Myötähäpeättekö ihmisiä joilla on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa?

Totuushan on se, että 60% ihmisistä kokee olevansa sosiaalisissa tilanteissa ja ryhmissä noloja. Mutta todella harvoin kuitenkaan kukaan huomaa toisesta mitään "oho olipa noloa" -tilannetta.

Eli tuo oma kömpelyys on ihan pään sisällä.

Samoin kun aina miettii, että pitäisi olla jotain tosi tähdellistä ja oleellista sanottavaa ennen kuin voi avata suunsa. Sitten jos rupeaa kuuntelemaan mitä ne sosiaaliset ihmiset puhuvat, niin ei niissä jutuissa mitään järkeä / punaista lankaa / yms. ole. Eikä se silti kuulosta typerältä.

Kaikki jännittää aivan turhaan ja se tekee meistä suomalaisia.

En. Olen introvertti, jossa on asperger-piirteitä. Voi olla, että joku myötähäpeää minun käytöstäni, mutta itse en välitä. Haluan usein van tilanteesta pois, koska koen sen väsyttävänä. Ujo en ole, mutta harvoin olen samalla aaltopituudella ihmisten kanssa. En jaksa piitata enää. Joskus nuorempana tämä oli minulle ongelma, ei enää. Hyväksyn myös muut ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Teeskentelijöitä inhoan kyllä yli kaiken. Ja narsisteja, jotka ovat sosiaalisesti hyvin taitavia. 

En tunne myötähäpeää. Miksi tuntisin? Ajattelen vain, että nyt ei olla tuon ihmisen vahvimmalla alueella. Pelastan tilanteen omalla käyttäytymisellä, jos vain voin, mutta toisen ihmisen häpeää en suostu kantamaan. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:20"]

En tunne myötähäpeää. Miksi tuntisin? Ajattelen vain, että nyt ei olla tuon ihmisen vahvimmalla alueella. Pelastan tilanteen omalla käyttäytymisellä, jos vain voin, mutta toisen ihmisen häpeää en suostu kantamaan. 

[/quote]

Voi myös olla, että se "häpeä", jota et suostu kantamaan, on täysin sinun omien korviesi välissä. 

Mä kyllä myötähäpeän joskus sosiaalisissa tilanteissa, mutta se rajoittuu vain perheenjäseniini ja lähisukuuni. Ei kävisi edes mielessä ruveta häpeilemään jonkun työ- tai harrastustuttavan puolesta.

Tyypillisimmin hävettää silloin kun mieheni ei tajua miten kerskailevalta hänen puheensa joskus kuulostaa. Tekisi mieleni vajota maan alle, kun hän ei osaa lukea sitä sosiaalista tilannetta vaan jatkaa vain jostain omista urotöistään vaikka kaikki vain tuijottavat hiljaa kun eivät keksi siihen mitään vastattavaa.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:47"]

Mä kyllä myötähäpeän joskus sosiaalisissa tilanteissa, mutta se rajoittuu vain perheenjäseniini ja lähisukuuni. Ei kävisi edes mielessä ruveta häpeilemään jonkun työ- tai harrastustuttavan puolesta.

Tyypillisimmin hävettää silloin kun mieheni ei tajua miten kerskailevalta hänen puheensa joskus kuulostaa. Tekisi mieleni vajota maan alle, kun hän ei osaa lukea sitä sosiaalista tilannetta vaan jatkaa vain jostain omista urotöistään vaikka kaikki vain tuijottavat hiljaa kun eivät keksi siihen mitään vastattavaa.

[/quote]

Minä myötähäpeän miestäni, kun hän alkaa kertoa samoja vanhoja vitsejä ja sattumuksia kymmenennen kerran. Mutta no, hän on mitä on. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 00:12"]

Tunnetteko raastavaa myötähäpeää jos samassa tilanteessa kanssanne on joku jolla on selviä hankaluuksia sosiaalisessa tilannetajussa ja kirjoittamattomien sääntöjen noudattamisessa (esim. ei puhu mitään tai sanoo jotain "noloa ja tyhmää")? Ajattelen nyt illanistujaisia, järjestötoimintaa, harrastuksia, jotain tutustumistoimintaa... Mitä ajattelette tällaisesta henkilöstä ja yritättekö/pystyttekö jotenkin helpottamaan tilannetta kaikille osapuolille?

