Onko muita, joiden lähisukulaiset koko ajan uhkailee kuolemalla?

Juu, meillä ei isoäiti ole koskaan ollut näkemässä seuraavia synttäreitä, jouluja, rippijuhlia ja niin pois päin. Vielä porskuttaa, eikä ole näkemässä seuraavaa joulua, synttäriä, lapsenlapsenlasta ja niin pois päin.

Tutulta näyttää. Kerjääkö nuo jotain myötätuntoa vai mikä heitä riivaa? Luulisi ihmisten iloitsevan toistensa seurasta, eikä latistavan tunnelmaa. Olen ottanut nykyään kantaa, että kaikkihan me joskus kuollaan.

Tuttua. Koko lapsuuteni tuota kuunnellut ja enää en jaksa edes reagoida. Etenkin kun ei ole edes oikeista sairauksista kyse useinkaan vaan pelkkää liioittelua.

Et pysty muuttamaan äitiäsi, etkä mummoon liittyvää menneisyyttäsi, etkä kenenkään terveydentilaa. Ainoa minkä voit muuttaa on se, ettet anna äitisi kuolemapuheiden vaikuttaa itseesi noin voimakkaasti. 

Minun äitini uhkaili itsemurhalla, kunnes väsyneenä teininä kerroin hänelleettä siivouskaapissa on köyttä, ja sen jälkeen vastasin aina 'tapa vain' kun puhe itsensä tappamisesta alkoi, ja se loppuikin sitten pikku hiljaa. Hän näki että uhkailut eivät enää tehonneet. Eikä muukaan henkinen painostus ja pelon alla pitäminen, koska päätin etten anna hänen ohjailla mielialojani.

Siihen voi tarvita apua, että jaksaa erottautua tuollaisen takertujan manipulaatiosta, joten jos tuntuu ettet itse jaksa niin hae itsellesi apua. Muutenhan koko elämäsi haaskaantuu siihen että muut pilaavat elämäsi. 

Sama täällä!! itseasiassa ollut 4 hautajaisissa tänävuonna. Ja vieläkin uhkailua.

Meillä isoäiti teki tuota ilmeisesti koko ikänsä, lopulta kuoli ihan oikeasti 98-vuotiaana, otti itsekin lopulta "kuolemisensa" vitsinä, kun todettiin että yleensä ihmiset kuolevat vain kerran, toisaalta oli luonnollista puhua kuolemasta, siis pelosta ja hautajaisista jne kaikki oli puhuttu valmiiksi kun oikeasti kuoli, hautajaisetkin oli  iloinen muistojuhla, ei itkujuhla.

Mun yhdellä isotädillä oli tapana paistaa "viimeisiä lettuja" (ei toimi sanamuunnoksena) ennen kuin hän "lähtee". Ei me tajuttu, mitä se tarkoitti. Puhui aina lopullisesta lähtemisestä.

Pikkuveljeni tykkäsi niistä kamalasti ja kysyi kerran isotädiltöni, että voisiko hän taas paistaa niitä lähtölettuja... Äiti meinasi kuolla häpeään ja pidätettyyn nauruun.

Ei uhkaillut koskaan, mutta setä teki itsemurhan hirttämällä itsensä n. 3v sitten. Fanaattisia "palopuheita" oli aina kaikesta muusta.. Mutta ei kuolemasta. Hän joi paljon ja kärsi suolistosyövästä. Oli vaimo, oma talo ja oma yritys, koira, sukulaisia jotka aidosti välitti jne. Itsemurha tuli ihan "puuntakaa" setä oli minulle todella tärkeä, hän opetti minulle paljon. Kuolema kosketti enemmän kun osasin arvata.

Setä oli jättänyt lapun "en kestä enää" ei mitään muuta. Oli hirttänyt itsensä sillä aikaa kun vaimo oli ollut töissä. :( Suvussani on monta, jotka on välillä tosi "maanisia" (maanisdepressiivisiä) synkkät ajatukset monella, mutta kukaan muu ei ole lähtenyt oman käden kautta. Setäni oli vasta 47v.

