Kotiäitiys oli kamala kokemus.

Ei se varmasti kaikille sovi tosiaan. Itselleni se oli elämäni onnellisinta ja luovinta aikaa. 

Miten pitkään jaksoit olla kotiäitinä ap?

Niin, surullista. Itse suren enemmän kuin kukaan. Arkeani rasittivat monet asiat, suurimpina erityislasten vanhemmuus, tuen puute (ei sukua samalla puolella Suomea), riidat omien vanhempien kanssa (mielisairaus sekä äidillä että isälläni), sekä taloudelliset vaikeudet. Tämä pakka teki kaikesta kestämättömän. En tiedä, mitä hyvää töihinmeno tuo, mutta työpaikka on ja toivon, että se tekee seuraavasta elämänvaiheesta siedettävämmän.

ap

Mä niin halusin, että olisin onnellinen ja seesteinen kotiäiti. Mutta sitäkään ei mulle suotu, ei sitäkään :-(

onhan se outoa, että ihmiset haluavat lapsia, mutta eivät halua hoitaa niitä.

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 11:00"]

Niin, surullista. Itse suren enemmän kuin kukaan. Arkeani rasittivat monet asiat, suurimpina erityislasten vanhemmuus, tuen puute (ei sukua samalla puolella Suomea), riidat omien vanhempien kanssa (mielisairaus sekä äidillä että isälläni), sekä taloudelliset vaikeudet. Tämä pakka teki kaikesta kestämättömän. En tiedä, mitä hyvää töihinmeno tuo, mutta työpaikka on ja toivon, että se tekee seuraavasta elämänvaiheesta siedettävämmän.

ap

[/quote]

Tuo selittääkin tosi paljon. Sulla oikeasti on mielettömän raskas tilanne ja ymmärrän, että haluaisit päivittäisen hengähdystauon töissä tuosta kaikesta! Enkä ajattele että siinä on mitään pahaa, vaikka itse kotiäiteilinkin 9 vuotta. 

Mutta minulla tosiaan oli ihan eri tilanne. 2 tervettä, varsin helppoa lasta. Ei ristiriitoja miehen kanssa eikä muissakaan ihmissuhteissa. Lisäksi olen hyvin introvertti luonne joka nautin valtavasti rauhasta ja tietynlaisesta yksinäisyydesta ja aikatauluttomuudesta. Tuntui että jokainen päivä oli ihana seikkailu, kun lasten kanssa koki kaikkia uusia juttuja. Sen lisäksi itsekseni opettelin kaikenlaista, mm. taidemaalausta, käsitöitä, runojen kirjoittamista - sellaista, mihin ei ole energiaa eikä halua henkisesti raskaan täyspäivätyön ohessa. Nyt olen taas töissä, ja välillä tuntuu ettei mihinkään luovuuteen ole enää voimaa, kaikki on vain rutiinia: nuku, syö, käy töissä, tee kotitöitä ja ruokaa, yritä jotenkin viihdyttää lapsia vaikka olet ihan loppu, nuku...

t. 2

Kaikki ihmiset eivät ole hoitoalalle sopivia.

Kyllä musta on kivaa olla oman lapseni seurassa, mutta silkka kotona oleminen on toisaalta alityöllistettyä ja toisaalta ylityöllistettyä hoitotyötä. Hoidan kyllä pakolliset pyykit sun muut, mutta ei ole mitään järkeä olettaa että pelkän lisääntymisen vuoksi tämän maailman insinöörit, opettajat, kuljetusalan ammattilaiset, raksaduunarit sun muut haluaisivat tai voisivat antaa omille lapsilleen parasta mahdollista päivähoitoa.

Teen omat työni iloiten täällä toimistossa, ja ilolla käyn hakemassa lapseni päivähoidosta jonka hän suurella menestyksellä aloitti heti kaksi vuotta täytettyään. Äiti joka voi kaikin puolin hyvin on lapsenkin etu, ja ja minä voin parhaiten jos olen kodin ulkopuolella töissä.

Ja mikähän siinäkin on että oletus on aina että sen äidin on jäätävä kotiin hoitamaan lasta? Miksei isän kotihoito kelpaa yhtä hyvin?

Koska sehän sävy näissä on: ammatin opiskellut nainenhan on harrastanut silkkaa okkupaatioterapiaa aina äitiysloman alkuun asti. Äitiysloma taas on merkki siitä että on aika lopettaa haihatus ja siirtyä naisen todelliseen työhön.

Tällaiseen ajatusmalliin minulla ei ole muuta kommenttia kuin että haudatkaa sovinistit itsenne sinne koteihinne, ja katsokaa kuinka hyvin tämä malli toimii lastenne kannalta: pojat odottavat tulevilta puolisoiltaan samaa asennetta kuin armaalta äitimuorilta aikanaan, ja tytöistä tulee epäkiinnostavia lattapäitä jotka eivät muuta tee kuin odota tulevia lapsia koko ikänsä.