Faktahan on se, että monen eristäytyneen ja mielenterveysongelmaisen ihmisen elämänlaatu paranisi toisten seurassa vietetyn ajan myötä, mutta tilanteita joihin voisi mennä mukaan omana kömpelönä itsenään on todella vaikea löytää. (Kokemuksesta sanon.)

[/quote]

Olen huomannut, että kaikki mokaavat ja nolostelevat joskus. Helpommalla pääsee, kun ei takerru omiin ja muiden mokiin...

En myötähäpeä, vaan ärsyynnyn tyypeistä jotka eivät saa tavallista small talkkia ulos suustaan. Vaikuttavat vain ja ainoastaan tylyiltä ja epätstävällisiltä. Epäilen että eivät pidä minusta. En minä näe hänen lävitseen että mistä huono käytöksensä johtuu, joten en osaa tuntea myötätuntoa jos kyseessä onkin vain ujo tapaus.

Minä olen erittäin sosiaalinen. Laajassa tuttava ja ystäväpiirissäni minut kuitenkin tunnetaan joskus möläyttelijänä vaikka normaalisti olen todella huomaavainen ja koherentti. Olen kuitenkin yltiörehellinen ja joskus väsyneenä saatan sanoa liian suoraan, silti saan aina nämä "mököt" aina anteeksi. Kuten minäkin anteeksi annan heille... Siis kaikiltahan joskus pääsee tahaton huono lause ja monesti niin että  mitä enemmän yrittää niin sen huonommin menee. Keski-ikäisenä tämänkin jo tietää :) En tunne myötähäpeää ihmisiä kohtaan jotka eivät osaa toimia sosiaalissa tilanteissa, en vain kovin pitkälit heidän kanssa viihdy samassa seurueessa kai se on enemmän kiusaantumista? Siis esim. sellaisen, jolta kyselee kuulumisia, mutta hän vastaa yhdellä sanalla ei esitä vastakysymystä jne.

Mä olen sosiaalisten taitojen puolesta enemmänkin siellä keskivertoa paremmalla puolella, vaikkakin olen kokenut myös sen toisen puolen. En tunne myötähäpeää, mutta huomaan aika nopeasti, jos jollain on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja pyrin auttamaan heitä. harvoin isossa porukassa kysyn suoraan heiltä kysymyksiä, koska moni tuntuu vaan pelästyvän sitä, että pitää puhua itsestään kaikkien katsoessa. vaan hymyilen ja otan katsekontaktia ja pyrin juttelemaan sitten kahdenkesken. Tällaisen pienen kannustuksen jälkeen moni uskaltaa paremmin jutella myös isossa porukassa, kun tietää, että ainakin yksi kuuntelee.

Joskus ei voi kuun hävetä. Minulla on yksi tuttava, joka on todella onneton sosiaalisesti ja laukoo völillä todella omituisia, sovinistisia, seksistisiä ja rasistisia kommentteja, esim kerran kahvipöydässä haukkui "suomalaisten naisten pukeutumista" niin että olisin voinut päältäni osoittaa joka vaatekappaleen, joka ei kelvannut. Toisen kerran esittäytyi vieraalle ihmiselle "hei, olen sejase, en aina oel uskollinen vaimolleni". Se voi kutsua ihmisiä pimuiksi tai naikkosiksi. Se ei tarkoita pahaa, se ei vain tajua, että sen sovinismi on karmeaa. Se ei varmaan edes tajua olevansa sovinisti. 

Ja ei, kyse ei ole siitä, että loukkaantujat olisivat kusipäitä. Kyllä tämä ihminen on sitä ihan itse, vaikka ei tarkoitakaan. Jos sen kanssa joutuu tilanteeseen, joissa edustaa esim samaa työpaikkaa, ei todellakaan voi kuin hävetä. Pelastaa toki sen, mitä on pelastettavissa, mutta ei se useinkaan ole kovin paljon.

