Minkä koirarodun valitsen?
Meillä on ollut kaksi kultaista noutajaa. Molemmat tulivat aikuisina koirina, toinen eli meillä vuoden kunnes sairastui ja kuoli, toinen viisi vuotta. Etenkin tuo jälkimmäinen koira oli aivan uskomattoman ihana ja vahvahermoinen, ei pelännyt mitään eikä ketään, vaikka naapureissa oli mm. vihaisia dobermanneja.
Nyt olemme olleet pari vuotta ilman koiraa ja kuume nousee. Olen ajatellut jäädä vuorotteluvapaalle ja silloin olisi aikaa pentua kouluttaa. Mutta nyt emme osaa päättää rotua, etenkin, kun muista koirista ei paljon ole kokemusta (metsästyskoirista eli karhu- ja hirvikoirista kyllä, mutta nyt emme tarvitse sellaista).
Noista kultsuista lähti aivan vietävästi karvaa, joten haaveissa olisi vähemmän karvaava. Onko labbis sellainen? Ruskea labbis olisi kaunis, mutta onko se kovin harvinainen ja siten kallis? Ison koiran puoleen kallistuisimme. Ja mielellään sellaisen, joka olisi helppo opettaa omaan pihaan, että sen voisi pitää vapaana.
Lapset ovat maailmalla, joten kahden aikuisen talouteen maaseudulle koira tulisi.
Vinkkejä? :)
Kommentit (2)
Labbiksissakin on niin paljon eroja karvalähdön suhteen, ihan laidasta laitaan. Itselläni kolme ja kaikki aivan erilaisia. Ensimmäisestä ei lähtenyt karvaa juuri lainkaan ja viimeisestäni lähtee niin paljon karvaa, ettei meinaa itse enää sekaan mahtua, näin kärjistetysti sanottuna. Muutenhan labbikset ovat ihania, mutta ihan vaan tiedoksi, että ovat todella paljon energisimpiä, kuin kultsut. Tosi kyllähän labbiksissakin voi seassa olla joku sohvaperuna.
minun valintani on Shih Tzu:
•karva kuin hiukset
•ei ole haukkuherkkä
•äärettömän kiltti
•helppo käsitellä ja kouluttaa
•kaunis
Tietenkin mielestäni maailman kivoin ja hassuin pieni koira kun on itsellänikin sellainen♡.