Niin. Eihän tämä kaikille sovi. Itse kamppailen joka päivä jonkinlaisen tylsistymisen kanssa. Elämä on niin rutiinia, on aamupala, ulos,lounas, päikkärit jne päivästä toiseen. Jos väsyttää, ei saa levätä (toinen lapsi ei enää nuku päikkäreitä). Jos haluaa tehdä jotain yhtään mitään keskittymistä vaativaa älyllistä toimintaa (esim.lukea, muuta kuin av-palstaa) homma keskeytyy jatkuvasti. Siivota pitää kokoajan vähän, jos haluaa, ettei asunto ole kuin pommin jäljiltä. Raskasta, sanon minä. Mutta toisaalta, lapset kasvavat nopeasti ja on ihana nähdä läheltä heidän kasvu. Mutta voisin itse olla ihan hyvin töissäkin, vaikka lapset ovat sen 1 ja 3. Ei se päiväkoti mikään helvetin esikartano ole.

Kotiäitinä toivoin joka aamu, että olisi jo ilta. Sitten menin töihin. Silloinkin aloin sunnuntaisin kiihkeästi odottaa maanantaiaamua.

Pikkulapset eivät sopineet minun maailmaani. Nyt tytöt ovat jo teinejä ja tosi ihania. Koululaiset ja sitä vanhemmat sopivat elämääni. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa. Onneksi.

Olin 8kk ja exäni saman verran, sitten lapsi meni osa-aikahoitoon (saimme sumplittua työaikoja ristiin).

Kotona oli minulle kestämätöntä sillä vihaan rutiineita (työni on vaihtekevaa). Lastani rakastan yli kaiken.

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 11:06"]

onhan se outoa, että ihmiset haluavat lapsia, mutta eivät halua hoitaa niitä.

[/quote]

Minä koen hoitavani lastani myös silloin, kun tienaan rahaa sitä varten, että meillä on katto päämme päällä, sopivan lämmintä ja riittävästi ruokaa. Nykymaailmassa nämä  asiat taataan niin, että vanhemmat käyvät töissä ja tienaavat rahaa. Vain AV:lla  suurimmalla osalla lapsista on 20 000 euroa kuussa tienaava isä ja/tai vanhemmilla kymmeniä tuhansia vuodessa tuottavia sijoituksia. Oikeasti kyllä on niin, että yhden vanhemman nettotuloilla harvemmin taattaisiin Suomessa edes lapsen perustarpeiden täyttyminen.  Yhden ansiotulon perheet tarvitsevat useinmiten yhteiskunnan apua (jonka maksavat, niin, yrityksen ja harvat yksityiset nettomaksajat). Tästä on osoituksena sekin, millainen itku syntyi lapsilisien leikkauspäätöksestä. Esim. se, että 50 euroa on iso raha monelle perheelle kertoo aika karulla tavalla sen, miten "tiukilla"  täällä mennään.  

Mutta kulttuurihistoriaa opiskelleena lohduttaisin nyt kaikkia äitejä, jotka tuntevat itsensä "paskoiksi mutseiksi" lähtiessään töihin taloudellisista syistä sillä, että historiallisestikin ovat olleet hyvin harvassa sellaiset yhteiskunnat, joissa suurimman osan lapsien äideistä ei olisi jotain työtä pitänyt tehdä lapsien pitämiseksi hengissä. Peruskotityötkin ovat olleet pitkään sellaisia, joiden takia äiti on joutunut jättämään lapset muiden - yleensä isompien lapsien - hoitoon useaksi tunniksi päivässä, esim. siitä, miten paljon aikaa pelkkään veden kantoon kaivosta on käytetty Suomessa maalla vielä 1960-luvulla, taitaa useilla nykymammoilla autuaan hatara käsitys. Saati sitten siitä, miten laajalle levinnyttä naisten kotiteollisuustyö on ollut. Moni tupa Suomessakin on saanut oikeat ikkunat kiitos emännän kirnuaman voin, joka on voitu myydä eteenpäin.

Hah, mulla ei ole kotona lasten kanssa hetkeäkään omaa aikaa. Hyvä kun kerkiää kahvin laittaa.

Me jaettiin miehen kanssa hoitovapaat, vieläpä useammassa osassa niin, että oltiin putkeen kotona max 1v5kk. Toimi, ja lapset saivat olla kotona 3-vuotiaiksi, vaikka ikäeroakin oli 5v ja 4v. Mulla on aina ollut suurimmaksi osaksi hauskaa lasten kanssa, mutta ymmärrän hyvin, että ihmiset eivät jaksa olla vuosia putkeen kotona.

Millä tavalla luulet työnmuutavan sukulaisten tuen puuttumista tai vanhenpiesi mielenterveysongelmiin? Mitä luulet pääseväsi työllä pakoon? Siis ihan oikeasti?

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 11:53"]

Millä tavalla luulet työnmuutavan sukulaisten tuen puuttumista tai vanhenpiesi mielenterveysongelmiin? Mitä luulet pääseväsi työllä pakoon? Siis ihan oikeasti?

[/quote]

Niin, minullekin tuli mieleen ajatus että eikö sitten ole vielä raskaampaa, kun käyt kaiken lisäksi vielä töissäkin?!

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 11:53"]

Millä tavalla luulet työnmuutavan sukulaisten tuen puuttumista tai vanhenpiesi mielenterveysongelmiin? Mitä luulet pääseväsi työllä pakoon? Siis ihan oikeasti?

[/quote]

Lähinnä siinä pääsee pakoon niiden asioiden ajattelemista. Kyllä oikeasti joskus työhön liittyvä kiire ja stressi voi olla siunaus, kun ei ole aikaa murehtia päivät pitkät niitä muita murheitaan.

Juu ei ole helppoa hommaa

Uppp