Autistien kanssa työskenteleville kysymys
Olen erään kaverini kanssa ihmetellyt sitä, kun autistien ei anneta tutustua muihin ihmisiin. Tarkoitan tällä vaikeammin autisteja. Erityisammattikoulussa autistit yritti ottaa kontaktia meihin muihin ja tehdä tuttavuutta, mutta heidän ohjaajansa esti heiltä sen. Samoin kerran eräs puhuva autisti hyvin tarkkanäköisesti puhui jostakin asiasta hyvin normaalin tuntuisesti, mutta tuli sitten joku ohjaaja, joka esti sen. Muutenkin ollut niin, että joku jolla on autismia, vaikeaa tai lievää, yrittää jutella tai ottaa kontaktia, niin hänelle joko sanotaan että "älä häiritse" tai sitten ohjataan pois tilanteesta.
Miksi te ohjaajat tai muut ammattilaiset teette niille autisteille noin ja miten luulette heidän sosiaalisten taitojensa kehittyvän kun tuolla tavalla teette?
Kysyin asiaa eräältä autismisäätiön entiseltä työntekijältä ja hän vastasi, että sillä keinolla kun toimitaan niin yritetään suojella. Kysyin, että ketä sillä suojellaan, autistia vai niitä muita ihmisiä. Niin hän vastasi, että työntekijät suojelevat omaa näkemystään ja haluavat pitää näkemyksestään kiinni eivätkä salli sitä, että autisti omalla käytöksellään osoittaa olevansa sosiaalisesti taitavampi kuin mikä yleinen näkemys autistin taidoista on.
Onko tämä ihan noinkaan ja eikö ole epäeettistä estää ihmistä olemasta sosiaalinen koska "sairauteen kuuluu ettei ole sosiaalinen"? eikö mieluumminkin pitäisi kannustaa ja tukea sitä sosiaalisuutta ja kehua siitä ja olla iloisia kun autisti on niin kehittynyt taidoiltaan että osaa ottaa kontaktia toiseen ihmiseen?
Kommentit (10)
Vai olisivatko nämä autistit sellaisia, että reagoivat voimakkaasti odottamattomiin tilanteisiin? Tällaisiahan voi tulla uusien ihmisten kanssa. Tämä on arvailua vain.
Tunnen tämän ilmiön autistin äitinä. Autisti saattaa tahattomasti sanoa ihmisille aika hurjiakin juttuja, eivätkä nämä ihmiset ymmärrä miksi. Saattavat sitten pahoittaa mielensä ja asiasta saattaa tulla tappelua tai muuta konfliktiä. Siinä halutaan siis suojella autistia ja myös sitten tavallaan sitä ns. normaalia ihmistä.
Myös monet autistit tunkevat seuraan, eivät ymmärrä, milloin ei ole hyvä hetki kanssakäymiselle. Ja jos silloin torjutaan, saattaa autisti muistaa sen tilanteen vielä kahdenkin vuoden jälkeen.
Nelosen vastaus voisi yhtä hyvin koskea miehiä baareissa.
Tuntemani autistit ovat myös usein aika ronskeja otteissaan, eräs esimerkiksi käy yleensä heti ensimmäisenä uuden ihmisen tavataessaan hänen hiuksiinsa kiinni ja saattaa nykäistä lujastikin tai sitten maistelee hiuksia.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 17:37"]
Tunnen tämän ilmiön autistin äitinä. Autisti saattaa tahattomasti sanoa ihmisille aika hurjiakin juttuja, eivätkä nämä ihmiset ymmärrä miksi. Saattavat sitten pahoittaa mielensä ja asiasta saattaa tulla tappelua tai muuta konfliktiä. Siinä halutaan siis suojella autistia ja myös sitten tavallaan sitä ns. normaalia ihmistä.
Myös monet autistit tunkevat seuraan, eivät ymmärrä, milloin ei ole hyvä hetki kanssakäymiselle. Ja jos silloin torjutaan, saattaa autisti muistaa sen tilanteen vielä kahdenkin vuoden jälkeen.
[/quote]
Jospa siellä koulussa tuolleen tehtiin siksi, ettei nie muut oppilaat kiusaisi autistia koulussa ja jollekin lievästi autistiselle on tehty tuolleen siksi jos hän on mennyt juttelemaan ihmiselle joka ei ole hänelle jostain syystä sopivaa tai riittävän ymmärtäväistä seuraa. haluttiin suojella pettymyksiltä.
Itse työntekijänä näen tämän kaikkien osapuolten suojeluna. Uskon myös että työntekijä toimii eri tavalla riippuen millaisesta asiakkaasta on kyse. Autistit ovat usein herkkiä monien asioiden suhteen ja tuntemattoman ihmisen odottamaton reaktio voi herättää pahaa mieltä, fobioita ja vaikka millaisia vaaratilanteita,kuukausiakin myöhemmin..vaikka autistista ei tuntematon huomaisi päällepäin merkkejä ahdistuksesta tai vaikeuksista itsensä ilmaisemisessa ja hän vaikuttaisi sosiaalisesti taitavalta. Tuntemattoman hyväntahtoinen sana tai ele voi triggeröidä mitä tahansa tunteita herkässä ihmisessä. Joku joka on päällepäin tyyni ja puhuu hyvin saattaa hyvinkin omaa ajoittain rajujakin tapoja kommunikoida. Voi esimerkiksi alkaa yhtäkkiä kourimaan tai läpsimään..
Ja toisaalta joku asiakas jolla on päällepäin näkyviä hankaluuksia puheen ja motoriikan kanssa voi hyvin olla sellainen ihminen joka saa paljon iloa irti jutustelusta muiden kanssa eikä jälkeenpäin jää mikään ahdistamaan.
Eli itse sekä muut työkaverini katsoimme aina tilannekohtaisesti estääkö kanssakäymiset tuntemattomien kanssa vai ei.
Syvemmin autistiset hyökänneet työssä kimppuun.
Lyöneet kalloon, vatsaan, kylkeen
Potkineet, purjeet ja raapineet
Sylkeneet kasvoille
Myös kuristanut
Hellemmissä tilanteissa jäänyt nipistelyyn tai tarrautumiseen
Myös holtitonta itkuhuutokohtausta
Kaikkea mitä uhmaikäisen käytökseen kuuluu
Tilanteet olleet odottamattomia monelle työntekijällekin ja vakkarit osaa varoittaa jatukea ennakoinnissa
Vai onkohan tuossa kyse siitä, että ajatellaan asiaa ihan sen autistinkin kannalta, kun autisti voi olla liian luottavainen ja hyväuskoinen ja joutua helposti kiusatuksi ja siksi pyritään hänen sosiaaliset kontaktit rajoittamaan tuttuhin, turvallisiin ihmisiin, jotka ei kiusaa häntä. Sen takia tuolleen rajoitetaan. Yritetään suojella kiusaamiselta.