Rip <3

Ehdota äidillesi mielenterveyspalveluja, ap :)

Ne jotka uhkailee, ei tee sitä ikinä haluaa vaan huomiota! Ne jotka tappaa itsensä ei kerro siitä kenellekään.

Minä annan tuollaiset kommentit mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ne ei tarkoita mitään. Sanontoja sanontojen seassa, kuten "kaunis ilma tänään". Hymyilen vaan ja nyökyttelen, vaikka kuinka ukkostaisi.

"Kiva" kuulla että muillakin on samanlaista. En anna tuon koko ajan pilata elämääni, mutta eilen meni taas kuppi nurin ja oli pakko avautua. Äiti siis soitti ja taas alkoi se valitus kuinka on huono olo ja helteestä se vain johtuu ja kyllä se helpottaa kun helteet loppuu. Sanoin että ne loppui jo. Mutta olo on hänellä huono koko ajan.

Sitten sanoin että etkö todellakin nyt voisi mennä tapaamaan sitä sydänlääkäriä, jolla on aiemminkin käynyt. Siitähän hän suuttui ja raivosi että siskosikin sanoi samaa, ja että emmekö me tajua ettei lääkäreistä ole apua ja että hän kyllä itse tietää milloin pitää mennä ja milloin ei. Ja hän ei jaksa kuunnella tuota jankutusta ja suuttui ja huusi ja sanoi ettei jaksa enää kuunnella eikä puhua mun kanssa ja iski luurin korvaan.

Ei tämä ole enää kivaa, eikä missään määrin siedettävää. Isääni käy sääliksi, mutta hän on varmaan jo oppinut sulkemaan korvansa ja touhuilee omiaan. Ja hän saa myös haukut jos erehtyy jonain yönä nukkumaan eikä valvo sairaan vaimon vierellä. Tätä helvetin uhkailua ja kuolemisjuttua on jatkunut nyt kymmenisen vuotta. Joka päivä "mä varmaan kuolen tähän" tarinaa. Toivon todella hartaasti ettei meidän lapsille jauha tuota samaa kun ovat siellä kylässä.

Siis onhan hän sairas, kyllä, mutta mietin myös että haluaako hän vain kiduttaa meitä, haluaako olla huomion keskipisteenä, haluaako tuolla tavalla sitouttaa meidät häneen, että pitää olla joka aamu ja ilta yhteyksissä ja selvittää onko hän hengissä? Toivottavasti en itse sekoa ja ryhdy jatkamaan tätä kidutusperinnettä...

ap

Äitini on aina jauhanut päiviensä päättämisestä. Varjosti ikävästi lapsuuttani yrittelemällä/ uhkailemalla lääkeitsarilla. Muutamam kerran ottikin likaa ja joutui vatsahuuhteluun. Toki jokakerta kertoi heti isälle ottaneensa tappavan annostuksen ( yritti karmealla tavalla jotenkin kontrolloida huonoa avioliitoansa). Heidän erotua jatkoi samaa kaavaa( tälläkertaa vain väitti meille lapsille ottaneensa lääkkeitä) tämä tapahtui aina humalassa...Tosi kivaa meille teineille yrittää nyt ottaa selkoa onko tosi kysymyksessä :-( Ambulanssia jouduttiin usein tilaamaan turhaan kun sitten kertoi ensihoitajille vain huijanneensa.

Nyt eläkeikäisenä jauhaa vieläkin päiviensä päättämisestä. No, kaksi vuotta sitten sairastui rintasyöpään jolloin kiireesti hoidatti itsensä kuntoon. Kun ironisesti totesin sairauden tulleen kuin tilattuna kuolemanjanoiselle äidilleni hän tuumasi " enhän minä nyt oikeasti halua kuolla". Nyt kun syöpä on voitettu on hän taas aloittanut jauhamisen itsemurhasta....kääk! Päättäköön päivänsä sitten evvk. Me kaikki kolme sisarusta olemme totaalisen kyllästyneitä tähän vuosikymmeniä jatkuneeseen henkiseen kiristykseen

Te olette liian kilttejä vanhemmillenne. Äitiä pitää sillä lailla sopivasti kiusata, että hän saa muuta miettimistä välillä.

