Paineentunne korvassa
Moikka,
olen 45 vuotias "perusterve" mies, ilman ainakaan todettuja vaivoja. Viime aikoina, minulla on ollut kiusallinen tunne korvissa.
Useita kertoja päivässä joko toiseen tai kumpaankin korvaan tulee paineentunne. Vaikea kuvailla tarkkaan, miltä se tuntuu. Kuulo ei mene, mutta korvassa on ptunne epämiellyttävästä paineesta. Sitä kestää joitain sekuntteja. Joskus "täräyttää" oikein kunnolla ja korva alkaa tinnittää samalla.
Vielä oudommaksi tämä menee siinä, että tuota tapahtuu eniten päiväsaikaan. Ei niinkään iltaisin tai iltaisin.
Itseä tietenkin pelottaa, että kyseessä on jotain verenkiertoon aivoissa/päässä tai sydämeen liittyvää. Olen koittanut miettiä, että onko rinnassa samalla jotain tuntemuksia, mutta en voi olla siitä varma, koska silloin kun korvaan tulee se paineentunne, niin voi olla, että tarkkailen sydäntäni liikaakin.
Kenelläkään mitään vastaavaa?
Johannes