Entäs sitten nää jotka ei voi olla hiljaa hetkeäkään, puhuu päälle ja kovassa äänessä oltava koko ajan ja kaikki huomio itseen kiinnitettävä. Ei paljoa tee mieli keskustella tällasten kanssa. Kerran eräs taas alkoi puhumaan päälle. En lopettanutkaan omaa asiaani vaan jatkoin puhumista. Siinä sitten puhuttiin päällekkäin. Moni myös aloittaa puhumaan täysin toista asiaa vielä kun joku toinen on puhumassa omaansa. En kutsuisi tätäkään ryhmää sosiaalisesti taitavaksi.

En häpeä. Vastaan vain omasta käytöksestäni. Tosin joskus itse loukkaannun tällaisista sammakoista, joita muilta saatttaa päästä.

En todellakaan häpeä! Itse olen kyllä sosiaalinen ja yritän ujoimmankin saada mukaan keskusteluun, mutta varovasti tunnustellen. En nolaa ketään. Sinne vaan mukaan muitten joukkoon!!

Myötähäpeän erästä opiskelukaveriani. Hän ei oikein tajua, mitä voi sanoa, ja mitä ei. Hän kyllä aloittaa rohkeasti keskusteluja, mutta suusta pääsee usein uskomattomia sammakoita. Monet hänen jutuistaan voisi ottaa loukkauksena, vaikka hän ei tarkoitakaan loukata. Siksi varsinkin jos porukassa on uusia ihmisiä, myötähäpeä nousee huippuunsa. Noista uusista ihmisistä huomaa aina, että he hämmentyvät, jopa loukkaantuvat hänen jutuistaan. Aihetta tulee vaihdettua useasti hänen seurassaan...

Työpaikallani olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa muut eivät sano mitään, kun seurassa on ulkomaalainen tai muuten vieraampi ihminen. Silloin kyllä toivon, että edes yrittäisivät osallistua keskusteluun.

Itselle nuo tilanteet ovat myös kiusallisia, sillä joskus minut on pyydetty seurueeseen nimenomaan siksi, että puhuisin tälle ulkomaalaiselle tai muuten vieraammalle ihmiselle... Samalla yritän saada muitakin mukaan keskusteluun, mutta aina se ei onnistu.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 00:28"]

Myötähäpeän erästä opiskelukaveriani. Hän ei oikein tajua, mitä voi sanoa, ja mitä ei. Hän kyllä aloittaa rohkeasti keskusteluja, mutta suusta pääsee usein uskomattomia sammakoita. Monet hänen jutuistaan voisi ottaa loukkauksena, vaikka hän ei tarkoitakaan loukata. Siksi varsinkin jos porukassa on uusia ihmisiä, myötähäpeä nousee huippuunsa. Noista uusista ihmisistä huomaa aina, että he hämmentyvät, jopa loukkaantuvat hänen jutuistaan. Aihetta tulee vaihdettua useasti hänen seurassaan...

[/quote]

Niin siis tuossa on kyllä kyse siitä että ne loukkaantujat ovat kusipäitä, ei muuta.

Ei tartte myötähävetä, kun häpeän itseäni.

En myötähäpeä toisten tekemisiä oikein koskaan. Eiväthän ne oikeastaan edes minulle kuulu - ja toisaalta, elämäähän tää kaikki vaan on. :)t Myötähäpeä kuuluu minusta sellaiseen yhteisölliseen identiteettiin, jossa kaikki pitää peilata siihen miltä toisten silmissä näyttää, ja asioiden kuuluu juurikin näyttää tietynlaisilta. Se, miten asiat ovat oikeasti, on toissijaista. Tällaisesta identiteetistä voi tänä aikana jo luopua, jos ei ihan pikkukylässä asu, sillä nykyään on kaikilla vähän enemmän tilaa hengittää, ja toisellekin voi antaa tilaa olla omanlaisensa kaikessa rauhassa. Se on toisen ihmisen kunnioittamista, ja minusta tärkeää.

En tunne myötähäpeää, vaan myötätuntoa. Möläyttelen itsekin joskus ja tiedän sen tunteen kun jälkeenpäin ajattelen ja tajuan miten tökerösti sanoin. Jos tajuan heti ja yritän korjailla sanomaani, saan yleensä asiat vielä enemmän sekaisin. Voi kun olisi siunattu sosiaalisella älykkyydellä!