Minun äiti on ollut kuolemassa jo viisikymppisestä lähtien, on nyt 70v. Puhuu kuolemasta koko ajan, ja syyllistää sillä myös minua. 

Tämä on yksi syy siihen miksi olen katkaissut välit. En jaksanut sitä ahdistusta jonka hänen kuuntelemisensa aiheutti. Tajusin, että kuolemasta puhumalla hän yrittää manipuloida minua.

Meillä on samanlaista. äiti sai aivoveritulpan tammikuussa ja on ihan hyvin toipunut, mutta pelkää kokoajan jotain. Kaikki puhelut ja keskustelut kun siellä käyn , on yhtä ja samaa. " Nyt taas pulssi on varmaan 200 , kauhea olo, ahdistaa , väsyttää, ei saa nukuttua... pitäisikäö tilata ambulanssi..." ja tuota rataa. Olen ihan loppu kun käyn siellä. Puheluihin en aina vastaa kun en vaan jaksa. Isä kuoli vuosi sitten vaikeaan sairauteen ja äiti on varmasti masentunut, mutta toisaalta äiti on myös aina ollut hyvin itsekeskeinen ja muille kova ihminen. 

Raskasta on. Koitan löytää iloa lapsista ja liikunnasta.Minulla myös 3 lasta , joista yhdellä synnynnäinen vamma. Sairaaloissa oloa on ollut yli oman kestokyvyn, mutta minkäs teet. pidän onneksi työstäni ja uppoudun siihen enkä mieti kotiasioita.

Mulla ja mun veljellä on ollut todella rankka lapsuus, jonka takia mun veli on halunnut viimeiset 10 vuotta tappaa itsensä. Kuulemma ainoa syy, miksi on vielä hengissä on se, että on itselleen luvannut ettei oman käden kautta lähde. Onhan siinä koko ajan pelko persiissä, että jos veli kuitenkin päättää tästä maailmasta lähteä. Aina kun juttelemme, koitan kovasti olla tukena ja pelkään koko ajan sanovani jotain väärää.

Sitten on äitini. Alkoholisti ollut koko elinikäni. Vakava masennus todettu, saanut lääkkeet. Sairastaa syöpää. Jatkuvasti puhuu siitä, miten kärsii ja hänen tuskaansa pitkitetään hoidoilla. Kyselee, tarvitseeko hänen kärsiä yms. eli varmaan on jotain ajatuksia kuolemasta hänelläkin.

Mun äiti on ollut "ihan kohta kuolemaisillaan" niin kauan kuin muistan eli noin 30 vuotta. Äiti aina puhuu siitä, kuinka hän kohta kuolee, ihan kohta, sitten haudataan sinne ja sinne ja voi voi, sitten hän kuolee, ehkä ihan pian. EN JAKSA. Olen tajunnut, että äiti on ollut kuolemaisillaan ainakin kolmekymppisestä asti, ehkä jo pidempään. Mitään kroonista sairautta hänellä ei ole, vaikka olikin muutamassa leikkauksessa, kun olin lapsi.

Tietysti olen aina ollut ihan paniikissa ja ollut varma, että äiti ei näe lakkiaisiani, häitäni, esikoiseni syntymää, eläkepäiviään... ja hän on nyt kokenut nuo kaikki! Olen pelännyt hänen kuolemaansa niin kauan - ja ihan turhaan.

Taitaa olla vaan vallankäyttöä uhkailla kuolemalla.

Vanhempani ovat jo alkaneet tyhjentää taloaan, eli siivoavat ja hävittävät tavaraa, "ettei sitten jää niin paljon teille hommia kun he kuolevat". Koko ajan muistuttaa, että älä osta sitä tai tätä, kun heillä on näin paljon ja sitten perit ne kohta. Jooh :( Eivätkä ole edes 70 täyttäneet.

Ei uhkaileva henkilö voi päättää koska kuolee, jollei ota henkeä itseltään. Kyse on yleensä vallan käytöstä, ehkä narsismista. Jos ei saa happea niin sitten ei saa, minkäs sille voi ja minkä joku jonkun kuolemalle voi, turha uskausta on lähteä pelkäämään.