua pitää, kaapissa on tietysti vain mannekiinipullo, joka pidetään näyttävästi näkyvissä ja josta ei pinta vajene juurikaan. Se ei ole missään suhteessa siihen, missä kunnossa silmät harittaa illalla klo 22. S-nan- s-na.

Hyvä jemma on vessa; ainahan voi täysin viattomana vippailla vessaan, ei kait kukaan voi valittaa siitä että mies käy tarpeillaan!? Ja kas, kun vetää veden ja alkaa lorottaa käsienpesua varten huoella vetta, voikin vetää varmaan yhdellä kierteellä puolipulloa/tölkkiä/ mitä vaan.

Autotallit, auto, kaikki mahdollisest sellaiset paikat jonne voi viattomana ja ihan vaan hyvää tarkoittaen mennä tossottaan pikkukännissä jotain. Haen polttopuita = käyn huikalla. Katon autossa asiaa X = tekee mieli huikkaa. Onkohan tuo pyykkiteline kunnolla paikallaan = menen huikalle. Mä voin laittaaki koneen pyörimään = menen huikalle. Laitettaisko jotain hyvää ruokaa = tekis mieli ottaa. Ihan samaa scheissee koko ajan.

Vierailija
14/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, mikäs se kysymys varsinaisesti oli? Alkoholisti on alkoholisti, ralli lähtee päälle ennemmin tai myöhemmin. Ei tuolla elämäntyylillä ja kaveriporukalla juurikaan mitään raitistumisen mahdollisuuksia ole, vaan aina vaan pahemmaksi se pitemmän päälle menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pullojen piilottelu!! Tähän olen väsynyt! Asian kieltäminen on täydellista. Ei ole ongelmaa ei minkäänlaista. Voin milloin tahansa olla vaikka kuukauden juomatta, pannaan saman tien puoli vuotta. Voin olla jos haluan, mutta kun en sattumoisin halua. 

Juon kun juotattaa. Töissä on raskaat ajat, vapaalla voin rentoutua. Olen tehnyt töitä ja maksanut veroni ja hoitanut hommani, nyt voin rentoutuoa.

 

Viikolla tissuttelua töiden jälkeen johonkin ilta 22. Sitten pöhnässä pakko mennä nukkumaan, että ehtii polttaa juodut ja pystyy aamulla ajamaan. Viikonloppuna perjantaina kännit tymäkkään tahtiin. Lauantaina tasoitellaan mukamas naatiskellen. Sunnuntai onkin sitten pelkkää kamppailua että miten sais krapulan loivennettua mutta ettei menis kännin puolelle. 

Maantanaina töihin lähtee punakka, väsynyt, turvonnut mies.

Ai mitenkö se on perheessä ja parisuhteessa läsnä? No miten sen nyt ottaa, onhan se paikalla. Ei käy baareissa, ei roiku nettipeleissä tai naisissa. Joo että sikäli.

15 vuodessa viina vienyt varmaan 10 vuotta ajasta. 5 vuotta yhteensä ehkä selvänä. Noin äkkiä ajateltuna.

Vierailija
16/16 |
02.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärtyisyys, tietynlainen  " itsevarmuuden lisääntyminen" väärällä tavalla. Mies on  alkoholismia vastaan taisteleva "entinen tuurijuoppo", raitistunut tosin nykyään. Alkoholism on niin salakavala tila,.ettei sitä ymmärrä kuin toinen saman kokenut. Oleellista siineä on juuri kyvyttömyys hallita omaa juomistaan. Siihen ei auta mitkään päätökset tai vahva tahto krapulapäivänä. Ainut keino selvitä siitä on se, että  " jotain tapahtuu". Tulee jonkinlainen raja  vastaan ja silloin jotain tapahtuu. iIlloin ei halua enää juoda ja haluaa elää raittiina. Joillekin raja tulee vastaan nopeammin, suurelle osalle ei koskaan. Alkoholismi tappaa. Pitää myös huomioida, että kaikki suurkuluttajat eivät ole alkoholisteja vaan pystyvät säätelemään juomistaan melko hyvinkin. Mieheni taas oli alkoholisti vaikka joi vain silloin tällöin. Oikealle alkoholistille on ihan sama onko esim. oman lapsen hautajaiset tai siskon häät tulossa ( esimerkiksi). Jos juominen lähtee lapasesta niin saattaa herätä jostain putkasta ja ihmetellä mitä tapahtui. Viina niin sanotusti vie ja sillä ei ole mitään tekoa esim. ihmisen älykkyyden tai yht.kunnallisen aseman kanssa. Suurin osa alkoholisteista käy töissä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kahdeksan